Tänään ulkona paistaa ihana aurinko ja säätiedotus on luvannut parasta ilmaa pitkään aikaan aina myöhään iltaan asti.

Ja mitenkäs meidän pieni pesueemme sitten tänään nauttii kylmän kevään jälkeen tästä kesän virallisesti ensimmäisestä kunnon kelistä ja kukkivan luonnon kauneudesta? No, vatsataudissa sisällä tietenkin!

Kerrassaan ei mitenkään mahtavaa, ja ihan kamalaa kipuisten pikku potilaiden kannalta. Ja vähän myös Välkyn, joka valvoi koko yön Kuutin vieressä pussitettu sanko valmiina nappaamaan oksut talteen, sekä vähän myös minun, jonka pitää nyt pärjätä täällä kotona yhden pienen potilaan ja yhden vilkkaan vauvan kanssa Välkyn ollessa kavereidensa kanssa koko päivän kestävässä sählyturnauksessa. Hohhoijaa.

Ja jotta tämän päivän huono olo ja mieli olisivat maksimaaliset, niin olimme vielä eilen lyöneet Kuutin ja Nyytin tädin kanssa lukkoon suunnitelmat tämänpäiväisestä reissusta Leppävaaran uuteen maauimalaan. Nyytti oli kärsinyt viikolla mahavaivoista, mutta hän voi jo eilen niin paljon paremmin, että arvelin, ettei pienestä makoilusta viltillä Kuutin ja muiden seuralaisten uidessa olisi pojalle suurempaa haittaa.

Pienessä mielessänikään ei käynyt se, että vauvan vatsaongelmat tarttuisivat vielä Kuuttiinkin ja vielä monta kertaa pahempina. Nimittäin, sen sijaan, että olisin eilen valmistautunut mehujen ja roskapussien kanssa viime yön ja tämän päivän koettelemuksiin, kävin vielä eilen illalla ostamassa Kuutille uuden isomman UV-suojapuvun Jumbosta tämän päivän vesileikkejä varten. Ostin vielä itselleni ja Välkylle tuliaisiksi vähän valkoviiniä, vaikka nyt jälkeenpäin ajateltuna nekin pari lasillista olisi ehdottomasti kannattanut jättää juomatta.

Nimittäin, silloin kun lapsi on oksennustaudissa, niin silloin kannattaa olla mahdollisimman skarppina, mahdollisimman hyvin nukkunut ja mielellään päänsärytön. Pitää ehtiä salamana paikalle, kun pikkuinen alkaa nikotella, ja sitten oksennuskohtauksen mentyä ohi pitää vielä ehtiä nopeasti siivota kaikki ällötykset roskiin ja pesuun, ennen kuin utelias vauva ehtii paikalle.

Eikun hellurei ja hellät tunteet! Nämä ovat näitä vanhemmuuden tähtihetkiä. Varsinkin, kun en oikein tiedä mitään kauheampaa, kuin nähdä oman pikkuiseni kärsivän. Hänen mahansa kramppailevan ja kurkkunsa yökkivän tyhjää kaiken jo tultua ylös monen monta kertaa. Ja kaikessa hellyttävyydessään tästä kaikesta tekee vielä vähän kamalampaa se, että Kuutti on mahatautipotilaanakin ihan mahtavan reipas ja pyrkii itsekin hoitamaan homman mahdollisimman siististi.

Kyllä tästäkin siis selvitään, ainakin siihen asti, kunnes Välkky tulee vuorostaan kipeäksi. Hän nimittäin tulee lasten perään aina, varsinkin jos kyse on vatsataudista. Ja se on sitten melkoinen vatsatauti silloin, kun se iskee. Manflu + pipi massu on nimittäin ainakin meillä maailmanlopun resepti.

Ja sitten on tietenkin vielä se kaikkia kohdannut pettymys odotetun uintireissun peruuntumisesta. Hohhoijaa. Kuuttikin oli siitä niin innoissaan ja sovitteli vielä eilen nukkumaanmenoaan uutta haalarimallista uikkariaan. Pettymys on kuitenkin näissä lasten puuhissa ja menoissa enemminkin sääntö kuin poikkeus, ja oli vain ajan kysymys, milloin meilläkin peruuntuisi pitkästä aikaa taas joku suunnitelma. Ja tietenkin se harmittaa, ja saakin harmittaa, vaikka onneksi lapset löytävät yleensä nopeasti jotain muuta puuhaa ja unohtavat harmituksensa.

Ja ainahan peruuntuneelle menolle voi sopia uusinnan jollekin toiselle päivälle, viikolle tai vaikka vuodelle, mikäli on kyse vaikka ulkomaanmatkasta. Niitäkin nimittäin on käynyt ystäväperheillemme useammin kuin kerran, että koko kallis ja kauan odotettu matka on mennyt ihan plörinäksi sairastelujen vuoksi. Mekin olemme käyneet Kuutin, ja tuolloin vielä mahassani majailleen Nyytin, kanssa Suomen rajojen ulkopuolella vain kerran, ja silloinkin toimme kotiin Ruotsinristeilyltä tuliaisiksi noroviruksen. Ah, så härligt!

Eli, jos olen näinä vanhemmuuden kohta jo kolmena vuonna jotain oppinut, niin ainakin osaan nykyään suhtautua kaikkiin suunnitelmiin sopivan pessimistisesti. Jo se, että ylipäätään päästään matkaan ilman, että jollekin nousee edellisenä iltana kuume, tai että joku oksentaa autossa ensimmäisen kymmenen kilometrin aikana on pieni voitto. Ja, jos kaikki pääsevät perille asti terveinä, eksymättä, kaikkia tavaroitaan hukkaamatta ja ehjin nahoin, niin se on todellinen jackpot. Ihan peruskauraa varmaan kaikille muille, mutta tällaiselle matkapahoinvoivan pikkulapsen kanssa ees taas Suomea reissanneelle vanhemmalle tosi iso juttu.

Ei siis muuta, kuin oksuämpäri käteen, rätti toiseen ja tuulta päin. Ei tässä nyt muukaan auta. Ja kauniita päiviä tulee toivottavasti vielä tässäkin kesässä useampia, vaikken oikeasti ole siitäkään ihan enää ihan niin varma.