Tiistaina lasten mentyä vähän kahdeksan jälkeen nukkumaan avasin nettihesarin ja kauhistuin. Mitä? Tänäänkö ne jo alkaa? Enkä mää ole yhtään valmistautunut! Kääk!

Paitsi että olisihan se niistä kai jo alkaneista lätkäkisoista pitänyt jo osata ennustaa. Nimittäin, Euroviisut lauletaan aina samoihin aikoihin tuon minulle ihan täysin yhdentekevän urheilutapatuman kanssa. Siis Euroviisut! Itselleni se rakkain kulttuuriareena koko vuotena.

Niin, toiset tykkää festareista. Minä tykkään Euroviisuista. Ja olen aina tykännyt, niin kauan kuin vain voin muistaa.

Varhaisin Euroviisumuistoni ovat vuoden 1990-kisat. Olin tuolloin alle viisivuotias, enkä varmaankaan saanut valvoa koko yötä katsellen ensin esityksiä ja sitten vielä pisteiden laskentaa. Mutta muistan vieläkin varmaan jokaisen kilpailukappaleen esikatseluvideon ulkoa. Niin paljon niitä tuli siskon kanssa lapsuudessa kelailtua vanhalta rupuiselta VHS-kasetilta ees ja taas.

Vuoden 1990 esikatselumaratonista muistan, miten Espanjan naisduon laulajat näyttivät hurjilta, tulisilta ja ylpeiltä. Muistan, että Tanskan video oli puhelinkoppeineen hassu, samoin kuin Turkin ja Kyproksen. Ja sitten vielä muistan, että Suomi lauloi ruotsiksi (heja heja, hyvä me!).

Seuraavista Roomassa 1991 pidetyistä kisoista muistankin sitten vielä enemmän. Osaan varmaan vieläkin kaikki askeleet Carolan Fångad av en stormvind –voittokappaleeseen ja nytkytin tuolloin olkapääni varmaan sijoiltaan matkiessani tanssia lukemattomia kertoja telkkarin edessä lapsuudenkotini pienessä olohuoneessa.

Ja siitä se sitten lähti. Joka vuosi tämän jälkeen olen katsonut kisat ja ollut niistä kovasti jotain mieltä. Ja muistan vielä kaikkien kavereideni kauhistukseksi hirveästi faniuteni tason paljastavaa nippelitietoa mitä kummallisemmista esityksistä vuosien takaa.

Muistan esimerkiksi, kuinka Suomea 1996 Oslossa edustanut Jasmine unohti laulun sanat, ja kuinka suoraan sanottuna kamalalta Makedonian vuoden 2000 tyttöbändi kuulosti livefinaalissa. Muistan, miten serkkuni matki villisti hyppien Saksan vuoden 1998 täysin höpöä Guildoa, ja miten vuonna 2000 yritin epätoivoisesti apinoida saman maan Waddehaddeduddedaata tuloksetta.

Muistan, miten villin iloinen ja samaan aikaan jokseenkin nolo olin silloin, kun lordi voitti. Ja muistan, miten alun perin olin tuolloin liputtanut Romanian puolesta. Muistan, miten ylpeä olin Helsingin Euroviisujen hienosta ohjelmasta (varsinkin väliaikanumerosta). Ja muistan noista kisoista myös elävästi yhden kaikkien aikojen lempiesityksistäni:

https://youtu.be/hfjHJneVonE

Ja tämän lisäksi minä myös tiedän, että Youtuben tähtivideon Epic Sax Guy on oikeasti myös Euroviisuista. Tarkemmin sanottuna Moldovan biisistä vuodelta 2010!

Ennen olen siis ollut fanien fani. Mitä minulle oikein on tapahtunut? En ole edes ehtinyt katsoa läpi kisojen esikatseluita, vaikka homma on pyörähtänyt käyntiin jo melkein viikko sitten. En yhtään tiedä, kuka siellä on hyvä, ja mitä kannattaa katsoa. En oikeasti edes tiedä, kuka tänä vuonna edustaa Suomea ja millaisella laululla (paitsi nyt jo tiedän, ettei Suomi tänäkään vuonna päässyt finaliin). Ruotsin karsinnat kyllä tuli osittain katsottua, mutta jotenkin kotoisaan UMK:hon ei vaan riittänyt kiinnostusta ja aikaa.

Ja aikaa minulla ei ole nytkään oikeastaan ollenkaan. Enkä minä jaksa alkaa katsomaan telkkarista yhtään mitään, mikä alkaa vasta kympiltä. Siitä seuraa meidän vintiöiden kanssa nimittäin aivan varma aamukuolema ja kahden päivän kooma, joten ei kiitos.

Ja sitten vielä tänään lauantaina minulla on pitkästä aikaa iltamenoa, joten itse viisufinaalikin jää tänä vuonna minulta välistä.

Kummallista ja perinteitä rikkovaa. Vähän minua tämä surettaa ja vähän myös harmittaa, mutta tavallaan taas ei. Nimittäin, jos viisut eivät tässä hetkessä kuitenkaan ole minulle edes jokseenkin hyviä yöunia tärkeämmät, niin jääköön ne sitten omaan arvoonsa. Ja ainoa iso kysymyshän tässä on se, kertooko tämä lopulta enemmän minusta vai itsestään nykyisistä Euroviisuista.