Kun kiireeseen katoaa

C4C941B5-BEFE-4A50-B5E2-C6FD1071BBAC.jpg

Emma:
Elän kroonista kiirettä. Aikaa on jatkuvasti liian vähän. En ehdi nähdä ystäviä, puhumattakaan kampaajasta ja hammaslääkäristä. Työvuori jatkaa kasvamistaan, ja jossain välissä pitäisi vielä ehtiä kehittämään itseään. Illalla nukkumaan mennessä ahdistaa, että taas on tullut suoritettua yksi samanlainen päivä, eikä siitä oikein jäänyt taaskaan mitään käteen. Seuraavana aamuna kello soi samaan aikaan kuin tänäänkin ja alkaa sama rumba.

Huomasitko: suoritettua.

Niinkö sen kuuluu mennä?

Ei tarvitse mennä kovinkaan montaa vuotta taaksepäin, kun vannoin, ettei minusta koskaan tulisi kiireistä ysistä viiteen -työntekijää, ihmistä, jolla ei olisi aikaa nähdä ystäviään tai tyttöystävää, joka haluaa istua kaikki illat kotona sohvalla.

Toki elämä muovaa meitä ja vuodet tekevät ihmeitä. On ihanaa, että on vakituinen, säännöllinen työ, jossa pääsee kehittymään. On ihanaa, että on ystäviä, jotka ymmärtävät hektisen arjen ja jakavat arjen ilot ja surut puhelimitsekin. On ihanaa, että on sellainen parisuhde, jossa halkeaa onnesta yhdessä vietetystä ajasta kotisohvallakin.

On ironista, miten kaiken kiireen keskellä ei ehdi pysähtyä, mutta jämähtää kylläkin. Vaikka nautin stabiilin elämän tuomasta turvallisuuden tunteesta, mieleeni hiipii aina toisinaan ajatus siitä, olenko sittenkään oman elämäni kapellimestari.

Palaan usein ajatuksissani reilun kymmenen vuoden taakse. Muistelen, miltä tuntui vaeltaa pitkin tutun kirjaston käytäviä, tutkia tuntitolkulla uusia kirjoja. Miltä tuntui kirjoittaa ensimmäisiä omia runoja. Miltä tuntui laulaa silloin kun kukaan ei kuullut. Miltä tuntui seistä kotikaupungin teatterin lavalla ja uppoutua tarinan maailmaan.

Vapaalta. Minulta.

Olen huomannut, että kiirettä aiheuttavat pääosin sellaiset asiat, joita uskon muiden minulta odottavan. Kun yrittää parhaansa mukaan miellyttää muita, saattaa päätyä juoksemaan loputonta maratonia vailla suuntaa. Ja siihen eivät minun lihakseni ja keuhkoni ole tehty.

Eikä kiireessä oikeastaan pahinta ole se, jos kadottaa suunnan. Pahinta on se, jos kadottaa itsensä.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä

Uusia alkuja

Uutela_04.jpg

Christina:
Emma? Ootko hengissä?

Emma:
Joo äh sori, oon kadonnut maailman kartalta viime viikolla kokonaan. Oli varmaan koko vuoden hirvein viikko, ihan kauheesti kaikkee!

Christina:
No mut nyt se on ohi. Selvisit.

Emma:
Joo thank god. Mikään ei ehkä oo tehnyt mua niin iloiseksi pitkään aikaan kuin se että sain sulkee läppärin perjantaina töiden jälkeen.

Christina:
Eikö ookin maailman paras tunne, kun saa tollaset viikot päätökseen? Ihan kuin perjantaina sais tavallaan nollata tilanteen ja aloittaa maanantaina taas alusta.

Emma:
Todellakin! Mun mielenterveyden kannalta on tosi tärkeää että saa aloittaa ja lopettaa ja taas aloittaa. Päivä, viikko, kuukausi, vuosi. Sama homma kaikissa. Kai sitä ihminen tarvii uusia alkuja vaikka periaatteessa mikään ei muuttuiskaan.

Christina:
Oon niin samaa mieltä. Mä kaipaan sitä, että asiat voi viedä päätökseen – ja sit aloittaa taas jotain muuta. Mä selkeesti tarvitsen vaiheita.

Emma:
Mites toi “new year new me” uppoo sulle? Kohtahan sekin vauhkoaminen on edessä.

Christina:
Mun on pakko myöntää, että mä jotenkin ihan tykkään siitä ajatuksesta. En sinänsä koe, että mä itse varsinaisesti muuttuisin tai että tarvitsisikaan, mutta musta on ihanaa kokea, että jokin aikakausi päättyy ja uusi alkaa.

Emma:
Uusi vuosi on kyl aina tervetullut mutta toi uusi minä… En tiiä. Jotenkin haluisin uskoo siihen et alkaisin syömään terveellisemmin, tykkäämään liikunnasta tai oppisin sanoo ei. Tähän mennessä en oo onnistunut siinä new me -osuudessa kovin hyvin.

Christina:
Ei sen mun mielestä tarvii tarkoittaa sitä, että joka vuosi – tai niin kuin joillain joka maanantai – tarvis alkaa uus, freesimpi elämä.

Emma:
Hahah mikähän siinä muuten on että aina se uusi alku pitäs olla jotain freesimpää?

Christina:
Kai se on kokemus siitä, että aina pitäis parantaa jossain. Mikä ei musta ees oo uusien alkujen pointti. Uus alku ei sinänsä merkkaa mulle lupausta paremmasta. Se voi olla vaan vaihtelua. Ja se itsessään on musta aika freesi asia.

Emma:
Toi on muuten helvetin hyvin sanottu. Että uusien alkujen pointti ei oo se että pitäis parantaa aiemmasta. Kiitos, teki hyvää kuulla toi.

Christina:
No ei kuule mitään, ole hyvä vaan.

Emma:
Tarjoon seuraavalla kerralla.

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään