Muumi kahvila
Moii! Aatelkaa..elokuu on jo täydessä vauhdissa ja onkin jo menossa puolessa kuussa. Vastahan kuu vaihtui.?! :O 😀 Me ollaan melkeinpä koko kesän ajan keksitty kaikkee kivaa tekemistä, niin pientä kuin vähän suurempaakin. On niin ihanaa nähdä ja kokea kaikkea. Jotenkin kesällä oikein ammennan kaikkee kivaa itteeni ja meidän elämään ns. talven varalle.
Viime sunnuntaina otettiin päämääräksi käydä Helsingissä sijaitsevassa muumi kahvilassa, oikeestaan niitä on siellä viisi kappaletta mutta otettiin niistä lähin joka lopulta osoittautui olevan kiinni vielä tunnin kun oltiin jo ovella joten käveltiin vielä sellaset 3 kilsaa seuraavaksi lähimpään.
Ajatushan tästä lähti siitä kun luin joku aika sitten Kirsikankukkia blogista näistä muumi kahviloista ja innostuin heti! Täydellistä, ajattelin. <3 🙂
Lähdettiin siis heti aamulla ajatuksena saada aamukahvi vasta siellä ja ei keitetty kotona siis ollenkaan. Saavuttiin kahvilaan n. 9.30 maissa ja siellä oli silloin todella rauhallista. Muutama ihminen istui hiljaa rupatellen teen tai kahvikupposen äärellä.
Myyjä tervehtii meitä heti iloisesti ja kysyy mitä meille saa olla. Tilataan parit kahvit, pullaa ja pikku neidille kaakao. Ihastelen ympärilleni miten voi olla näin ihana kahvila jossa viihtyisin vaikka kuinka pitkään. Lapsille tehty leikkipaikkakin näytti viihtyisältä. Asiakkaita ei näyttänyt häiritsevän vaikka julia välillä kiljahtelikin aika kovasti, päinvastoin..he katsoivat pientä neitiä hymyillen :) Viihdyttiin puolitoista tuntia ja lähdettiin sitten kävellen takas keskustaan. Oli aivan ihana ilmakin kävellä ja ihastella helsinkiä. <3
Miten ihana kahvila kyllä olikaan. Erityisen ihanaa oli se, että Julialle oli leikkipaikka ja lapset oli enemmän kuin tervetulleita. Ei tarvinnut istua nököttää paikallaan koko aikaa kuten muissa kahviloissa. Tunnelma oli ainakin silloin aamupäivällä rauhallinen ja miellyttävä. Saatiin ystävällistä palvelua, paikka oli siisti ja erittäin viihtyisä ja pulla oikein tuoretta ja maistuvaa. Varmasti paras kahvila jossa olen asioinut :) Luulenpa että tulemme asioimaan jatkossakin ja todellakin suosittelen muillekkin.
Ihanaa iltaa!
-Jonna-