Tyhjennä. Unohda.

Perjantai-ilta ja sohva.  Lasten Pikkukakkonen ja Välkyn lätkätreenit. Minä ja kännykkä ja pitkän tauon jälkeen eilisiltana viimein valmiiksi kirjoittamani blogiteksti. Siinä kerrotaan töihin paluusta ja arjesta, ja se piti julkaista nyt. Mutta sitten tuli Turku ja kamalat uutiset. Sitten tuli huoli kaikista omistani ja varsinkin niistä kaikkein tärkeimmistä. Sitten tuli ahdistus ja hämmennys ja voimaton olo. Ja sitten tuli myös päätös.

Nimittäin päätös siitä, että minä en aio välittää. En ajattele, en vello, enkä turhaan vääntele ja surkuttele. Jatkan vain elämääni ihan niin kuin ennenkin luottaen siihen, että tällaista ei oikeasti tapahdu, ja, että kaikki kamala on vain pahaa unta, joka menee pian ohi. Kaikki minulle tärkeät ihmiset ovat turvassa ja vielä ne kaikkein rakkaimmat tässä ihan vieressä.

Jo heidänkin takiaan luulen, että minun pitää vain tymänä ja ajattelemattomasti jatkaa, ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se ei ole epäkunnioitusta tilanteen vakavuutta ja surkeita ihmiskohtaloita kohtaan, vaan yksinkertaisesti se ainoa keino, joka omalla kohdallani toimii. Muuten alan ajatella liikaa. Alan pelätä ja alan varoa. Enkä minä halua elää niin. En nyt, enkä koskaan. Enkä halua sitä myöskään lapsilleni opettaa.

Tällaista siis tänään. Voimia Turkuun ja kaikkialle muuallekin. Työnaloitusjuttu tulee sitten huomenna.