Viesti alitajunnasta
Parin viime viikon aikana olemme Kuutin kanssa taiteilleet paljon. Piirtäneet, maalanneet, askarrelleet ja liimailleet tarroja. Tyttö on sotannut innoissaan menemään, ja olen itsekin huomannut kokevani lapsellista iloa työntäessäni näppejäni sormiväripurkkiin ja siitä sitten paperille.
Mitään Picassoja emme ole kumpikaan, mutta itseilmaisun ilo ja värien tutkiskelu on hauskaa ja ainakin oman kokemukseni mukaan jopa melko terapeuttista puuhaa. Omien käsiensä työstä voi minusta nimittäin joskus pystyä näkemään syvemmälle sisään itseensä kuin peiliin katsomalla. Jos on iloinen, niin silloin tulee käytettyä iloisia värejä, ja, jos on surullinen, niin silloin töistä tulee helposti tummia ja sumuisia. Ja. Jos esimerkiksi huomaa maalaavansa uudestaan ja uudestaan samaa asiaa, niin eikö se ihan selvästi merkitsekin jotain?
Keittiöpsykologiaa tai ei, mutta olen ainakin itse tehnyt itsestäni havainnon parin viimeviikon taiteilumme perusteella. Kaikki vapaa-aiheiset työni esittävät nimittäin toistuvasti yhtä ja samaa aihetta; riippaoksista koivua kivikkoisella merenrannalla. Minulta meni hetki tunnistaa töissäni toistuva kaava, mutta nyt diagnoosini on selvä: Alitajuntani kaipaa kipeästi kesään ja mökille. Talvea on jo riittänyt tarpeeksi, ja mieleni on nyt sitä mieltä, että nyt on valoisampien päivien aika. Ihoni kaipaa aurinkoa, silmäni aavaa ulappaa ja suuni suolaisen meriveden makua.
Mutta valitettavasti mieleni ja kehoni joutuvat odottamaan kesää vielä melkein puoli vuotta. Vasta juhannuksen jälkeen koittavat nimittäin ne ajat, kun pieni perheemme pesiytyy melkein kuukaudeksi saareen nauttimaan leppoisista lomapäivistä. Tai no, oikeastaan nekin lomapäivät tulevat ensi kesänä olemaan täynnä ihan kaikkea muuta kuin terassilla loikoilua ja ulapan tuijottelua. Sen takaavat kaksivuotias tehopakkauksemme sekä kohta viisikuinen mörssäri, sekä tietenkin mökkisaaren kaikki punkit, käärmeet ja muut vaaralliset paikat. Ja sitten on tietenkin vielä kaikki mökin työt, nekin pitää jossain vaiheessa ehtiä tekemään…
Jostain ihmeen syystä kaikki tuo ei kuitenkaan tällä hetkellä tunnu raskaalta ja väsyttävältä, vaan hauskalta ja ihanalta. Mökkikesästä tulee tänä kesänä kaikkien aikojen haasteellisin ja vauhdikkain, mutta ei sen väliä. Mökki on mökki ja kesä on kesä, kunhan vain ne aurinkoisemmat päivät saapuisivat tänne pohjolaankin pian. Kyllähän meillä täällä talvessakin on ihan hyvä olla, mutta ihan oikeasti, liika on liikaa, ja minun puolestani loska, pimeys ja kylmyys saavat tämän talven osalta jo riittää. Nyt on nimittäin mitta täysi!