Poistokirjaus, jota en pyytänyt

Viikko sitten rupes tulemaan sitä lunta. Ihmettelin silloin, että missähän mun lumilapio on. Olin mielestäni varma, että olin vienyt sen syksyllä häkkivarastoon, kun siivosin pihaa kesän jäljiltä. Sen, pistolapion, talikon ja haravan. En kuitenkaan enää tarvitessani löytänytkään sitä sen enempää varastosta kuin pihaltakaan. Ajattelin sen omaa huolimattomuuttani jonnekin hukanneeni. Katsoin vielä pistolapiota siellä varastossa ja mietin, että eipä kyllä huvita sillä ruveta lumenluontipuuhiin. Eilen sitten päätin sen kuitenkin tehdä. Mutta yllätykseksi en löytänyt varastosta enää sitäkään. Lähempi tarkastelu paljasti, että joku retale on mennyt ovesta saranapuolelta sisään (ja korjannut jälkensä huonosti) ja nyysinyt sen perhanan lapion! Sitten kun selvisi, että myös naapurin koppiin on murtauduttu ja viety auton renkaat, hävisi viimeinenkin epäilys siitä, että hukkaisin itse lapioitani.

Töissä satuin mainitsemaan talkkarille, että näin oli meillä käynyt. Hän kertoi, ettei me naapurin kanssa olla ollenkaan ainoita ryövärin uhriksi joutuneita. Lumilapioita ja harjoja on hävinnyt meidän kulmilta enemmänkin. Vaikea on kyllä ymmärtää sellaisen ihmisen mielensisältöä, joka systemaattisesti varastaa kaikista maailman tavaroista kovalla vaivalla jumalauta LUMILAPIOITA! Eihän sellaiselle luuserimentaliteetille voi enää kuin nauraa. Talikon ja haravan toin kuitenkin sisälle turvaan. (Ja kunnan vuokra-asuntoja ja poliisia on toki – puskaradion lisäksi – informoitu.)

Joka tapauksessa minun oli ollut tarkoitus hankkia sellainen automallin lumilapio. Täällä jumalan selän takana kun tuollaisella pienipyöräisellä kipolla autoilee, ei vara venettä kaada. Siispä:

  • -1 lumilapio
  • -1 pistolapio
  • +1 lumilapio
  • +1 autolumilapio
  • Saldo 2019: edelleen -37 tavaraa.
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *