Irti kiireestä
Pari viikkoa jaksoin paremmin ja sain jälleen energiaa mukavista puuhista, mutta sitten väsymys jälleen iski. Luulen, että innostuin hieman liikaa ajatuksesta paluusta omaan normaaliini. Mielessä siinti jo kaikki se, mitä voisi olla: ihmisiä, ilon aiheita, harrastuksia ja siedettävät työpäivät. Hyppäsin erergiakylpyyni liian lujaa, ja väsähdin nopeasti uudestaan. Loppujen lopuksi en edes ollut tehnyt niin kovin paljon, mutta uskoin jokaisen päivän tuovan mukanaan hieman enemmän aktiviteetteja ja sisältöä – näin ystäviä, tein pienen kotimaan reissun, palasi gradun äärelle ja lyhensin tekemättömien asioiden listaa. Kun innoissaan jättikin sitten kokonaiset välipäivät kalenteroimatta, romahdus oli valmis.
Voimien loppuminen toi mukanaan kovan pettymyksen. Uusi väsymyksen aalto tuntui takapakilta, vaikka yritin muistuttaa itselleni, että eihän se sitä oikeasti ole. Kokonaiskuvassa voin silti paremmin: en ole juuri ollenkaan ahdistunut, en nuku tuntikausia ja selviän yksillä päiväunilla kuluttavampina päivinä. Uupumus kuitenkin palaa taas nopeammin, siihen riittää vaikkapa reissu keskustaan ruuhka-aikana. Muistutan itselleni, että tämä on osa prosessia ja kenelläkään ei ole mitään sanottavaa minun toipumiseni rytmiin.
Toivottua rauhallisempaan tahtiin totutteleminen on kuitenkin minulle itselleni hankalaa. Minulla on aina ollut kova kiire. Eteenpäin on pitänyt päästä, suunnitella vaihtoehtoja, puuhata ja kokea. Kiireessä on turvaa: olet elossa maailmassa, joka on mahdollisuuksia täynnä. Nautin urbaanista vilinästä ja olen asunut suurkaupungeissa maailmalla. Hetkeen pysähtymisen sijaan mietin, missä olen huomenna. Vasta koronan pakottamana aloin harjoitella pysähtymistä ja erilaista arkea.
Jo lapsena Billy Joelin Viennan sanat puhuttelivat minua (myöhään diagnosoitu ADHD…). Nyt hyräilen mukana:
slow down you crazy child
and take the phone off the hook and disappear for a while
it’s alright, you can afford to lose a day or two
when will you realize… Vienna waits for you
Uupumus on haaste, jota en tule voittamaan nopeudella tai näppäryydellä, vaikka miten yrittäisin. On pakko muistaa, että ei ole kiire mihinkään. Vasta silloin näkee miten pitkälle on jo talsinut.
Sairaslomani jatkuu. Päämäärä kyllä odottaa.