Juokseminen on etuoikeus

2015-05-24 17.14.53.jpg

 

Tuulta tukassa, hikikarpaloita iholla, lämmittävä auringonpaiste, välillä tuntuu kuin lentäisi vaivattomasti, välillä askeleiden eteen tarvitsee vähän irvistääkin ja tsempata itseään jatkamaan. Mutta joka ikinen kerta, onnistui se sitten kivuttomasti tai vähän taistellenkin, juoksemisesta tulee aivan uskomaton fiilis. Tuntuu, että pystyy mihin vaan. Endorfiinit hyrisee kropassa nopeimman spurtin jälkeen ja yllättäen alkaa hymyilyttää vaikka väsyttää.

Tiedättekö tämän fiiliksen?

Me asutaan Ollin ja Millin kanssa lähellä palvelustaloa ja usein juoksulenkeilläni vastaan tulee ihmisiä pyörätuoleissa. Silloin juokseminen tuntuu hieman kummalliselta. Osittain olen pahoillani, että minä voin vielä juosta, kun joltain se oikeus on riistetty pois. Samaan aikaan tunnen kiitollisuutta siitä, että minulla on jalat ja kroppa, joilla voin juosta, kävellä, uida, joogata, luistella, lasketella ja kiipeillä. Minulla on kroppa, jolla tehdä mitä haluan, mennä mihin haluan ja jota kehittää paremmaksi.

Pitäkää kehostanne hyvää huolta. Ravitkaa sitä hyvällä ravinnolla ja vahvistakaa sitä hauskalla ja monipuolisella liikunnalla. Muistakaa levätä.

Juoskaa, koska juokseminen on etuoikeus.

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys