Yrittäminen ja onnistuminen

Saatuani uutiset lähestyvästä ovulaatiosta, pieni toivon kipinä syttyi. Kolme päivää lääkärikäynnin jälkeen sain ensimmäistä kertaa ikinä hymynaaman ovulaatiotikkuun! Ote päiväkirjasta siltä ajalta kuuluu seuraavasti:

Mulla on epäilykseni siitä, että onko mun kohtu tällä hetkellä hyvä asuinpaikka kenellekään ja siksi vaikka ollaan harrastettu seksiä nyt kaksi päivää ovulaatiotikun osoittamien päivien aikaan ja tänään varmaan vielä, kun testi näytti positiivista, niin oon kyllä epäileväinen raskauden onnistumisen suhteen. Tottakai toivon enemmän kuin mitään, että niin kävisi, mutta jotenkin tuntuu hullulta, että se voisi käydä ”niin helposti”.

Ja eihän se niin helposti käynyt. Piinaavat kaksi viikkoa, jotka sisälsivät sekä toiveikkuutta että epäileväisyyttä tulivat päätökseensä, kun 10.12. heräsin siihen, että menkat olivat alkaneet.

Olo oli pettynyt, koska ovulaatio-oireet olivat olleet niin selkeät, mutta samalla helpottunut siitä, että vihdoin kroppa asettuu takaisin ”tehdasasetuksille”, kun kohtu tyhjentyy viimeinkin täydellisesti. Reilun 3,5 kuukauden urakka oli nyt ohi.

Kuukautisten loputtua alkoikin sitten seuraava vaihe eli yrittäminen. Mietimme miehemme kanssa sopivaa strategiaa. Ennen näitä ensimmäisiä kuukautisia olimme pyrkineet olemaan aktiivisia joka toinen päivä maksimoidaksemme mahdollisuutemme tilanteessa, jossa minulla ei ollut aavistustakaan siitä, milloin ovulaatio koittaisi. Kun sitten saimme tietää ovulaation olevan käsillä, harrastimme yhdyntää kolme päivää putkeen. Koska edellisen kierron joka toinen päivä -metodi oli tuntunut aika puuduttavalta, päätimme ottaa alkukierron vähän iisimmin ja aktivoitua vasta sitten, kun oletin ovulaation olevan lähempänä. Minulla on pitkä (40-42 pv) kiero, joten tiesin, että 14. päivän kohdalla tilanne ei olisi vielä kypsä, mutta testailin kuitenkin ovulaatiotesteillä pitkin kiertoa.

Kieropäivänä 18 aloin tuntea alavatsatuntemuksia, jotka olen aina yhdistänyt oletettuun ovulaatioon. Pieni nykivä kipu alavasemmalla, päänsärky ja lisääntynyt valkovuoto saivat meidät toteamaan, että nyt lienee viisasta hyödyntää seuraavat päivät ja olla aktiivinen makuuhuoneen puolella. Siispä lähdimme yritykseen taas joka toinen päivä -metodilla. Viimein kiertopäivänä 27 ovulaatiotikkuun tuli vilkkuva hymynaama ja seuraavana päivänä jo pysyvä hymynaama. Itse ovulaatiohetkellä oireina olivat turvotus, huono olo ja valkuaismainen vuoto eli melko klassiset ovulaation oireet. Lopulta päädyimme yrittämään kiertopäivinä 27, 28 ja 30. Olin aivan masentunut siitä, ettemme hyödyntäneet kiertopäivää 29 ja itkin sitä miehelleni täysin vakuuttuneena, että tuosta yhdestä päivästä tämä nyt jäi kiinni. Miestä vähän nauratti (kuten minuakin) ja lopulta unohdin koko asian.

Siitä alkoikin sitten tämä kuuluisa 2 viikon odotus. Edellisestä kierrosta olin saanut selville, että luteaalivaiheeni on 12 päivää pitkä, joten tiesin milloin kuukautisia saisi odottaa saapuvaksi. Muutama päivä ovulaation jälkeen alkoi ilmaantua oireita, joista ehdottomasti selkein oli jatkuva palelu. Hytisin lähes horkassa, kun muut viilettivät t-paidoissa. Olo oli todella janoinen, näin eläväisiä unia ja olo oli etova. Dpo9 tunsin todella kovaa menkkamaista kipua, joka on minulle tyypillistä noin päivää ennen kuukautisia. Ehdin jo vähän masentua ja ajatella, että luteaalivaiheeni on jäänyt todella lyhyeksi ja, että menkat alkaisivat seuraavana päivänä. No eiväthän ne alkaneet. Menkkamaiset kivut jatkuivat, mutta menkkoja ei kuulunut. Rinnat turposivat, kuten aina ennen menkkoja, mutta vieläkään niitä menkkoja ei kuulunut. Kun koitti dpo12 eli oletettu menkkojen alkamispäivä olo oli jännittynyt ja pelokas. Koitti dpo13 – ei menkkoja. Dpo14 – ei menkkoja. Dpo15 – ei menkkoja.

Viimein lauantaina dpo16 rohkaistuin kohtaamaan totuuden. Jätin miehen sänkyyn torkkumaan ja kaivoin kylppärin kaapista raskaustestin. Dippasin tikun virtsaan ja asetin sen lavuaarin reunalle tekeytymään. Tuijottelin vuoroin seinää ja vuoroin testiä. Eikä mennyt kovin kauaa, kun toinen viiva alkoi selkeästi piirtymään kontrolliviivan viereen. Olo oli tosi tyyni ja tavallaan sellainen, että tiesin tämän jo.

Otin pissatikun mukaani ja palasin sänkyyn. Halasin miestäni ja totesin hänelle ”kunnes toisin todistetaan ja ainakin toistaiseksi, mä olen raskaana”.

Ja siitä alkoi tämä matka, jolla nöyrinä ja kiitollisina ollaan edelleen. Alkuraskaudesta lisää sitten seuraavassa postauksessa.