Ostetaan, tarvitaan, halutaan: elämänmuutos

Emma:
Ootko elossa Ch? Susta ei oo kuulunu vähään aikaan mitään.

Christina:
Joo, huh. On ollu pientä hässäkkää. Mitä nyt lennosta vanhasta duunista uuteen ja pahvilaatikoiden kanssa edellisestä osoitteesta toiseen. Otin siihen vielä yhden uuden kämppiksen kissoineen, täyteen bookatut viikonloput ja ex tempore -tatskan kaupanpäällisiksi.

Emma:
Ai että. Täytyy sanoa, että en kadehdi. Tai kadehdin ehkä sittenkin. On niin ihailtavaa kun ihmiset ottaa otteen elämästään ja tekee isoja muutoksia.

Christina:
Nää viimeiset viikot on ollu kyllä pelkkää muutosta. Nyt kun kerran pääsin muutoksen makuun niin pistin sitten nähtävästi kaiken kerralla uusiksi!

Emma:
No mut se on just hienoa! Voi aloittaa kaiken vähän niin kuin alusta! Mä tietyllä tavalla ehkä kaipaisin samaa mutten oikein uskalla tehdä mitään. Tai edes tiedä mitä tekisin. En mä edes välttämättä kaipaa konkreettisia muutoksia, vaan sitä tunnetta jonka muutokset saa aikaan – vapautta, jännitystä, kaikkee semmosta.

Christina:
Mutta on se pysyvyyskin aika ihanaa.

Emma:
Toisaalta kuitenkin sanotaan, että mikään ei oo niin pysyvää kuin muutos.

Christina:
Eikö ookin jotenkin vitunmoisen uuvuttava ajatus, että koko elämä on pelkkää muutosta? Terveisiä vaan neljännestä osoitteesta neljän vuoden sisällä.

Emma:
No on joo. Mutta ehkä muutokset on loppupeleissä ainut keino löytää jotain pysyvää.

Christina:
Niin, ja ehkä just sen mistä haluaa pysyvää.

Emma:
On sekin jotenkin kauhee ajatus, että elämä ei muuttuis enää lainkaan. Tai että muuttuis itse niin saamattomaksi ettei kykenis tekemään elämälleen mitään. Löllyis vaan hyytelön lailla eteenpäin ja valittais kaikesta. Mä jotenkin pelkään semmosta tilannetta kauheesti! Se tuntuu liian mahdolliselta, liian helpolta.

Christina:
Onhan se hiton ristiriitaista, että samaan aikaan käsketään olemaan kiitollisia kaikesta mitä sulla on ja – sit kuitenkin muistutetaan jatkuvasti, että ehkä sulla vois olla vähän vielä asiat paremmin, ehkä susta vois saada irti vähän vielä enemmän.

Emma:
Joo täytyy sanoa että siinä riittää tasapainottelua.

Christina:
Mutta kyllä mä kumminkin uskon siihen, että muutoksille on todellakin tilausta aina toisinaan. Ehkä vaikeinta on vaan tunnistaa se ero, että milloin oikeesti haluaa asioiden muuttuvan ja milloin vaan vähän kyllästyttää.

Emma:
Niii… Hitto kun erehdyin taas selaamaan Instaa liian syvälle. Alkaa ahdistaa kun jengin elämä vaikuttaa niin upeelta. Tääkin mimmi (screenshot). Ihan megaupee ja sit täydellinen elämä mallina ympäri maailmaa.

Christina:
No salee sekin on vaan ihan sekaisin oman elämänsä kanssa.

Emma:
Ai miks ois sekaisin?

Christina:
No koska loppupeleissä me ollaan kaikki ihan fucked up.

Emma:
Aamen sille.