Byee 2018!

Moi! Ihanaa tammikuun ensimmäistä. Meillä vuosi vaihtui todella rennossa ja rauhallisessa meiningissä. Oltiin koko perhe ihan kolmisin ja käytiin päivemmällä vähän ajelemassa ja illemmasta ammuttiin muutama raketti kotimme vieressä olevassa puistossa. Loppu ilta meni kotona syöden, leikkien ja nauttien olosta. Me katsottiin vielä kahdestaan neidin mentyä nukkumaan, uuden vuoden elokuva ja pelattiin scrabblea ja tietty katottiin raketteja makkarin ikkunasta kun vuosi vaihtui. Nyt ajattelin vähän palata menneeseen vuoteen joka oli meidän osalta pääosin tosi hyvä.

 

TAMMIKUU   aloitettiin meidän neidin 2v synttäreillä. Teemana meillä oli Muumit.

Samoin Tammikuussa meillä oli aika pahoja uniongelmia ja mä olin tosi väsynyt. Neiti ei vain malttanut nukkua ja heräili öisin muutaman kerran eikä suostunut enää klo 5.00 aamulla nukkumaan.

Näin vuoden alusta meidän neiti aloitti myös kerhon jossa hän kävi siis aivan yksin pari kertaa viikossa ja pari tuntia kerrallaan. Se tuntui tosi oudolle että vein hänet yhtäkkiä jonnekkin pariksi tunniksi ja sain omaa aikaa.

Vuoden alusta aloitin myös päiväkodin metsästämisen ja käytiin tutustumassa muutamiin vaihtoehtoihin.

tammi.jpg

helmi.jpg

HELMIKUU Kyllästyin ihan yhtäkkiä meidän mustiin ja sinisiin astioihin ja nappasin ne myyntiin. Tilalle haettiin IKEAsta roosan värinen astiasto. <3

Muuten helmikuu meni treenaillessa, chillaillessa ja ulkoillessa.

MAALISKUU Naisten päivänä mut yllätettiin ihanalla ruusulla <3

Meillä oli myös ystäviä kylässä varkaudesta. Heidän kanssaan käytiin luonnontieteellisessä museossa. Tosi kivaa koska ei nähdä kovinkaan usein.

Tehtiin myös raeruohoa ekaa kertaa. Neiti oli tohkeissaan ja lorautti koko pussillisen siemeniä multaan :D

Päästiin viettämään luxus aikaa kahdestaan ja mentiin selloon keilaamaan ja sieltä syömään. Niin piristäviä.

maalis.jpg

HUHTIKUU Ja kevättä oli näkyvissä. Meillä vaan meni mahatauti läpi koko perheen. Mullakin ekaa kertaa 15 vuoteen.

Tuli myös vuosi täyteen tässä meidän nykyisessä kodissa. :)

Vietettiin myös vähän siskosten aikaa ja menin Jossulle yöksi.

Käytiin meidän ihka ensimmäisillä jäätelö-ja suklaakarnevaaleilla. Siellä sai kyllä syödä masun täyteen jätskiä. Hauskaa oli.

huhti.jpg

TOUKOKUU Aloitin tankotanssitunnit. Joista tykkäsin ihan niin paljon että päädyin myöhemmin hommaamaan tangon kotiinkin.

Sain ihanan äitienpäivä yllätyksen/aamiaisen sänkyyn. Neiti oli isin kanssa myöskin askarrellut niin hienon kortin.

Käytettiin myös neitiä linnanmäellä ja sealifessa.

Myöskin jouduttiin luopumaan meidän autosta ja hyvästelemään se näin 8 yhteisen vuoden jälkeen. Sit me päätettiin, että ollaan niin ansaittu pieni ulkomaan matka joten me varattiin matka Lontooseen. Yhteinen perhematka.

Toukokuussa tein myös ihan hurjia kävelyreissuja.

Päästiin myös neidin kerhon kevätjuhlaan joka oli niin suloinen. :)

touko.jpg

KESÄKUU  aloitettiin tekemällä matka pohjoiseen sukulaisten luo.

Tuli myös käytyä korkeasaaressa. ja muutenkin puistoiltiin paljon ja oltiin ulkona.

