Uskomatonta, että vielä puoli vuotta sitten oli suoranainen haaste nousta ylös sohvalta tai läppärin edestä ja lähteä salille. Nykyään turhaudun, jos en pääse tarpeeksi usein hikoilemaan oikein kunnolla. Viikonlopun hölliloma Kuopiossa ilman hikirääkkiä tuntuikin yllättäen aivan liian pitkältä ajalta olla liikkumatta. Nautin suunnattomasti, kun saan sykkeen kattoon, hien pintaan ja sen hullun endorfiiniryöpyn joka pärisee suonissa kuin ekstaasi.
Joogasta on tullut tärkeä väline kärsivällisyyteen ja rauhoittumiseen, bodypump on hyvä tapa purkaa patoutunutta stressiä ja mielipahaa, juokseminen antaa tauon muusta maailmasta ja yleensä vastaukset keskeneräisiksi jääneisiin kysymyksiin.
En ole koskaan elämäni aikana ollut näin urheilullinen kuin nyt. Olen aina vihannut koululiikuntaa henkeen ja vereen. Myös hikiliikunnan ajattelin pitkään olevan tuskallista ja kamalaa ja jotain sellaista, mistä en voisi koskaan tykätä. Kävin nykyisellä salillani yli kuukauden ajan ennen kuin uskalsin kokeilla bodypumppia. Ärisin ja tärisin ja tanko hikosi käsissäni, mutta tapahtuikin jotain odottamatonta, mitä en olisi koskaan uskonut tapahtuvan: minä tykkäsin siitä! Tunnin jälkeen olin niin väsynyt että tärisin laittaessani kenkiä jalkaan, mutta päälimmäisenä mieleen jäi vain se, että pystyn paljon kovempiin suorituksiin kuin uskoinkaan.
Sitten aloin juosta. Ajattelin että kaksi kilometriä on maksimi, mihin pystyn. Sitten ylitinkin itseni ja juoksin matolla kymmenen kilometriä. Läähättäessäni puhukopissa suorituksen jälkeen, tuijotin hämyistä kuvaa jonka nappasin puhelimella juoksumatolla väkkyvistä numeroista. Juoksinko minä ihan oikeasti kymmenen kilometriä?
Hauskaa miten saleilun myötä koko identiteettini on kokenut uudistumisen. Nykyään minut näkee useimmin urheiluvaatteissa kuin normaalivaatteissa. Puhun uudesta bodypump-ohjelmasta ja juoksemisesta kavereilleni kyllästymiseen asti. En enää pelkää uusia lajeja, vaan kokeilen rohkeasti kaikkea bodycombatista rullaluisteluun. En enää ajattele, että ”en kyllä osaa tuota”, ”en uskalla kokeilla” tai ”kaikki vain nauraisivat minulle jos menisin yrittämään”. Olen itsevarmempi, onnellisempi, kärsivällisempi, rohkeampi, voimakkaampi, räjähtävämpi, kestävämpi, notkeampi. Rahaa on myös palanut erilaisiin välineisiin, kuten hyviin juoksukenkiin, salikenkiin, urheiluliiveihin, -toppeihin ja -housuihin, juomapulloihin, protskujauheisiin ja kuntosaliin. Muut ostokset ovatkin sitten jääneet vähemmälle.
Mitä ihmettä siis tapahtui, että tällainen hikiliikuntaa kammoava sohvaperuna muuttui urheiluaddiktiksi? Tapahtui muutama itsensä ylittäminen ja kaikkensa antaminen, sen tajuaminen, että pystyn oikeasti ihan mihin vain halutessani. Tapahtui endorfiiniryöppy ja rakastuminen siihen tunteeseen. Tapahtui kipu ja polte ja hiki ja treenipäivän jälkeinen jalkapäivän tuskallisuus ja ennen kaikkea tyytyväisyys kaikkiin niihin. Tapahtui se, että sohvaperuna päätti arvostaa ja rakastaa kehoaan hieman enemmän. Ja ennen kaikkea tapahtui se, että laitoin itseni likoon sataprosenttisesti ja päätin, että tällä kertaa ei luovuteta vaan taistellaan viimeiseen asti.
