Kaikki tulee uniin
Ensimmäisen postauksen jälkeisenä yönä näin jälleen kammottavaa painajaista. Olin unessani viettämässä iltaa Someron ystävieni kanssa, oli kylmä talvinen sää ja jostakin kimposi selkääni kova lumilohkare. Jostain syystä kipu ei illanvieton edetessä helpottunut, vaan paheni niin kovaksi että halusin jonkun katsovan paljaan selkäni kunnon. Kuulin selkäni takaa järkyttyneitä henkäyksiä ja kakomista, ystäväni kertoivat selän tilanteen olevan tosi paha. Katsoin sitä peilin kautta ja näky oli kuvottava: koko selkäni oli kuin syöpynyt, mätäpaiseita tunki haavan pohjalta ja jänteitä ja lihaksia roikkui seinämiltä kuin matoja. Se oli niin sairaan näköinen, ettei mielessäni toistunut kuin yksi lause: ”Mä en halua kuolla.” Herätessäni löin ennen silmieni avaamista molemmat kädet selän päälle, puhdashan se tietenkin oli.Hyi saatana.
On mielenkiintoista ajatella, miksi näen sellaisia unia kuin näen.Unissani toistuu tietyt teemat vuosi toisensa jälkeen. Esimerkiksi kyvyttömyys kävellä vaivattomasti, heiluvat tai murskautuvat hampaat, suuret kulkuvälineet, kuten laivat ja junat ja hädässä olevat kissani liittyvät usein kaikenlaisiin uniin sen muusta tunnelmasta riippumatta. Pystyn tietynlaisissa unissa ohjaamaan unen tarinaa haluamaani suuntaan, sekä pikakelata toistuvan painajaisen loppuratkaisuun saakka. Loppuratkaisu tosin on aina myös kammottava, tiedän etten herää todellisuuteen ennenkuin kuolen kivuliaalla tavalla. Ja minua kyllä sattuu unissa, herättyäni kipu on poissa. Näen painajaisia vähintään kerran viikossa, unet muistan melko tarkasti lähes joka yö. Tapahtumarikkaat, joskus ahdistavatkin unet eivät kuitenkaan saa minua pelkäämään nukkumaanmenoa, tiedän unien merkityksen tai merkityksettömyyden avautuvan minulle kun sen aika on.
Karri vei minut eilen Sammakon kirjakauppaan, jossa olisin voinut viettää vaikka koko päivän takakansia lukien ja erikoisesta tunnelmasta nauttien. Valitsin ostettavaksi kaksi kirjaa: Sawaki Kôdôn ”Yhtä tyhjän kanssa” (suomennos Miika Osamitsu) ja Elisa Aaltolan ja Sami Kedon ”Empatia”. Ensimmäistä luin tänään 37 sivua ja täytyy sanoa, että olen äärimmäisen vaikuttunut ja huojentunut japanilaisen zen-mestarin sanoista. Istuimme aamupäivällä Karrin kanssa kalliolla lukemassa, enkä muista koska minulla olisi ollut viimeksi niin ymmärtäväinen fiilis kuin siellä. Saatoin lukea tietyn opetuslastun neljäkin kertaa ja sen jälkeen sulatella sitä hiljaa mielessäni metsään tuijottaen. En ole ikinä lukenut kirjaa niin, koin hyvin suuria tunteita.Haluan kertoa kaksi minua koskettanutta lainausta, joista ensimmäisen luin jo Sammakon kirjakaupassa kirjan takakannesta:
”Olet levoton juuri siksi, että tavoittelet jatkuvasti mielenrauhaa. Nin ei tule toimia. Älä pakene mieltäsi hetkeksikään. Suuri mielenrauha nousee esiin rauhattomalla mielellä harjoitettaessa. Suuri mielenrauha nousee esiin levollisuuden ja levottomuuden sekoittuessa keskenään”
”Buddhan tiellä kulkeminen on oman todellisen luonteen esiin tuomista”
(Molemmat viitteet: Sawaki Kôdôn ”Yhtä tyhjän kanssa”)
Ei minun tarvitse kulkea niitä polkuja, joita moni olisi mielellään osoittamassa. Ei ole merkityksekästä miettiä, pitäisikö kuitenkin olla vähän enemmän vieraskorea, tai vähän vähemmän pulpahteleva. Ajatus siitä, että itseys on enemmänkin vaikkapa tunteiden tai tottumusten luoma sen hetkinen kokemus, eikä syntymässä saatu joukko piirteitä kokemusten kasvattamana, on ihana ja käy omaan järkeeni. On rauhoittavaa pitää omista ajatuksistaan. Niin levottomista unista, kuin arjenkin ajattelusta. Ehkä ensi yönä haavani ovat taas hippasen vähemmän auki.