Mitä intialaisissa häissä tapahtuu? Osa 1

Aloitin viime vuoden puolella postaussarjan intialaisista häistämme. Joulun ja uuden vuoden hulinassa jäin jälkeen suunnitelmastani julkaista häistä kertova postaus joka lauantai, mutta nyt olisi vihdoin luvassa sarjan seuraava osa. Tällä kertaa kirjoitan häihin liittyvistä seremonioista ja rituaaleista eli siitä, mitä häissämme oikein tapahtui. Postaus paisui paisumistaan, joten jaoin sen kahteen osaan. Tämä ensimmäinen osa käsittää torstain vastaanoton ja seuraava osa perjantain vihkiseremonian.

En ollut etukäteen kovinkaan hyvin perillä siitä, miten intialaiset häät etenevät, sillä en ollut koskaan osallistunut vastaavaan tilaisuuteen. Tiesin suurin piirtein, minkälaisia rituaaleja on odotettavissa, mutta esimerkiksi rituaalien järjestys jäi vain arvailujeni varaan. Alkuun yritin kysellä Ragsilta häihin liittyvistä asioista, mutta aika pian kävi selville, ettei hänkään osannut sanoa oikein juuta eikä jaata. Yleisesti ottaen naimattomat nuoret intialaismiehet eivät taida olla paras tiedonlähde, mitä tulee häiden uskonnolliseen osuuteen. Rags on toki osallistunut elämänsä aikana useisiin häihin, mutta kiinnittänyt enemmän huomiota häiden ruokapuoleen kuin rituaaleihin. Luotin kuitenkin siihen, että asiat selviävät paikan päällä (onneksi asioilla on tapana lutviutua).

Koska en ottanut asioista kummemmin selvää etukäteen ja häät olivat yhtä hulinaa, en edelleenkään ole varma kaikesta, mitä häiden aikana tapahtui. Google on ollut ahkerasti käytössä tätä postausta kirjoittaessa. Jotain saattaa silti mennä sekaisin, mutta onneksi se ei ole niin vaarallista.

***

Saavuin muiden suomalaisten vieraiden kanssa hääpaikalle elokuisena aamupäivänä. Oli torstai. Aurinko paistoi ja lämpötila huiteli 30 asteen hujakoilla. Ragsin naispuoliset sukulaiset toivottivat meidän tervetulleiksi ojentamalle jokaiselle vieraalle pienen kukan sekä tekemällä naisten otsiin punaisen kumkum-merkin. Hääpaikan julkisivu oli koristeltu Ragsin veljen käskystä sinivalkoisin ilmapalloin. Olo oli tervetullut.

Minut ohjattiin takahuoneeseen, jossa vaihdoin ylleni pinkin sarin nalugua eli ennen häitä tapahtuvaa rituaalia varten. Ragsille sama tilaisuus oli pidetty jo edellisenä päivänä tämän vanhempien kotona. Nalugun aikana tuleva morsian istuu lattialla ja suvun naimisissa olevat naiset siunaavat tämän. Kukin tilaisuuteen osallistunut nainen laittoi vuorollaan ensin molemmille puolille poskiani sipaisun keltaista, kurkumasta tehtyä tahnaa sekä punaisen merkin otsaani ja tämän jälkeen ripotteli riisiä päälleni. Vastalahjaksi ojensin jokaiselle pienen banaanin sekä punaisen kukan. Sitten kosketin kunnioituksen merkiksi ensin vieraan jalkoja (tai itseasiassa kädet viedään jalkojen lähelle koskettamatta) ja sitten silmiäni. Jälkeen päin kuulin, että tämä kunnioituksen merkki tehdään joko vain kerran tai kolmesti peräkkäin, eikä kahdesti, kuten itse tein hätäpäissäni tein. Nalugu antoi hyvää esimakua tulevasta, sillä samat tavat (kurkumatahnan levittäminen, riisin heittäminen ja kunnioituksen osoittaminen) toistuivat häiden aikana useamman kerran.

Seremonian lopuksi kummankin jalkani toiseen varpaaseen laitettiin hopeinen punaisella kivellä koristeltu sormus. Varvassormus on avioliiton merkki, joten pidin koruja varpaissani koko loppureissumme ajan. Intian ulkopuolella korut eivät ole kovinkaan käytännölliset, sillä kenkiä niiden kanssa ei voi pitää kenkiä. Alla olevassa kuvassa näkyy myös toinen nilkkakoruista, joita myös pidin koko ajan. Pakko sanoa, että kyseisiin koruihin tottumattomana sekä varvassormusten että nilkkakorujen käyttäminen oli välillä epämiellyttävää. Miten ne voivatkaan hiertää niin paljon ja olla tiellä koko ajan… Nalugu-seremonian jälkeen Suomi-vieraat lähtivät takaisin hotellille ja minä menin takahuoneeseen lepäämään ja valmistautumaan illan vastaanottoa varten.

