Myday Maanantai

Moikka! Uusi viikko taas edessä ja päätin alottaa sen reippaasti tekemällä my dayn taas pitkästä aikaa. Oon viimesimmät mydayt tehny sitä paitsi videon muodossa ja niinpä nyt seuraa sit taas myday kuvien muodossa.

IMG_7591.JPG

IMG_7592.JPG

8.00 meillä on herätys että keretään kerhoilemaan. Puetaan päälle heti päivävaatteet sen sijaan et lojuttas puolille päivin yökkäreissä kuten normiaamuina.

8.30 Kahvit ja aamupalat. 🙂 Jossu-täti oli meillä viime yön kun peli ilta venähti joten ei ollut järkeä lähtee enää myöhään kipuamaan kotiin. Oli kiva saada aamiais seuraa ja kerhoseuraa myös.

IMG_7596.JPG

9.30. ulkovaatteet päälle ja menoks perhekerhoon. Ei olla tosiaan aiemmin oltukkaan missään kerhoissa mut nyt Julian ollessa jo 1v. ois aika vähän nähdä muita lapsia.

1.jpg

2.jpg

11.00 Kerho loppu ja meillä oli aikeissa mennä kahvilaan Isoon omppuun, mut meidän suunnitelmat muuttu ihan viime hetkellä kun kaikki kahvilat oli melkoisen täynnä ja rattailla on vähän vaikee tunkea sekaan…NIINPÄ me päätettiin ottaa deli patonki ja vuoden ekat Runebergin tortut mukaan ja mennä meille kahville. Mä muistan tosi hyvin ajan kun inhosin noita torttuja, mut nyt ne on niin herkullisia..aah. :P

3.jpg

IMG_7602.JPG

14.00 Jossun kanssa meni aika kahvitellessa ja jutellessa/hölmöillessä niin nopee että piti rueta jo tekeen ruokaa, että keretään hakee Juha töistä. Pakko kyllä sanoa, että ylitin itseni kun tein jauhelihakeittoa. Sain äidiltä viimeks ku ne oli meillä ni vinkin uusista juureksista joita me ei olla ennen syöty ja ne oli niin hyviä tuohon keittoon.

IMG_7608.JPG

IMG_7609.JPG

15.00 lähettiin viemään eka Jossu kotia ja sieltä kautta hakee Juha töistä. Tietty mä sähelsin auton kanssa kaikkee ennenku päästiin ees lähtemään. Hyhyy.. minä kun en oikein aja talvella autolla ni hätäilin kaikkee..kääks! :D

IMG_7607.JPG

IMG_7610.JPG

IMG_7612.JPG

16.05 Tehtiin tosiaan vaihto. Juha pääs töistä ja lähti Julian kanssa autolla kotiin ja minä jäin Espoon keskukseen salille. Hyvät ja melko hurjat reenit oli kyllä. Pystyin kerrankin jopa sanomaan, että annoin kyllä kaikkeni. Mun jalat suorastaan täris ja tuntu etten pääse edes kävelemään..:D haha

IMG_7618.JPG

IMG_7615.JPG

17.10 lähdin käveleen bussipysäkille ja suuntasin kotia kohti. Väsyneenä mut onnellisena. <3

4.jpg

18.15 Saavuin vihdoin kotiin, otin pitkän ja lämpimän suihkun.

19.30 Julialle iltapuurot ja ilta pesut ja unille…sit itelle pientä iltapalaa ja katottiin salkkarit sekä downshiftaajat.

22.30 Night!

-Jonna-

suhteet oma-elama hopsoa