Huuda!

Aloimme Karrin kanssa tänään katsoa The handmaids talea. Viime viikko oli kauniisti sanottuna helvetillinen, hampaat tuntuu puhki narskutelluilta ja iho huutaa syväpuhdistusta uusine stressifinneineen.

Karri on ladannut mulle joka aamu kahvinkeittimen valmiiksi. Hän saattaa mut joka aamu bussipysäkille: bussin saavuttua kerromme että rakastamme, hymyillen taputamme peppua. Karri menee nukkumaan, minä lähden töihin.

Tänään on lauantai ja minä olen niin äärimmäisen alasti kuin vaatteet päällä voin vain olla. Mietin iltaa 13 vuotta sitten, jolloin sisääni tunketui kolme luvatonta sormea tutun kadun rappukäytävässä. Mietin tunteita ja niitä valheita, joita kerroin jälkeenpäin tapahtuneen, jotta minun ei tarvitsisi puhua siitä enää koskaan. On ollut äärimmäisen hankalaa kohdata muita ihmisiä, joiden taustalla on seksuaalista väkivaltaa.

Herranjumala miten helpottavaa tämän ääneen sanominen vihdoin on. Samalla tämä on ehdottomasti uskaliaintia ja mielipuolisinta mitä todennäköisesti olen koskaan tehnyt. Olen monesti puhunut tekeväni blogia itseni tähden, mutta varsinkin tänään tahdon lukijoiden katsovan ympärilleen. Tämä on asia, josta juuri kukaan ei koskaan tiennyt. Miksi ihmeessä siis kerron siitä nyt, julkisesti monelle sadalle ihmiselle? Koska meitä on niin monta. Meitä on ihan liian monta, jotka myöhemmin ymmärtävät, että meille on tehty väärin.

Vaikka minä astun esiin tässä asiassa vasta 13 vuoden jälkeen, ajattelen että koskaan ei ole liian myöhäistä. Saa huutaa, saa raivota ja kiljua. Näistä täytyy puhua, näiden  tulla ilmi. Toistan, NÄISTÄ TÄYTYY PUHUA JA NÄIDEN TULEE TULLA ILMI! Vaikka niistä ei syystä tai toisesta tulisi jälkiteeen juridisesti puhuttua, ne on silti ihan täyttä totta.

Haluan myös puhua hyvää. Kun kerron Karrin olevan hieno mies, tarkoitan sitä todella. Hän on feministi, tasa-arvoa kannatava, fiksu ja ihana ihminen. Hän rakastaa minua ja minä rakastan häntä. Hän ei koskaan saattaisi minua tilaan, jossa joutuisin miettimään olenko turvassa vai en. Myös mun paras ystävä Ellu on syy siihen, miksi tätä blogia kirjoitan ja tähän kaikkeen niin paljon uskon. On äärimmäisen upeaa voida puhua avoimesti asioistaan ja samalla niin surullista, että kaikki eivät tähän pysty ja tätä täytyy tehdä.

Kuunnelkaa toisianne, kysykää mitä kuuluu. Olkaa ihmisiä toisillenne.

-Heidi