Otsikkokin voi painua vittuun

Suurinta osaa blogikirjoituksiani ovat inspiroineet vaikeat ja traumaattiset tilanteet joita olen elämässäni kohdannut. On vaikeaa lapsuutta, muita myrkyllisiä ihmissuhteita, syvää itseinhoa ja kuoleman kosiskelua. Just sitä katkeruutta, vihaa ja surua. Ajatuksia siitä, tuleeko mistään koskaan yhtään mitään. Ja syystäkin.

Olen kirjoittanut blogia noin kaksi ja puoli vuotta. Ensimmäisestä postauksesta lähtien olen jakanut tekstini some-kanavillani, tietäen seuraukset, kuitenkaan niistä juurikaan välittämättä. Kuukausi toisensa jälkeen joidenkin lukijoiden on ollut ilmeisen hankala ymmärtää, että kirjoitusteni perimmäinen tarkoitus on ollut alusta asti henkilökohtainen ja itsekäs, ei siis kenenkään syyttäminen tai asioiden liioittelu. Sen olen monesti todennut toki myös itse, ennemminkin itselleni kuin muille todistelu siitä, että niin kauan kun olen itse avoimin mielin ja rehellisin silmin, ei minulla pitäisi olla mitään hätää. Mulla ei myöskään ole mitään syytä olla hiljaa asioista ja tapahtumista, jotka saavat (tai ovat saaneet) minut tuntemaan itseni ahdistuneeksi, vihaiseksi tai miksikään muuksikaan.

Loppupeleissä mähän olen hyvin mitätön ihmisolento kaikkien meidän miljardien joukossa. Onneksi olen siitä hyvässä asemassa, että asun Suomessa kera sananvapauden, minulla on reilu 700 Facebook kaveria ja omaan kirjoittamisen intohimon. Sananvapauden lisäksi kannan myös vastuun sanomisistani, tottakai.

Mua ei kiinnosta hyväveli-kerhot, sukulaissuhteet, epämääräinen kollegiaalisuus tai mitkään muutkaan mielipiteet siitä, mitä saisi tai ei saisi sanoa. Mä olen itsenäinen yksilö kaikkien muiden joukossa, ja mähän sanon ääneen just sen kaiken mikä on mun mielestä oikein. Mä voisin haistattaa vittua ja saatanaa vähintään saman verran kun olen tottunut vastaanottamaan, enkä siltikään halua tehda sitä. Välillä tekisi mieli huutaa ja kiljua, mutta kiitos Kuusisen Villen, mä hengitän ja mietin seuraavina päivinä ja viikkoina, mitä tästä edespäin teen.

Viimeistään tästä edespäin mä haluan kertoa ja painottaa sitä, ettei mun  kirjoittajana koskaan ollutkaan tarkoitus  puhua vain kauniista ja helpoista asioista.

Peace.

-Heidi