Tuli ilta, ja olin monen tunnin laittautumisen jälkeen valmis astumaan lehengassani takahuoneesta vieraiden eteen (hääasuista kirjoittelin viime hääpostauksessa). Vastaanotto alkoi siten, että kävelin Ragsin kanssa juhlapaikan ovelta väkijoukon ja Keralan osavaltiosta paikalle saapuneen rumpubändin säestyksen saattelemana lavalle. Tämän jälkeen vieraat tulivat perhekunnittain ottamaan kanssamme kuvan.

Koska vieraita oli satoja, vierähti kameralle hymyillessä tunti jos toinenkin. Rags myös kätteli useita (miespuolisia) vieraita, kun taas minä tervehdin lavalle tulijoita pääsääntöisesti namaste-tervehdyksellä (kädet yhteen liitettyinä ja kevyesti kumartaen), sillä Intiassa ei ole tapana, että naiset ja miehet koskettavat toisiaan. Oli mielenkiintoista huomata, että erityisesti monet miehet kohdistivat onnentoivotuksensa nimenomaan Ragsille ja käytännössä sivuuttivat minut (sukupuolirooleista on tulossa juttua myöhemmin). En ottanut tästä nokkiini, mutta iloitsin kyllä niistä vieraista, jotka soivat ujon hymyn minullekin.

Lavalla hääräsi koko ajan valokuvaaja sekä kaksi miestä videokameroineen, sillä häät striimattiin nettiin (yksi monista häihimme liittyvistä enpä olisi koskaan uskonut -hetkistä). Välillä vilkuttelimme kotisohville Suomeen ja muualle maailmalle. Kuva ilmeisesti pätki jonkin verran, mutta onneksi saimme häiden tunnelmaa välitettyä myös niille, jotka eivät päässeet tulemaan paikalle. Pidin erityisesti valokuvaajastamme, joka laittoi meidät poseeraamaan silloin kun lavalle ei ollut vieraita. Osa poseerauskäskyistä oli niin hassuja, että alkoi naurattaa. Nyt meillä on tallessa monta ihanaa kuvaa meistä kahdesta.

Sen jälkeen kun halukkaat olivat olleet kuvassa kansamme pääsimme maistamaan hääruokaa buffetista. Vieraat olivat jo syöneet kuka milloinkin. Aivan ensimmäiseksi syötimme toisillemme palan makeaa jälkiruokaa, sillä tämän uskotaan tuovan onnea. Eteläintialaisen tavan mukaan söimme ruuan sormin (syömme muuten myös kotona sormin aina kun valmistamme intialaista ruokaa).

Nopean ruokailun jälkeen minut patistettiin takahuoneeseen lepäämään ja odottamaan hetkeksi. Kello läheni puolta yötä. Tällä välin valokeilaan pääsivät isät, sillä perinteisesti morsiammen isä luovuttaa tyttärensä sulhasen perheeseen. Harmikseni en nähnyt kyseistä seremoniaa. En itseasiassa edes tiennyt että tällainen oli meneillään, mutta onneksi tämäkin tallentui videolle. Alla olevassa kuvassa näkyy seremoniaan tarvittavat esineet. Kuten kaikissa muissakin rituaaleissa kookospähkinät, riisi, banaanit, kukat sekä kurkumatahna ovat tärkeitä. Keskeisessä osassa olivat myös sininen sari, jonka puin päälle seuraavaksi sekä mangala sutra -hääkoruni.

Videon ilmeistä päätellen erityisesti vierailla oli hauskaa isien puuhia seuraillessaan. Vierestä seremoniaa ihastelleet intialaiset naiset ainakin purskahtivat nauruun useasti ja muutenkin tunnelma oli leppoisa. Luovutusseremonian aikana isäni pääsi tekemään monia samoja asioita kuin minäkin muissa rituaaleissa. Isät istuivat lattialla ja muun muassa heittivät riisiä kookospähkinän päälle, kunnioittivat pyhää tulta (kädet viedäät lähelle tulta ja sen jälkeen kosketaan kasvoja), kietoivat päähänsä ruudulliset huivit, sivelivät kurkumatahnaa toistensa poskiin, laittoivat kukkanauhat toistensa kaulaan sekä antoivat toisilleen vateja, joissa oli hedelmiä. Ihan mahtavaa, miten erilaisia häätapoja eri kulttuureissa on.

Kun isät olivat saaneet seremoniansa päätökseen, sain kutsun takaisin lavalle, jossa minulle luovutettiin edellisessä seremoniassa siunatut sari ja kaulakoru. Menin kipin kapin vaihtamaan uuden sarin päälleni. Myös managala sutra -koru kiinnitettiin kaulalleni ensimmäistä kertaa. Varvaskorujen tavoin pidin korua kaulassani koko loppureissun ajan.

