Neljä kohtaamista junassa

Kävikö pahasti?

Ei varsinaisesti.

 

Mutta jäi mieleen. Neljä tarinaa junasta.

Mainitsin jo aikaisemmin, että olen palannut muutamaksi viikoksi koulunpenkille. Ja penkille pääseminen edellyttää junailua. Julkiset kulkuvälineet ovat oiva kohtauspaikka käytöstavoille. Anteeksi, kiitos, kiitos, anteeksi. Arvioinko iän nyt ihan yläkanttiin, jos tarjoan istumapaikkaa? Äh, mikä on se ikä, kun saa itse alkaa istua puhtaalla omallatunnolla? Yksiselitteistä vastausta ei varmasti ole. Ja  jos olisi, silti joku kokisi vääryyttä.

Imartelevin junakohtaaminen muistuu mieleeni muutaman vuoden takaa. Olin matkalla töistä kotiin, kun eräs mieshenkilö vastapäätä minua alkoi jutella niitä näitä. En muista mitä, mutta sen kyllä muistan, kuinka hän lähtiessään katsoi minua ja sanoi ”sinulla on kauniit silmät”. Aha, kiitos…ja mies oli jo laiturilla! Motiivista (?) huolimatta silmien kehuminen toimii aina.

Myöskin kaikkien aikojen huvittavin kohtaaminen sijoittuu muutamien vuosien takaiseen työmatkaan, kun väreilevässä kesäillassa kuulin sen, mitä jokainen nainen kaiketi haluaa kuulla. ”Helou, I love you.”

R-E-A-L-L-Y, we just met!? Tunteidensa tulkkina toimi perisuomalainen mies, joka varmasti ajatteli, että kansainvälisyys kiehtoo, kun kerran junassa ollaan. Hmm…paikallisjunassa.

Niin, rallienglannilla voi rakastaa kaikkea ja kaikkia. Huomiota sai osakseen myös muutama muu tähän rakkaudenvaunuun eksynyt kanssamatkustaja. Mutta kuka nyt on valmis jakamaan rakkautta, kun se kerran kohdalle osuu?

Että kyllä me suomalaiset puhuakin osaamme…vain vähän turhan suuria ajatuksia muutamalle pysäkin välille.

Oikeastaan nämä kaksi aikaisempaa kohtaamista muistuivat mieleeni vasta nyt, kun aloin tätä postausta kirjoittamaan. Tarkoituksenani oli kevyesti sivuta Kävikö pahasti? -kampanjaa muutamalla esimerkillä, joista toinen sattui kohdalleni juuri tänään. Olisin tietysti voinut ottaa yleispätevästi kantaa käytöstapojen tärkeyteen, mutta toivon, että ne ovat tuttua kauraa kaikille niille, jotka ovat kypsiä olemaan osana sosiaalista mediaa.

935991_337435693066848_422738153_n.jpg

Mistäköhän minulle on syntynyt sellainen ajatus, että suomalaiset miehet ovat vähemmän aktiivisia hyvien käytöstapojen suhteen? Tänään junaan nousi mies, joka kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti nosti laukkunsa hattuhyllylle. Pisteet siitä. Mutta, kun puolimetrinen sateenvarjo pamahti jaloilleni sieltä falskaavalta hattuhyllyltä, olisin olettanut kuulevani edes vaimean, takin kaulukseen kuiskatun, pahoittelun. Onko tämä nyt sitä tasa-arvoa?

Eihän minulle pahasti käynyt, mutta kai sitä tilaisuuden tullen haluaisi, että miehet hoivaisivat ja huolehtisivat. Tuntemattomatkin 😀 Isäni ikäiset.

Vielä tarinan loppuhuipennus ja sitten aamen. Kun puksutin kohti koulunpenkkiä viime torstaina, istuutui eräs nainen suoraan vastapäätä minua. Aistin muutamia katseita, ja ehdin jo ajatella, kuinka tyylikkäästi hammastahnan rippeet sointuvat meikkiini. Noh, aistini eivät pettäneet, ja hetken päästä sainkin kuulla yllättävän kommentin. Ai mitä, onko minulla banaania korvassa? Siis kauniin kohteliaisuuden korvakoruistani.

Aha, kiitos…ja siinä me istuimme kiusaantuneina loppumatkan! Ja kyllä, jäi hyvä mieli. Kiitos hänelle!

Junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan

Kivoja kohtaamisia kulkuvälineeseen katsomatta! 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *