Valon viimeiset minuutit

Valon viimeiset minuutit kuluvat nykyään junassa. Se tunne, kun yrittää sinnikkäästi katsoa ulos ikkunasta, mutta näkee vastapäisen matkustajan piirteet vain entistä vahvemmin.

Yhtäkkiä maisema ei enää vastaakaan uteliaille silmilleni. Onhan ne ohikiitävät maisemat nähty monet kerrat, molemmin puolin, mutta silti.

 

          Aurinko kun päätti retken,

          siskoistaan jäi jälkeen hetken

          päivänsäde viimeinen.

 

          Hämärä jo maille hiipi…

 

Ihana (lasten)laulu Päivänsäde ja menninkäinen. Esitimme sen kerran kotikylän lastentapahtumassa…muistaakohan kamut vielä? Osallistujia oli yhteensä ehkä vähemmän kuin jäseniä meidän pumpussamme :D Kavereillani oli varmasti paine ottaa minut bänditoimintaan mukaan, koska olin kaveriporukan uusin tulokas. Musiikki on kyllä todella tärkeää minulle, mutta en ole kuitenkaan musikaalinen. Kaveri rukat, he kun olivat oikeasti lahjakkaita.

Muistelen, että vedimme antaumuksella myös daa-daa_daa-da-daa-da_kiitää-alla-autostrada…heh, aikamoinen rällätys. Saimme tuolloin myös ensimmäisen palkkakuittimme, olisikohan se ollut ruhtinaalliset 50 markkaa. Ihan kirjanpitoon asti ei kuitteja kai koskaan kertynyt ;)    

 

          Säde vastas: ”Peikko kulta”,

          pimeys vie hengen multa,

          enkä toivo kuolemaa.

          Pois mun täytyy heti mennä,

          ellen kohta valoon lennä, niin en hetkeäkään elää saa.

 

          Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin

          kun menninkäinen yksin tallustaa

          hän miettii miksi toinen täällä valon lapsi on,

          ja toinen yötä rakastaa.

 

Niin menninkäinen, mikä neuvoksi? Kaamos on kannoillani…

Kuvitus ei liity kaamokseen mitenkään, mutta siinä on aavistus menninkäismeininkiä. Tuo haalea punaisen sävy on oikeastaan ihan samanlainen kuin auringonlaskussa, jonka tänään näin. Taivaan värinä vain hyvin tummaa sinistä, harmaita harsomaisia pilviä ja terävä kuunsirppi.