Kaksi päivää

Niinpä niin. Ylihuomenna taas mennään. Ensimmäisestä kirjoituksesta onkin jo tovi, mutta niinkuin alussa itselleni lupailin niin kirjoitan kun siltä tuntuu.. ja nyt taas tuntuu!

Tiistaista asti olen taas tankkaillut hieman enemmän hiilihydraatteja, yrittänyt panostaa unen laatuun ja vähentänyt stressitekijöitä muustakin elämästä minimiin. Yrittänyt katsoa kartasta maratonin reittiä, miettinyt Helsingin eri kulmia ja käynyt jo läpi tulevaa lauantaita. Mies soitti tänään aamulla ja kysyi jännittääkö mua jo (oli kai aavistanut, että jotain sellaista ois jo ilmassa), mutta ei mua suuremmin… Mä luotan itseeni ja kroppaani nyt tosi paljon. Se on tehnyt helvetillisen duunin jo pitkältä ajalta ja tosi intensiivisesti.

Viime kesänä palkkasin itselleni valmentajan tähän koko touhuun. Vaikka tiedän omasta mielestäni jo tosi paljon juoksusta, niin koin silloin etten tiennyt tarpeeksi; ois kiva saada ammattilaisen näkökulmaa mun arkeen ja siihen milloin juoksen, paljonko ja niin ettei se ois liian raskasta. Lähdettiin liikkeelle ihan viikkotasolta; koska mulla on jumppien ohjausta, koska juoksen, koska lepään ja niin edelleen. Se toimi tosi hyvin (mitä nyt ensin kiukuttelin mummovauhteineni Salon keskustassa, että ei musta ikinä tuu kestävää juoksijaa näillä vauhdeilla) ja pikkuhiljaa sain sisäistettyä homman jujua. Koen, että sen intensiivisen valmennuksen aikana sain taas koko touhua oikeille uomilleen.

Mun juoksuhistoria lähtee jo oikeastaan ihan lukiosta saakka. Oon aina tykännyt juosta, mutta en oo ajatellut siitä itselleni enempää harrastusta. Juoksin silloin kun itseäni huvitti, välillä jopa liikaa ja taas jopa liian vähän. Se oli tosi satunnaista. Ehkä suurin murrosvaihe tuli mulle siinä vaiheessa, kun lapsen saamisen jälkeen innostuin ajatuksesta ”oma aika”. Juokseminen on oikeesti sitä! Lenkin aikana et oo vastuussa tekemisistäsi kuin vain itsellesi ja siitä nouseeko se jalka vai ei. Sitä voi tehdä musiikin kanssa tai vain opetella juoksemaan omien ajatusten kanssa. Nää lenkit helpottaa oloa pahimpienkin aikojen yhteydessä, trust me!

Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin; rakastan mun perhettä ja olla heidän kanssaan. Perheaika on arvokasta, mutta niin on myös oman ajan löytäminenkin. Se on itsekästä, mutta se on sitä hyvällä tavalla. Mitä parempi tuulisempi mutsi, sitä parempi ilmapiiri 😀 Koen, että onneksi oon löytänyt juoksusta mahdollisuuden pään tuulettamiseen, enkä niinkään muiden teiden kautta.

Huomenna otan mun siskoja käsistä kiinni ja me matkataan Helsinkiin. Käydään hakemassa mun juoksunumero ja käydään fiilistelemässä juoksuexpossa. Se on ehkä koko hommassa parasta; saa oman huoltotiimin mukaan! Startti tapahtuu sitten klo.15 lauantaina. Lataan jälleen mun tsemppibiisin listalle ekaksi. Biisi on tullut aikaisemmin tuurin kanssa joko listalla ekana biisinä tai lopettanut mun kisoja. Se on niin hassua! Tukholmassa kun starttailin v.2016 kokonaista niin tää kajahti ekana ilmoille ja kun taas Paavo Nurmessa puolikkaalla vuonna 2015 aloitin ja 2016 lopetin, niin biisi kajahti soimaan. Siitä tuli sitten vähän automaattisesti mun maraton- kipale.

JVG- tarkenee.

Tuo se sitten onnea tai ei, käynnistää se mun maratonin tänä vuonna. 

Nyt ei auta muuta kuin toivoa, että kaikki sujuu niinkuin pitääkin. Juosta ei enää saa, kaikki duuni on tehty mitä voidaan ja vika päivä tankkaustakin on meneillään (ei turvota, kiitos kysymästä :D). Kisapäivälle on odotettavissa aurinkoa ja hieman alle +20 lämpöä. Ihan jees.

”The hard is what makes it great”.