Tule kakka tule!
Tänään tulee täyteen viikko ja yksi päivä siitä, kun viisikuinen pikkumieheni on viimeksi tehnyt ison hädän. Siis oikeasti. Voin vain kuvitella, miltä itsestäni tuntuisi kärsiä ummetuksesta noin pitkään. Ihan kamalaa, ja ei ihme, että Nyytti on normaalista aurinkoisesta olemuksestaan poiketen ollut viime päivien aikana hieman ärtynyt.
Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, Nyytti aloitti soseiden maistelun vajaa kuukausi sitten reilun neljän kuukauden iässä. Toistaiseksi poika on saanut vain vähän perunaa, porkkanaa, bataattia ja vadelmaa, ja näitäkin vain reilun ruokalusikallisen makuannoksia kerrallaan. Niiden lisäksi olen myös antanut tasaisen tappavaan tahtiin välipaloilla luumusosetta, jotta pojan maha pysyisi sopivan pehmeänä ja kakka ennemminkin juoksevana tahnana kuin kuivina pipanoina.
No, kiinteiden aloituksen kanssa kävikin sitten kuitenkin niin, että Nyytin vatsa on mennyt soseista kovaksi. Ja pisin aika, jonka poika on ollut kakkaamatta, on eilisestä taaksepäin luettu viikko. Tai no, viikonloppuna pikkutyyppi sai molempina päivinä aikaiseksi yhden pienen kiinteän kikkareen, mutta ei niitä nyt kunnon kakaksi voi millään kutsua. Ja pienen vauvan kakka ei muutenkaan saisi missään muotoa olla kovin kiinteää, joten kaikenmoiset kikkarat ja kakkarat ovat ehdottomasti nou nou, ja kielivät siitä, että pojan ruuansulatus kaipaa vatsan pehmittäjän lisäksi myös lisää nesteitä.
Ja nesteitähän minä olen tässä nyt ryhtynyt Nyytille antamaankin. Olen tarjonnut hänelle rintaa pienimmästäkin inahduksesta ja vähentänyt puolestaan soseet ihan minimiin, jotta hänen vatsaansa mahtuisi enemmän maitoa. Itse asiassa tänään ja eilen en ole syöttänyt pojalle kuin muutaman kerran pari lusikallista luumusosetta, sillä minusta enempien kiinteiden syöttäminen hänelle nyt jo näin pitkän ”kuivan kauden” jälkeen tuntuu jotenkin karmivalta. En nimittäin todellakaan halua työntää jo valmiiksi täyteen Nyyttiin enää yhtään enempää vaikeammin sulavaa tavaraa, ennen kuin olen varma, että hänen ruuansulatuksensa toimii myös ulosmenosuuntaan.
Hermostuneena soitin vauvan kakkaamattomuudesta eilen myös neuvolaan, vaikka meillä onkin varattu aika heti ensi viikolla. Puhelimessa hoitaja neuvoi minua tekemään periaatteessa juuri niin kuin olin tehnytkin; lisäämään nesteitä, vähentämään kiinteiden määrää, antamaan luumua ja jos siltä tuntuu niin myös jotain jytynpää vatsanpehmittäjää kuten esimerkiksi Levolacia. Näiden lisäksi hoitaja ei voinut tehdä muuta, kuin neuvoa odottamaan kärsivällisesti. Nimittäin, neuvolalääkäreiden antaman ohjeen mukaan vauvojen kakkausrytmi saa vaihdella kymmenestä kerrasta yhdessä päivässä kerran kymmeneen päivään ilman, että siitä tarvitsee huolestua. Ja mehän olimme eilen vasta seitsemännessä päivässä, eli no worries.
”Kyllä se kakka sieltä tulee,” hyväntuulinen täti lohdutti ja rohkaisi minua puhelun lopuksi. No, helppohan se hänen oli sanoa, kun ei iltaisin ja öisin tarvitse ummetuksesta kärsivän vauvan kitinöitä kuunnella. Mutta ei kai tässä toisaalta nyt todellakaan muu auta. Mikäli kakka ei tule lauantainakaan, pitää minun varmaankin lähteä näyttämään Nyyttiä lääkärissä, ja siihen asti pitää sormet ja varpaat ristissä ja poika mahallaan, jotta hänen massunsa nyt vaan saataisiin toimimaan.
Eli siis, Nyytti nyt. Kakkaa kulta kiltti, kakkaa.