Ostin myös uuden pyörän jolla tuli ajettua tosi paljon. Saatettiin hyvin tehdä niitä 25km lenkkejä jotka on mulle paljon. :D Rakastin näitä reissuja koko perheen kanssa.

Ostettiin myös 20kg mansikoita ja eihän nekään riittäneet mihinkään.

Kesäkuun viimeisenä päivänä käytiin vielä mun veljen ja siskon kaa viettämässä kunnolla lintsipäivää ja ostettiin rannekkeet ja kierrettiin kaikki laitteet. Siellähän hurahti koko päivä ja se oli niin hauskaa. Meillä kaikilla oli nauru herkässä ja oli ihanan lämmintä.

kesä.jpg

kesäkuu.jpg

HEINÄKUU Yhtäkkiä kyllästyin mun pitkiin hiuksiin jotka mulla oli ollu varmaan noin 8 vuotta ja leikkasin ne lyhemmäksi. Olin ihan super tyytyväinen lopputulokseen.

Tehtiin reissu muumimaailmaan. Ihan huippu reissu. Me ei oltukkaan koskaan käyty ja voitas kyllä mennä uudelleen vaikka ensi kesänä.

Tänä vuonna oli myös ihan todella lämmin kesä joten käytiin uimassa monta kertaa. Siitähän neiti oli niin mielissään ja kyllä minäkin. Parasta. Myöskin jäätelöä tais kulua aika paljon. Löydettiin uusi ihanuus..pistaasi jäätelö :P Nams.

Näin heinäkuussa vietettiin tietty mun synttäreitä. Sain Juhalta lahjaksi lahjakortin Cartingiin ja mentiinkin samantien jossun vahtiessa Juliaa. Oli aivan sairaan hauskaa. Sain myös aivan ihania lahjoja kaikilta läheisiltä <3

Heinäkuun loppupuolella meitä odotti 4 päivän loma lontoossa joka oli aivan unohtumaton. Koko reissu meni tosi hyvin, pieniä kämmejä lukuunottamatta. <3<3

heinä.jpg

heinä2.jpg

heinä3.jpg

ELOKUU Pidin äidin oman vapaapäivän ja otin rakkaan siskoni mukaan ja suuntasimme Helsinkiin kirppiskierrokselle ja sieltä korkeasaaren eläintarhaan. Sieltä mentiin vielä lintsille ja tavattiin siellä meijän veli ja käytiin vielä parissa laitteessa kaikki kolme yhdessä.

Elokuussa myös vietettiin meidän 4v hääpäivää. <3

Jätettiin myöskin näin kesäaikaan Julialta vaipat pois ja se alkoi mennä kyllä ihan hienosti.

Tehtiin koko perheen reissu helsinkiin ja poikkeuksena jäätiinkin lauttasaaren metroasemalla pois ja käveltiin lauttasaaresta keskustaan. Mentiin ihanaan puistoon piknikille. Oli niin parasta.

Ihan elokuun lopulla sain niin hyvän idean värjätä mun hiukset entistä tummemmiksi. Näin jälkikäteen ajateltuna it was a bad idea, so bad. :D

elo.jpg

elo2.jpg

SYYSKUU Otin ihka ensimmäiset ripsienpidennykseni. Joista tykkäsin todella paljon. Helpotti kummasti aamuja ja on aina huolitellut näköinen. Oli oikea päätös.

Siellä kartingissa jossa kävin Juhan kanssa mun synttärinä, oli niin hauskaa että vein sinne siskoni ja veljenikin.

Tehtiin Julian kanssa viikon reissu Kuopioon ihan kahdestaan. Käytiin moikkaa mummoa niin iisalmessa kuin kuopiossakin. Oli hauska reissu, jokseenkin kyllä aika raskas. Mä niin kaipasin sen jälkeen omaa aikaa kun oli ollut neidin ja hänen oikuttelujen kanssa 24/7 :D

Vein Juhan myös ottamaan hänen ihka ensimmäistä tatuointia. Vähän aikaisena synttärilahjana.

syys.jpg

syys2.jpg

syys3.jpg

LOKAKUU Vietettiin virallisesti Juhan 30 v juhlia ensin kotona kakkukahveilla ja sen jälkeen hän sai massiivisen yllärin ja vein hänet kamppiin keilaamaan kamujen kaa, sieltä heidän kanssa syömään ja sit mun kaa vielä parihierontaan. Yllätys oli niin onnistunut ja päivä oli täydellinen.

