Tässä ollaan

Jotenkin ihan hullua; sydän hakkaa ainakin tuhatta, mutta sormet liukuvat tottuneesti Omenan näppäimistöä pitkin. Tässä sitä nyt taidetaan olla, kirjoittamassa ihka ensimmäistä omaa blogipostausta. Mulla on ajoittain tosi paljon sanottavaa, oon aina pitänyt kirjoittamisesta; se on tullut multa luonnostaan, oon ollut siinä hyvä. Kuitenkin oon tähän päivään asti vierastanut julkisesti kirjoittavani yhtään mistään mitään. Nyt ehkä aika taitaa olla kypsä (..okei vielähän voin tallentaa tän Luonnoksiin ja hieman odotella..?:D). Monta mutkaa ja kehoitusta blogin perustamisesta myöhemmin… Tässä ollaan…

Taidan mennä heti asiaan, mitä sitä kiertelemään. Mä rakastan juoksua! I really do. Jotenkin tuon lajin kanssa painiskelu yksin on tuottanut ajoittain vähän tuskaa ja oman kotiväkeni olen ehkä kuluttanut jo loppuun iänikuisilla höpinöillä uusista lenkkareista, PK- lenkeistä, väsymyksestä, suonenvedoista, magnesiumin käytöstä, palautumisesta… mitäköhän vielä! Haluan kehittyä siinä; juoksussa nimittäin. Olen jo kerran tehnyt sen kanssa melkoisen alamäkiluisun yhdistettynä melko hektiseen elämänrytmiin ja työhön; nyt haluan tehdä siitä mulle pikkuhiljaa enemmänkin voimavaran ja välttää suurimmat karikot. Kokeilla saanko blogin kautta voimaa tehdä rakkaasta harrastuksesta jotain suurempaa, jakaa kokemuksia ja kirjoittaa parhaimpia, mutta myös haastavimpia hetkiä auki. 

Haluan ja toivon, että pystyn kirjoittamaan kun mulle itselleni sopii. Kirjoittaa taas niin, että se on mulle enemmänkin voimaannuttavaa tekemistä kuin että seisoisin tuolla keskellä kävelytietä kuvailemassa uusia trikoita tai että tekisin tätä täysin ilman motivaatiota; ei todellakaan mun pala kakkua! 

Seuraavaan maratoniin on reilu neljä viikkoa jäljellä. Se tulee olemaan mun toinen. Mulla on kehossa tunne, että pystyn siihen ja oon treenannutkin; viime heinäkuusta lähtien tämä kisa mielessä. Halusin alunperin jälleen Tukholmaan, mutta viime vuoden lopulla kisa vaihtuikin toiseen huomattuani Tukholman maran olevan sama kuin pikkusiskoni ylioppilaspäivä (suuri päivä, ei hirveästi kannata vähätellä:D).

Kilometrejä on kuukausitasolla taittunut 66-90 kilometrin väliltä, mutta on myös ollut jumppaakin jumpan perään. Oon ottanut kuitenkin aika rennosti, juossut hitaasti, juossut kovaa, kävellytkin. Mitä enemmän tulee ikää, tuntuu, että tarvitsen aikaa levolle ja enemmän olen kiinnittänyt huomiota tärkeimpään; palautumiseen. Ylirasitus tulee kohdalleni todella helposti ja erityisesti yöuniin; heräilen ja nukun katkonaisesti. Koen sen ehkä tärkeimmäksi juuri nyt, että jaksan vielä maratonin jälkeenkin. Elää nimittäin.

Nyt se on tehty. Kiitos kun jaksoit lukea. Luet ehkä jatkossakin? Kirjoittelen taas kun siltä tuntuu, ehkä käyden läpi mitä tulevat viikot ennen HCM:ää tuovat tullessaan. Ehkä muustakin elämästä. Katsotaan, hetket kerrallaan.

Nyt kiiruhdan juoksukoulun vetoon työpaikalleni. Jännää sekin. Ihanaa, että juoksu tuo ihmisiä yhteen ja saa jengin liikkumaan. Voimaan hyvin. Sehän se kantavin voima juuri taitaa ollakin :)

– Jude.