Synnytyksen jälkeiset energiat
Minut on jo toistamiseen suuresti yllättänyt se hirmuinen vaikutus, joka hormooneilla on ihmiskehoon ja -mieleen. Synnytys on naiskehoa järisyttävä tapahtuma, joka jo itsessään todistaa ihmisen voimattomuuden hallita omaa kroppaansa tilanteessa, jossa hormoonit ottavat vallan ja keho menee ns. autopilotilla eteenpäin.
Raskaus ja synnytys ovat tietenkin ymmärrettävästi suuresti hormoonien ohjaamia tapahtumia, mutta minut -ja myös pahaa-aavistamattoman aviomieheni Välkyn- on yllättänyt erityisesti se, miten voimakkaasti hormooni vaikuttavat äidin vointiin ja jaksamiseen myös raskauden ja synnytyksen ulkoisten merkkien hävittyä. Varsinkin Välkkylle on nimittäin selvinnyt kantapään kautta, että se raskaushormoonien kanssa painiskeleva ja vähän väliä herkkistelevä äitiotus ei muutu takaisin vanhaksi tutuksi vaimoksi ihan vaan yön yli nukkumalla. Joidenkin kohdalla nopea henkinen palautuminen voi tietenkin olla totta -ja heille onneksi olkoon, hyvä niin- mutta ainakin esikoisemme kohdalla minulla kesti todella kauan löytää oma minuuteni takaisin sen harmaan verhon takaa, joka varjosti mieltäni koko sen ajan, kun imetin Kuuttiani.
Kuutin synytymän jälkeen elin vähintäänkin koko ensimmäisen vauvakuukauden totaalisessa zombitilassa. Pystyin menemään viikkoja ihan vaan muutamien tuntien yöunilla, vaikka normaali minäni vannoo vakaasti keskeytymättömien kahdeksan tunnin yöunien nimeen. Tämän lisäksi tunsin huonommuutta ja äksyilin varsinkin minulle kaikista lähimmille ihmisille. Minua vähän myös masensi ja tunsin olevani jumissa elämäni kanssa, vaikka samaan aikaan olin myös ylettömän onnellinen ja ylpeä pienestä aarteestamme. Fyysisistä oireista vielä mainittakoon, että tuolloinen elopainoni junnasi myös paikallaan. Onnistuin jopa haalimaan itselleni pari imetyskiloa Kuutin vauvavuoden aikana, mikä ei tietääkseni ole täysin ennenkuulumatonta, mutta kuitenkin melkoinen syöntisaavutus.
Kuin taikaiskusta mieleni ja kehoni alkoivat kuitenkin keventyä heti, kun yöimetys jäi Kuutin osalta pois tytön ollessa noin 10 kk ikäinen. Myös lähestulkoon kaikki lanteillani vuoden ajan keikkuneet melkein kymmenen ylimääräistä raskauskiloa sulivat pois reilussa kuukaudessa imetyksen lopullisen lopettamisen jälkeen ilman yhtään muutosta ruokailu- tai liikuntatottumuksiini. Tämä olikin toivottu muutos silloiseen olotilaani, sillä Nyytin odotukseen oli paljon mukavampi lähteä taas elämän aurinkoiselta puolelta ja lähempää omia normaalimittojani.
Toinen raskauteni sujuikin puolestaan kuin unelma verrattuna ensimmäiseen, lukuun ottamatta alkuraskauden valtavaa väsymystä ja reippaita liitoskipuja. Oman teoriani mukaan toisen raskauden helppous johtui paljolti siitä, että Nyytin mieshormoonit tekivät elimistölleni ja mielelleni erityisen hyvää, mitä puolestaan Kuutin odotuksen aikaiset tuplaestrogeenitasot eivät tehneet. Nyytin ollessa mahassani, oloni oli koko raskauden ajan rauhallinen ja jotenkin vielä epätavallisen kevyt. Iho ei kukkinut, eivätkä kilot karttuneet, ja mikä mukavinta, tuo sama hyvä meno ja fiilis on ainakin toistaiseksi jatkunut pallomahani jo hävittyä.
Vaikka fiilikseni nyt Nyytin ensikuukausien aikana eroavat Kuutin syntymän jälkeisistä harmaista tunnelmista, Kuutin ensikuukausilta tuttu energiabuusti on totta myös nyt Nyytin kohdalla. Tämänhetkisessä arjessani painan kärryjen ja lasten kanssa menemään puistoissa, perhekerhossa ja kaupassa melkein joka ikinen päivä. Puen, pissatan, vaihdan vaipat, leikin, laulan, luen ja komennan vain yhden päivän aikana niin paljon, että pre-baby minä väsyisi jo tämän sirkuksen pelkästä katselusta. Minua ei kuitenkaan ole ainakaan vielä väsyttänyt YHTÄÄN. Päinvastoin, nautin hetkistä, jolloin saan viikonloppuna muun häsläämisen lisäksi laittaa herkkuruokaa joko yksin tai yhdessä Kuutin kanssa.
Pidin myös pääni ja järjestin lasten yhdistetyt kaksivuotis- ja nimenantojuhlat meillä kotona itsetehdyllä tarjoilulla, vaikka Välkky ja jopa sukulaiset kehottivat minua vähintään tilaamaan ruuat jostain muualta. Välkyn mukaan jo ruokien hakemisessa olisi hänestä ihan tarpeeksi hommaa tavallista laajemman siivouksen lisäksi, ja minun tulisi ennemminkin säästää itseäni ja levätä, kuin vääntää täytekakkuja. Minä kuitenkin halusin tarjota ja etenkin tehdä maailman hienoimmat täytekakut lasteni juhliin. En siksi, että minulla olisi jotain ostettuja herkkuja vastaan, vaan siksi, että halusin, HALUSIN, ihan omin käsin vääntää ne.
Nyytin synnytyksen jälkeen kotonamme on muutenkin tapahtunut ihmeitä varsinkin keittiön puolella. Lasten juhliin valmistin siis kaksi noin puolenmetrin korkuista täytekakkua, minkä lisäksi hella ja uuni ovat viime aikoina synnyttäneet syvyyksistään lukuisia leivonnaisia ja herkkuja (lähinnä suklaakakkua, nams). Tämän lisäksi olen myös innostunut laittamaan kaiken maailman ruokaa kaiken maailman pavuista yms. outolaisista lihattoman lokakuun hengessä. Kuten olen Välkyn huulilta useasti kuullut, perheemme olisi tässä tilanteessa tietenkin pärjännyt myös paljon yksinkertaisemmallakin ruualla kuin esimerkiksi kvinoa-fetakasvispihveillä (laitan ohjeen huomenna); mutta minkäs teet kun inspiraatio iskee. Keittiöhirmuilun lisäksi olen myös siivonnut kaappeja sekä sisustanut pientä kerrostalopesäämme, maksanut laskuja ja hoitanut muita perheemme paperitöitä kerrankin ajallaan ja ilman paniikkia. Tämän lisäksi vietin viime viikon pimenevät illat aina puoleen yöhön saakka ommellen esikoisellemme trikoista nallehaalaria hänen kummitätinsä järjestämiin halloweenjuhliin, ihan vain, koska halusin. Niin, ja sitten vielä olen aloittanut tämän blogin.
Ihan sairasta, myönnetään. Välkynkin ilme oli paljonpuhuva, kun hän katsoi nallepuvun aiheuttamaa teppurointiani tottelemattoman ompelukoneen kanssa keittiönpöydän ääressä yhdeltätoista illalla. EI, en aio tulla nukkumaan ennen kuin saan tämän yhden sauman ommeltua, ja JOO, minä ihan oikeasti nautin tästä. Onkohan niin, että olen yhtäkkiä löytänyt itsestäni intohimoisen väkertäjän ja kotimartan, vai ohjaako energiabuustiani vain jokin alkukantainen sisäänrakennettu biologinen ilmiö, jonka avulla kivikauden nainen on jaksanut juosta petoja pakoon vielä raskaudesta palautumattomilla jaloilla ja nukkumattomilla silmillä? Niin tai näin, tästä energiabuustistani ja hyvästä mielestäni nauttii tällä hetkellä koko perhe, joka saa vielä mussuttaa massun täydeltä hyvää sapuskaa ja herkkuja harva se päivä. Ehkä hormoonitoimintani todellakin on ohjelmoitu maksimoimaan jaksamiseni synnytyksen jälkeisessä perheen kriisitilassa, mutta koska synnytys ja siitä toipuminen on nyt Nyytin kohdalla ollut helppoa, ohjautuvat lisäenergiani tällä hetkellä kaikkeen niin sanotusti turhaan. Toivon tietenkin, että korkeanuottinen menoni jatkuu tällaisena vielä pitkään, mutta toivon myös, että osaisin tunnistaa tulossa olevan energioiden paluun normaalitasolle riittävän aikaisin, jotta tajuan hiljentää tahtia ennen kuin seison polvia myöten suossa tehtävälistani kanssa.