Vietettiin myöskin meidän 10v yhdessä oloa hotellissa helsingissä. Oli aivan parasta päästä kaksin yön yli viettämään aikaa. Oli niin luxusta.

Lintsillä valokarnevaaleilla käytiin myös. Siellä on niin eri tunnelma näin syksyllä kun on pimeetä ja siellä on niitä kaikkia ihania valoja.

Retkeiltiin myös kivenlahteen rantareitille joka oli todella huikea. Korkealla kallioiden päällä josta oli mahtavat näkymät. Pidettiin siellä piknikki.

Näin lokakuussa rupesin miettimään hiusteni vaalentamista koska menin värjäämään hiukseni aivan liian tummiksi.

Vietettiin meidän äiti porukan kanssa halloweenia ja leivottiin sinne hämis kakkusia. Niistä tuli oikeesti ihan hienoja. Pian näiden pirskeiden jälkeen satoi ensilumi joka ei tietty kovin kauaa pysynyt.

loka.jpg

loka2.jpg

loka3.jpg

loka4.jpg

MARRASKUU Tapasin myös syksyn mittaan ihanan uuden ystävän jonka kanssa vietettiin todella paljon aikaa ja hän oli kyllä meidän syksyn pelastus.

Aloin myöskin heti marraskuun alusta hössöttää joulua ja laitettiin kuusta esille.

Ryhdyin tuumasta toimeen ja uskaltauduin kampaajan tuoliin vaalentamaan hiukseni ja se oli paras päätös. Hiuksista tuli niin ihanat että tunsin niissä itseni omaksi itsekseni. Samalla kävin uusimassa mun silmälasit iskältä saamallani lahjakortilla. <3 Sain niin paljon ihanaa palautetta uudesta ulkonäöstäni. Kiitos! Olin aivan häkeltynyt koska en ole tottunut saamaan kehuja niin paljon.

Otin myöskin tässä kuussa pitkään haluamani nenäkorun ja se oli kuin piste iin päälle tähän mun uuteen lookkiin.

Näin marraskuussa mun ihana IPhoneni sanoi itsensä irti melkein mulla 3 vuotta olleena. Päätin siinä samalla vaihtaa merkkiä ja ostaa Oneplus 6 puhelimen ja olen ollut siihen enemmän kuin tyytyväinen.

Mentiin myös heti joulumarkkinoille kun sellaiset oli helsinkiin ilmestynyt. Bongattiin sieltä joulupukkikin.

Vietettiin pikkujouluja Hennan ja hänen kahden lapsen kanssa meillä pipareita tehden. Lapset sai vaihtaa pienet lahjatkin ja me aikuiset nautittiin torttuja ja glögiä.

marras.jpg

marras2.jpg

marras3.jpg

JOULUKUU Päästiin viettämään Julian kerhon joulujuhlaa.

Onnistuin tekemään hienoimman piparkakkutalon kuin ikinä oon tehnyt.

Joulukuussa oli myös meidän osalta viimeinen perhekerho. Se on kyllä ollut meidän joka maanantainen pelastus. Kun muuten maanantait olisi ehkä tuntunut nihkeiltä niin sinne oli aina ihanaa mennä ja maanantai lähti käyntiin hyvin.

Näin joulukuussa aloin kiinnostua enemmän henkisestä hyvinvoinnista ja sitä aion jatkaa vuonna 2019.

Tehtiin jo toistamiseen tälle vuodelle kunnon tyttöjen ilta ja menin Jossulle yöksi. Tehtiin hyvää ruokaa ja pidettiin rento, kiva ilta. Seuraavana päivänä mentiin selloon shoppailemaan.

Vuoden päätteeksi vietettiin ihana joululoma. Oltiin joulua kotona ja saatiin muutamia ihania lahjoja. Tuli syötyä enemmän kuin laki sallii ja otettiin ihan super rennosti.

Vuosi vaihtui myös rennoissa tunnelmissa kotona oman perheen kesken.

joulu.jpg

joulu2.jpg

<3 Jonna

suhteet oma-elama