Mä olen kuin teinikakara ekan ihastuksen vallattua

Voi ei..

Sieltä sinkkupalstalta sain kaveriks erään, jonka kanssa nyt olen viestitellyt, soitellut ja jopa istuttiin tunnin verran kahvilla. Siis ei mitenkään negatiivisesti nyt toi voi ei, vaan silleen hyvällä tavalla…paitsi– Mä olen ku pahainen teini. Odotan että onko hän linjoilla, jos on niin mietin että pitäiskö mun tehdä alote, vai odottaisko että toinen sanoo eka jotain. Ja entä jos ei sano mitään.. apua..eikö se tykkää musta enää, onkohan sillä joku toinenkin kenelle se kirjottelee..kuka toi nainen on joka tykkäs sen huumorikuvasta????? Ja sit sieltä tulee ”moikka, mites sun päivä on mennyt, mulla ollut tosi kiire” pfiiuuuuh..sittenkin se ehkä tykkää musta. Voi ei.. kamalaa, ja toisaalta ihanaa. Lupas soittaa mulle tänään illalla 9 aikaan. Mulla oli perhosia jo puolelta ja pelkäsin sekä odotin sen puhelimen soivan. En oikeesti muista juuri mitään siitä puhelusta =) No jatkettiin facebookissa. Meinas että jos ens viikolla nähtäis vähän pidemmän aikaan kun se tunti kahvilla. Haluaisin ja toisaalta pelkään. Mietin että voiko siitä tulla mitään, entä jos siitä tulis jotain… mitä jos mun sydän särkyy…entä jos ei niin käviskään. Mitä jos tää olis SE juttu??? Taas mulla on se ihana tunne…josta päästään seuraavaan kohtaan tässä ajatelmassa…

Mitä jos nyt ihastuin ajatukseen ihastumisesta? En henkilöön vaan haluan tuntea sen tunteen ja nyt kohdistan sen väärin. Ei ole kuin kuusi kuukautta kun rakensin itselleni muuria jossa olin päättänyt että EI IKINÄ ENÄÄ.. Ja nyt olisinkin tässä ja tuntisin jälleen. Muistan itkeneeni itseni uneen jonkun typerän romanttisen komedian jälkeen toistellen itselleni mantrana ”ei ikinä enää, et koskaan saa tuntea enää noin, ei ikinä enää mies kiedo käsiä ympärillesi, ei ikinä enää suudelmia, ei ikinä enää…mitään”. Joten onko tämä nyt todellista? Onko tämä hyväksi? Mitä jos vaan yritän tahtoa tästä jotakin ja joudun pettymään. Mitä jos…voi ei.. 

Olen sitä sukupolvea joka joutui puhelimessa pyörittämään numeroita. Muistin ulkoa varmaan 50 eri numeroa, nyt hyvä että muistan omani. Kaveri haettiin ulos. Kerrankin poljin kolme kilometriä yhteen suuntaan vaan kuullakseni että kaveri on hakemassa minua ulos ja oltiin menty ristiin. Lapseni taas kysyi minulta erinäisiä vuosia sitten ”voinko olla naapurin lapsen kanssa” ja sitten puhelin käteen..”voix olla”. Samperin kakara..kävele se 50m kysymään ovelta et voiks olla. No jokatapauksessa. Sillon kun ihastuttiin se oli hiukan erilaista. Et pystynyt ”stalkkaamaan” facebook-sivua vaan piti yrittää bongata se ihastus kaupungilta taikka jostain harrastuksen parista. Voi sitä autuutta jos satuttiin samaan aikaan johonkin. Ja sitä perhosten lentelyä vatsassa. Ja ne diskot jossa pyysit kaveria hakemaan jotain tanssimaan viimesen hitaan kanssasi. Kävin erinäisiä kertoja jonkun pojan luona kysymässä ”haluisitsä tanssii xxxx kanssa viimesen hitaan” ja niinkuin magneetit he liukuivat toisiaan kohden.. 😉 Arvannette ehkä että itse tanssin hitaita yhden käden sormilla laskettavan määrän koko lapsuuteni ajan. Katkera..ehkä? Olisi se lapsuus voinut kivampikin olla. Mutta nyt tämä deittailu on toisaalta niin paljon helpompaa kun voit netissä keskustella toisen kanssa ja pääsee hiukan käsitykseen että minkälainen toinen on. Ettei sitten siinä ekoilla treffeillä huomaa että ollaan muuten sitten täysin eri planeetalta ja tosi noloa tässä nyt on istua kun ei toisen kanssa pysty puhumaan yhtään mistään… Voi ei…

Nyt ei aivot enää toimi..niin ylikierroksilla käy. Taidan mennä halaamaan tyynyä (kello on 00.45) ja miettiäkin että mitä jos… Ei mulla nyt muuta..kuin VOI EI

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *