Uusia tuulia!

IMG_8197.JPG

Meidän elämään puhaltaa nyt siltä suunnalta uusia tuulia, että me muutetaan! Kuulitte aivan oikein, olemme löytäneet meille hieman isomman, mutta ennenkaikkea erilailla jaotellut neliöt ja muita arvostamiamme ominaisuuksia omaavan kodin. (Olipas vaikeesta sanottu lause) Tämä(kään) koti ei varmasti tule olemaan se viimeisin jossa viihdymme lopun elämäämme, mutta tällä hetkellä se on unelmieni täyttymys. Meidän neiti saa siis oman huoneen ja me saamme oman makuuhuoneemme takaisin itsellemme, vaikka se hieman haikeaa onkin laittaa neiti omaan huoneeseen (kyllä, meidän vauva on kasvanut jo niin isoksi.) Lisäksi muuttohaluuni vaikutti se erittäin paljon, että tulevassa kodissa on keittiö/olohuone yhdistelmä mikä on meidän elämäntilanteessa todella kätevä sekä talossa oleva hissi. Sekä meidän viikonloppu iltoja tulee kruunaamaan oma ihana SAUNA!

Vielä olis kuukausi muuttoon, ja mä en malta millään odottaa. Mä vaan tahtoisin niin jo päästä laittelemaan kaikkea ja kädet syyhyää kauheena. Olenkin jo ennakkoon vähän katsellut millasia juttuja me tarvitaan meidän vessaan ja saunaan sillä sinne joudutaan hankkimaan mm.suihkuverhoa ja kaappia 😛 sekä tietty neitin huoneeseen tarvitaan joitain juttuja. Koti postausta siis luvassa kun saadaan kaikki tavarat paikoilleen.

Siis niin jännää etten kestä!

IMG_8198.JPG

-Jonna-

Suhteet Sisustus Oma elämä

Kuulumisia ja puhelin kuvia!

Moikka ja ihanaa alkanutta viikkoa! Täällä viikko on käynnistynyt nyt terveissä meiningeissä, toisin kuin viime viikolla. Olin koko viime viikon kipeä ihan sänkypotilaana ja varsinkin illasta, ja jopa puhuminen sattui 🙁 Olin siis saanut jonkinsortin influenssan, mutta nyt voidaan jo paremmin ja neitin nuhakin on tainnut pääasiassa poistua.

Oltiinkin siis jo tänään taas kerhoilemassa piiiiiiitkästä aikaa mikä oli kyllä kiva juttu neitille kuin myös minullekkin. Ulkona paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja siellä tuoksui kevät. <3 Mä niin rakastan tätä aikaa kun luonto herää eloon pitkän ”kylmän” ja kostean talven jälkeen ja alkaa olla valosaa..uiui että!! Kierrettiinkin vielä kerhon jälkeen neidin simahdettua rattaisiin vielä pieni kävely ennen kotiin tuloa.

(Kuvat puhelimen kätköistä viimeisimmiltä viikoilta)

IMG_8488.JPG

IMG_8526.JPG

IMG_8466.JPG

IMG_8516.JPG

IMG_8486.JPG

IMG_8490.JPG

IMG_8473.JPG

IMG_8484.JPG

Täällä siis nautitaan keväästä, ootetaan pääsiäistä jolloin lähdetään pohjoiseen päin. Ollaan pääasiassa siirryttykin jo kevätvaatteisiin ja neiti oli niin innoissaan uusista tennareista 🙂

Mukavaa maanantaita!

-Jonna-

Suhteet Oma elämä