Uusi sininen sari päälläni palasin takaisin lavalle. Seuraavaksi oli vuorossa seremonia, jonka merkitys jäi itselleni hieman hämärän peittoon. Ensin istuin lattialla piirissä neljän muun naisen kanssa niin, että kätemme muodostivat alustan, jonka päälle laitettiin ensin kookospähkinöitä ja tämän jälkeen kaikenlaista muuta tilpehööriä, kuten paitakankaita, kampa, käsipeili ja ruoka-aineita. Sen jälkeen kun kaikki tarvittavat tavarat oli kasattu käsiemme päälle, tavarat kipattiin alla olevalle liinalle, joka kietaistiin nyytiksi ja vietiin pois. Tämän jälkeen oli vuorossa nalugu-seremoniastakin tuttu rituaali, jossa naiset muun muassa sivelivät vuoron perään kasvoilleni kurkumatahnaa ja saivat vastalahjaksi minibanaanin.

Kun seremonia loppui, kello oli jo yli puolen yön, suurin osa vieraista lähtenyt ja minä pääsin takahuoneeseen hetkeksi nukkumaan. Seuraava herätys oli tosin jo kahdelta, joten yöunet jäivät minimaalisiksi. Itse vihkisremonia alkoi puoli neljältä yöllä, mutta sitä ennen oli vielä suositettava yksi seremonia sekä tietenkin laittauduttava vihkiseremoniaan varten.

Kello tuli kaksi ja nousin ylös silmät ristissä. Sain käskyn pukeutua uuteen, mutta yksinkertaiseen ja halpaan punaiseen sariin. Myös korujen tuli olla yksinkertaisia: pienet korvakorut, yksi kaulakoru ja kummassakin ranteessa vain yksi rannekoru. Lavalla tapasin Ragsin, joka oli pukeutunut vanhoihin ja vaatimattomiin vaatteisiin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun osallistuimme rituaaleihin yhdessä, sillä aikaisemmin illalla rituaalit oli tehty vain minulle. Häähallin hälinä oli kaikonnut, sillä paikalla oli vain muutama sukulaisnainen. Väsytti, mutta hymyilytti samaan aikaan, sillä tuolla hetkellä kun istuimme lattialla vierekkäin nuhjuisissa vaatteissamme, minulle valkeni konkreettisesti, että pian me olisimme naimisissa myös intialaisen mittapuun mukaan.

Myöskään tämän yöllisen seremonian merkitys ei ole vieläkään oikein auennut minulle. Aluksi kasvoillemme siveltiin kurkumatahnaa, jonka jälkeen neljä naisista kopautteli kevyesti puisilla kepeille ensin Ragsin ja sitten minun hartioitani ja kylkiäni. Lopuksi jalkapöytiimme hierottiin keltaista kurkumatahnaa, jota ei kuulemma saanut pestä pois ennen vihkiseremoniaa.

Seremonian jälkeen meidän käskettiin mennä vaihtamaan vaatteemme ja antamaan yllämme olleet vaatteet alusvaatteita myöten häihin kutsutuille paikallisille. Myöhemmin sain tietää, että nämä samat ihmiset keräsivät talteen myös vihkiseremoniassa eteemme valutetun riisin, jonka sitten myivät eteenpäin tai söivät itse. Kyse on vanhasta perinteestä: Ragsin isovanhempien häissä paikalle kutsuttiin perheen parturi ja vaatteidenpesijät. Joka kylällä siis oli oma parturi sekä pariskunta, joka pesi kyläläisten vaatteet ruokapalkkaa vastaan. Näiden ammattien harjoittajat ovat perinteisesti alempikastisia ja häissä heitä muistettiin antamalla heille seremoniassa käytetyt vaatteet sekä ylimääräinen riisi. Nykyään Ragsin kotikylässä vaatteet pestään pesukoneessa, eikä kyläparturiakaan enää ole. Koska perinteiden kunnioittaminen on kuitenkin erittäin keskeisessä osassa eteläintialaissa häissä, meidän häihimme kutsuttiin maksua vastaan parturi ja pesijäpariskunta, joille vaatteet ja riisi annettiin.

Mystisen ”keppiseremonian” jälkeen palasin takahuoneeseen valmistautumaan vihkiseremoniaan, mutta vihkimisestä lisää ensi viikolla.

 

Postaussarjan aiemmat osat:

Häät Intiassa osa 1: lähtötilanne

Kuin yö ja päivä, eli miten intialaiset häät eroavat suomalaisista

Sateenkaaren väreissä, eli pukuloistoa intialaisissa häissä

—–

There was a lot of rituals and other things going on during the first day of the wedding. I did not understand the meaning of everything that happened (nor did my husband) but we enjoyed every moment. It’s wonderful how different the wedding customs are in differents cultures around the globe.