Uuden aikakauden alku

Moi ihanat! Te jotka ootte seurannu mua IG.ssä tai lukenu mun blogii pidemmän aikaa, tietääkin, että oon ollut äitiyslomalla viimeset kolme vuotta ja nyt mä palaan tasan 5 viikon päästä takas töihin. Siis tasan 5 viikon päästä, mun pää ei vaan pysy mukana. Tää tulee olemaan niin iso muutos meidän arjessa. Tähän asti on ollut ns. helppoo kun on ollut vaan kotona ja tehny vaan kotihommia ja nyt siihen kaikkeen lisätään myös mun työ ja edelleen kaikki koti jutut pysyy, harrastukset ja ystävät.  Mä jollain tasolla tiiän että mä tuun niin handlaamaan kaiken, mut kyllähän se silti jännittää aivan kamalasti.

Mä muistan kuin eilisen, 13.11. 2015 kun oli mun viimeinen päivä töissä ja mulla oli iso jäätävä masu jonka kanssa keikuttelin menemään. Se päivä oli haikee ja ilonen samalla. Oli jokseenkin tosi outoa jäädä toosi pitkäksi aikaa pois töistä. Se ei oliskaan ihan mikään kesäloma. Ja jollain tasolla mä jo tiesin että aikoisin olla maksimi ajan eli tän 3 vuotta kotona mut kattelin silti aina ajan kuluessa tilannetta. Niin sitä vain tuli oltua koko kolme vuotta kotona ja siitä mä oon tosi ilonen, että mä tein niin. Silloin se kolme vuotta eteenpäin tuntu tosi pitkälle ajalle ja nyt se on menny. Sillon ei yhtään tienny mitä tuleman pitää ja miten ihanaa, uuvuttavaa ja palkitsevaa kaikki tulee olemaan. Kaikkiin näihin vuosiin on mahtunut naurua, huumoria, uusia tilanteita, yllätyksiä, hämmästystä, surua, haikeutta, itkua ja kaikkea siltä väliltä. Välillä kaikki on tuntunu tosi hankalalle ja tuntunu että kaikki kaatuu päälle ja mä en pärjää mut Juhan tuella ja sillä miten hän on aivan täydellinen isä meidän vilkkaalle, ihanalle, iloselle ja temperamenttiselle tytölle, oon mäki jaksanut. Sit taas samaan aikaan meillä on ollut tosi luontevaa ja helppoa oloa ja ollaan tututstuttu meijän uuteen perheenjäseneen persoonana. <3 Mä oon itsekkin kasvanut tän kolme vuotisen matkan aikana aivan valtavasti ja oppinut ennen kaikkea kärsivällisyyttä jota mulla ei oo koskaan ollu. Takas töihin ei todellakaan palaa se sama 26 vuotias tytön tyllerö vaan aikuinen nainen joka tietää mitä tekee ja haluaa.

Valitsin olla maksimaalisen ajan kotona siksi, että Julia olisi aivan varmasti valmis menemään hoitoon ja mä voisin samalla hyvillä mielin palata takas töihin tietäen että hän pärjää. Nyt olen varma, että hän on niin valmis menemään päiväkotiin. Hän on nimittäin ihan äärettömän fiksu ja reipas josta voidaan olla todella ylpeitä. Ollaan opetettu hänelle muutamia tärkeitä asioita ja juttuja joita on hyvä osata ja tietää ja hän on kaikki ottanut tosi hienosti ja ymmärtänyt sekä muistanut. Joten siltä osin en usko, että mulla on huolta. Jokseenkin mua huolettaa hoidon taso, miten pystyvät ottamaan hänet huomioon ja miten lohduttaa kun tulee sellainen tilanne. Tämä mua ehkä huolettaa eniten, mutta meillä onkin vielä harjoittelu päivät edessä joten luulen että saan siellä vähän tuntumaa miten heillä siellä toimitaan ja millasia hoitajia on yms. Mulla on kuitenkin tunne, että ollaan valittu hyvä ja sopiva hoitopaikka Julialle ja olen kuullut siitä pelkkää hyvää ja sellanen fiilis mullekkin jäi kun käytiin tutustumassa siellä. Toinen syy olla kotona koko 3 vuotta oli se, että me ei tulla enää hankkimaan toista vauvaa joten tämä jää ainuaksi ja ainutlaatuiseksi kerraksi nauttia ajasta vauvan ja taaperon kanssa kotona ja niin mä tottavie olen tehnyt. 🙂 <3<3

Mitä sitten tulee mun omasta työpaikasta sitä en tiedä. Sinne lähden avoimin mielin ja rohkeena. Paljon siellä on tapahtunut näiden vuosien aikana, sen tiedän. Ja kaikki on niin muuttunut joten mulla on opittavaa tosi paljon. Myös työkavereista puolet on vaihtuntu joten saan tutustua uusiin ihmisiin. Myönnän, että mua jännittää kyllä silti itseni puolesta aivan kauheena ja toisena päivänä musta tuntuu etten mä kertakaikkiaan vaan kykene menemään takas töihin ja tuntuu että iskee kauhee ahdistus ja taas toisena päivänä mä oon menossa tosi innokkaana takas. Mä saan taas olla jotain muutakin kuin vaimo ja äiti vaikka ne onkin niin iso osa mua ja nautin niistä, mutta silti kaipaan sitä jotain muutakin sisältöä elämälle. Haluun kuulua johonkin duuniporukkaan ja nähä päivän aikana kaikkee muutakin kuin leikkipuiston ja samat äidit. Vaikka  mukavia äitejä olenkin tavannut ja osittain myös niiden ansiosta olen rämpinyt menemään nämä vauva/taapero vuodet hankaline uhmakohtauksineen. Ollaan voitu just vaihtaa kokemuksia ja tsempata toisiamme ja viettää yksinkertaisesti aikaa jottei aina joutuis oleen vaan kaksin lapsen kanssa. Toivon ja pelkään samalla mitä jos mä en enää sovikkaan sinne joukkoon? Sitä ei kuitenkaan auta murehtia nyt vaan aika näyttää.

Oon nyt viime viikkoina valmistautunut töihin mm. hankkimalla avainnauhan, työkengät, kalenterin, freesannu mun ulkonäköö :D Jotten näyttäis ihan rähjäiseltä kotimutsilta ja musta sais taas leivottua ihan myyjän näköisen. Vielä mulla on edessä muutamien uusien vaatteiden etsiminen jotta olis muutakin kuin legginsejä ja urheiluhousuja laittaa päälle.

Hei ihanaa maanantaita ja alkavaa freshiä viikkoa!

_Jonna_