2+2 oppia menneestä ja 1 uudenvuodenlupaus

Emma:
Mites joulun vietto siellä Jyväskylässä sujuu? Milloin palaat takaisin Stadiin?

Christina:
Samalla kaavalla kuin aina ennenkin: totaalisesti rentoutuen ja siihen sitten hiljalleen kyllästyen. Palaan sitten, kun siltä tuntuu. Ennen uutta vuotta kuitenkin. Mites Kouvolassa?

Emma:
Täällä on ollut oikein leppoisaa. Tulee lapsuuden joulut mieleen, kun on saanut syventyä tuntikausiksi kirjojen maailmaan. Nyt on oikein tajunnut, miten huonosti on pystynyt viime aikoina keskittymään lukemiseen. On ollut niin paljon kaikkea mielessä, etten oo kyennyt rauhoittumaan kunnolla.

Christina:
Tiedän todellakin mistä puhut. Mulla on kestänyt sen verran palautua, että keskittyminen nyt joulupyhinä on kaikesta tästä ajasta huolimatta ollut hankalaa. Äkkipysähdys tuli tarpeeseen, mutta ei kyllä toimi hetkessä. Mutta oon yrittäny opetella hyväksymään sen, enkä odota itseltäni ihmeitä.

Emma:
Tää on ollut kyllä opettavainen vuosi. Mä muistan, että vuosi sitten ajattelin, että vuonna 2018 mä otan selvää, mitä haluan elämässäni oikeesti tehdä. Se oli ehkä vähän hassu ja optimistinen ajatus – voiko noin ison asian jotenkin vuodessa oivaltaa täysin? Musta kuitenkin tuntuu, että oon oppinut jotain paljon tärkeämpää.

Christina:
Musta tuntuu kans, että tää on ollut yks opetusten vuosi.

Emma:
Hei tehdään lista! Molemmat sanoo kaks tärkeintä oppia kuluneesta vuodesta. Aloita sä!

Christina:
No niin mietitäänpäs…

1. On ihan OK ajatella vähän enemmän itseään. Jos aina pistää toisten halut, mielipiteet ja ennen kaikkea oletukset toisten toiveista muun edelle, kadottaa itsensä, omat halunsa ja mielipiteensä. Viimeistään siinä vaiheessa on tervettä miettiä mitä itse haluaa, kun lupaa sille joutuu perustelemaan itselleen. Mun on ollut vaikeaa hyväksyä sitä, että aina oma tahto ei mee yksiin jonkun muun toiveiden kanssa. Siitä voi syntyä konflikti, mutta yleensä se on pienen vääntämisen arvoista. Kukaan tuskin haluaa viettää elämäänsä tällä maapallolla tekemällä asioita vain muiden mieliksi.

2. Omaa aikaa täytyy kunnioittaa. Oma aika mahdollistaa omien juttujen tekemisen. Ja mä ainakin tukahdun ilman mahdollisuutta toteuttaa itseäni. Oon myös oppinut, kuinka älyttömän tärkeää lepo ja palautuminen on. Saan paljon energiaa ympärillä olevista ihmisistä, mutta tarvitsen myös omaa aikaa. Nykyään ehkä enemmän kuin ennen. Mulla on nykyään viikoista varattu tietty osa arki-illoista niin, etten saa sopia niille mitään. Voi tuntua hassulta sanoa, etten ehdi nähdä ja sitten vietän illan “vaan” kotona. Mutta ilman niitä iltoja en saa energiaa tehdä niitä yhteisiä kivoja juttuja sit myöhemmin. En oo onnistunu tässä vielä ihan niin hyvin kuin tahtoisin ja lipsun täyttämään kalenteriani, mutta jatkan harjoituksia. Sit sun vuoro!

Emma:
Tosi tärkeitä juttuja. Ja pystyn kyllä samaistumaan. Mun opit on ehkä nämä:

1. Asiat ratkeaa vain puhumalla. Oon tän vuoden aikana joutunut oikeestaan jokaisella elämän osa-alueella käymään sellaisia keskusteluja, joita en oo aiemmin joutunut käymään. Tunteita on risteillyt laidasta laitaan. Asiat on kuitenkin muuttunut tosi paljon parempaan suuntaan niiden keskustelujen jälkeen. Oon oppinut, ettei riitä, että nostaa sen kuuluisan kissan pöydälle ja sitten vaan toivoo, että muut huomaa sen. On tosi tärkeää pystyä sanomaan, että hei, mä haluan puhua tästä kissasta ja siitä, miksi se on tossa pöydällä.

2. Happiness is only real when shared. Katsottiin joskus alkuvuodesta J:n kanssa Into the wild -elokuva. Muistan, että toi lause jäi mun mieleen jo silloin, mutta tän vuoden aikana oon oikeesti ymmärtänyt sen. Ei tarvi mennä paljoa taaksepäin, kun olin ihan valmis pistämään kaiken mun ympärillä uusiks. Oli helppo syyttää ulkoisia tekijöitä siitä, että mun oli paha olla. Jotenkin ajattelin, että ne ulkoiset asiat ei vaan sovi mulle, en elänyt niiden takia itseni näköistä elämää. Onneksi tajusin antaa asioille – ja erityisesti itselleni – aikaa. Mä olin vaan todella väsynyt. Kesälomalla pääsin huilaamaan ja ymmärsin, miten hyvin kaikki onkaan. Miten hienoja asioita ja etenkin ihmisiä mun elämässä on. Ilman niitä, mä en olisi mitään. Ja sitten kun elämä heitti eteen pelottavia asioita, jotka muistutti siitä, että tää kaikki on meillä vain hetken lainassa, me ollaan toisillamme vain hetken lainassa… se pisti lopullisesti prioriteetit uusiksi. Sellaisessa tilanteessa tajuaa, ettei millään muulla oo väliä kuin sillä, että saa jakaa kaikki pienetkin hetket rakkaiden ihmisten kanssa.

Christina:
Se on totta, ja me ollaan onnekkaita, että meillä on sellaisia ihmisiä meidän elämässä.

Emma:
Oikeesti aika diippejä juttuja. Ei oo ihan turha vuosi tainnut 2018 olla sittenkään.

Christina:
Ei oo ollu helppo, mutta ei missään nimessä turha. Kyllä tää vuosi toi paljon mukanaan.

Emma:
Mä oon meistä CH tosi ylpee. Oon ylpee siitä, miten me tutkaillaan maailmaa ja itseämme, ja halutaan tehdä elämästä hyvä.

Christina:
Siinä on monta hyvää syytä olla ylpeitä. Hyvä me!

Emma:
Pitäiskö meidän tehdä joku yhteinen lupaus ensi vuodelle? Joku, joka ei edellytä nykyistä parempaa suorittamista, mieluummin päinvastoin!

Christina:
Ehkä se vois olla jotain sellaista, että luvataan antaa enemmän aikaa itsellemme ja asioille. Ettei pakoteta asioita tapahtumaan tai meitä suorittamaan. Että oltais yksinkertaisesti entistä armollisempia ja kärsivällisempiä elämää kohtaan.

Emma:
Ihanasti sanottu. Tosin helppoa siitä tuskin tulee…

Christina:
No kunhan nyt edes jotain tulee!

Emma:
Kyllä mä luotan meihin. Ja onpahan sitten ainakin joku jonka kanssa hakata päätä seinään. <3

Christina:
Aina. <3