Poikaystäväni on aika ketku kameran kanssa. Vai mitä mieltä olette? Salakavalia salakuvia. Ja minulla tietenkin suunnitelmia niiden varalle. Partner in crime <3

Kameraan on vuosien varrella tallentunut kivoja arkisia sattumia. Tiedättehän, vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Tehtävälistalla on jo pitkään roikkunut kevyt ajatuksenalku siitä, että olisi kiva saada joitakin näistä salakuvista kehystettyä ja lopulta ehkä seinällekin. Ja jotta hyväksi havaitut toimintatavat eivät turhaan muuttuisi, en ole tietenkään vielä saattanut ajatusta tekoihin asti. Vitsit, kunnollinen kehystäminen tekee kyllä kuvasta kuin kuvasta ihan omaa luokkaansa. Vaikka totta kyllä sekin, että laadukas kehystystyö on melko arvokasta. 

Muistan, kuinka opiskeluaikana suoritimme harjoittelun kehystämössä. Miljöö oli ihana. Keltainen puutalo ja kupruilevat paperitapetit. Pienimuotoinen näyttely ja ikkunoista siintävä järvimaisema. Taaempana talossa painettiin grafiikan vedoksia. Harjoittelimme tuolloin erilaisia kehystystapoja ja paspojen leikkaamista. Saimme kehystää myös omat työt. Jo tuolloin pienelle 10*15 valokuvakehykselle muodostui hintaa 15 euroa, vaikka tein työn itse, enkä leikannut siihen muistaakseni edes aukkopahvia. Olisin tietysti voinut toteuttaa jonkun järkevämmänkin kehystystyön, mutta juuri silloin ei ollut tarvetta sellaiselle. No nyt taas olisi.

Opintoihini liittyi läheisesti siis näyttelyrakentaminen. Sen koommin en ole ammatillisesti oppeja harjoittanut, mutta joitakin neuvoja on jäänyt mieleeni, joita yritän näin kotioloissa noudattaa. Tärkeintä mielestäni on, että yksittäiset teokset ripustetaan katsekorkeudelle. Toinen neuvoni kotikehystäjälle on se, että edullisempienkin kehysten ilmettä saa kohennettua teokseen sopivalla aukkopahvilla. Aukkopahvin, eli paspan, tarkoituksena on korostaa ja tukea varsinaista teosta; se myös antaa tilaa itse työlle ja toimii välikappaleena kehyksen ja teoksen välillä.

Aukkopahvia käytetään pääsääntöisesti grafiikan, akvarellien ja piirrosten raamittamisessa, mutta yhtä hyvin sen käyttö on perusteltua myös valokuvien ja julisteiden kehystämisessä. Paspan värillä voi helposti leikitellä muun sisustuksen kanssa, ja sävyvaihtoehtoja onkin runsaasti tarjolla. Jos yksivärinen tuntuu tylsältä vaihtoehdolta, voi paspan teossa hyödyntää kotikonstein vaikka ylijäänyttä tapettia. Kuviollinen tapetti itsessään voi olla myös mielenkiintoinen kehystettävä. Amerikkalaisissa sisustuksissa olen nähnyt tätä jonkinverran suosittavan. 

Varsinaisia sääntöjähän paspan leikkaamiseen ei ole, mutta perinteisesti aukkopahvi on yläreunasta ja sivuilta saman levyinen. Alareunasta voidaan tehdä hieman muita sivuja korkeampi, sillä silmämme huijaavat meitä hieman, kun katsomme teosta kohtisuoraan. Kehystämöiden paspaleikkurit tekevät valoaukon suhteen todella laskelmoitua, tarkkaa ja kaunista jälkeä, jollaisesta voi vain haaveilla näin kotioloissa. Kotikäyttöisiä kuluttajaversioitakin on kyllä saatavilla, mutta sellaisista minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta. Aukkopahvihan on materiaalina melko arvokasta, joten harjoitusversiot kannattaa tehdä suoraan edullisemmalle kartongille. Mikäli kehystetään paperipohjaisia ja arvokkaita teoksia, on tärkeää, että kaikki kehystämisessä käytettävät materiaalit (paspa, taustapahvi ja kiinnitys) ovat happovapaita ja kehyksen lasi uv-suojattua. Uv-suojalasin etuna on myös se, ettei se tavallisen lasin tapaan peilaa juurikaan valoa.    

Vaikka valokuvista kootut seinäkollaasit ovat nykyään hyvin trendikkäitä, suosittelen kuitenkin valitsemaan jonkinlaisia linjoja ripustamiseen. Kokonaisuudesta muodostuu harkitumman näköinen varsinkin silloin, kun kehykset poikkeavat tyylillisesti toisistaan. Kehysten reunoja, keskikohtia ja kulmia tarkkailemalla saa muodostettua mielenkiintoisia linjoja. Liian orjallinen ei tietysti tämänkään asian suhteen kannata olla. Seuraava neuvoni voisikin liittyä siihen, että vain mielikuvitus on rajana. Esimerkiksi vitriinikehystys mahdollistaa monenlaisten muistojen tallettamisen. Yksi tyylikkäimmistä kehystystöistä, joihin olen koskaan törmännyt, oli näyttävä yksityiskokoelma suuriin vitriinikehyksiin koottuja koruja. Korut olivat muistaakseni Afrikasta tuotuja perinnekoruja, joiden vieminen pois maasta on nykyään kiellettyä kulttuuriperinnön vaalimisen vuoksi.       

Viimeinen neuvoni on yleishyödyllinen; nurkat tyhjäksi tavaroista ja tauluista. Oikeasti tämä sääntö pätee lähinnä näyttelyissä, joissa teoksia ei tulisi ripustaa metriä lähemmäksi nurkasta. Mielenkiintoisia teoksia ja valokuvia on mukava katsella, kun ne ovat ilmavasti esillä.

Liekö lämmön vai rakkauden uuvuttama tämä nuoripari?

Ajattelin, että se voisi olla yksi niistä kehyksiin päätyvistä kuvista. Myös tämä Lontoossa ikuistettu hetki olisi hauska lisä salakuvien sarjaamme:

Molemmat kuvat ovat noin viiden vuoden takaa, ja kestäneet hyvin aikaa. Maailmanmeno ei ole muuttunut miksikään. Aina on jotakin ylimääräistä kengänpohjassa, ja mikä tärkeintä, aina on aikaa haaveilla yhdessä <3

Mahtavaa viikonlopun jatkoa kaikille!