Vaikka kaikki on hyvin

En oo kirjottanu todella pitkään aikaan, yhtään mitään. Aiheita olisi ollut, mutten oo saanut niistä kiinni. Oon toisaalta myös huomannut alkaneeni taas pitää muiden mahdollisia mielipiteitä isommassa roolissa kuin ennen ja sitä kautta alkanut kyseenalaistaa itseäni monella tavalla. Jälleen kerran käynnissä on näyttänyt olevan moneskymmenes identiteettikriisi ja tunteiden hyrskynmyrsky.

Ei sillä, että mulla olisi nyt mitään erityistä sanottavaa. Avasin sivuston ja aloitin kirjoittamaan lähinnä siksi, että mua ärsyttää oma sanomattomuuteni. Tää muistuttaa mua siitä, kun lopetin puhumasta terapiassa asioista, joista olisi pitänyt puhua. Lopetin puhumisen silloin, kun sille olisi ollut eniten tarve. Lopetin sanottamisen, sillä se meni rajojeni, muurieni ja linnoitusteni yli; ei niitä ole rakennettu siksi, että niiden ohi joku näkisi tai kuulisi. Eipä ole ihme, että oon enemmän kuin koskaan terapian tarpeessa. Vaikka kaikki on hyvin.

”Vaikka kaikki on hyvin” on lause, jota toistan psykiatriselle sairaanhoitajalle noin kerran kuukaudessa. Traumatakaumia on lähes päivittäin ”vaikka kaikki on hyvin”. En juurikaan uskalla haaveilla tai unelmoida, ”vaikka kaikki on hyvin”. Toisinaan humalassa googlaan tapoja tappaa itseni ”vaikka kaikki on hyvin”. Tämä päänsisäinen taistelu on uskomattoman turhauttavaa, vaikka kaikki on hyvin. Ristiriita sen välillä, että tavallaan kaikki on ihan-vitun-oikeasti hyvin, on raivostuttavaa sen todellisuuden rinnalla, että pelkään totaalisen romahtamisen kurkkaavan joka kulman takaa ja repivän mut elävältä.

Mä oon rakentanut rajani, muurini ja linnani hiljaisuuden avulla. Olen kokenut, nähnyt ja tuntenut monia pahoja asioita, hiljaa. Hiljaa tarkoittaa vähemmän kipua ja tuskaa, kun on jo aiheutunut. Hiljaa tarkoittaa näennäistä unohtamista, mistä ei puhuta, sitä ei ole tapahtunut. Hiljaa tarkoittaa häpeää, jättää toimimatta. Vaikeneminen, hiljaisuus, on myöntymisen, nöyrtymisen merkki.

Saman hiljaisuuden avulla olen rakentanut empatiani, luovuuteni ja vahvuuteni. Hiljaisena tuntee kuulemansa koko kehollaan. Hiljaa olemalla näkee paremmin, kun sulkee korvansa ja äänihuulensa, silmät muuttuvat uskomattoman tarkoiksi. Kun ei kuuntele vastatakseen, kuulemansa sanat ymmärtää todella. Hiljaa kuulee kaiken, paitsi sen mitä itse haluaa sanoa.

Hiljaisuus on mulle kirous ja lahja. Puhumisen tarve tuntuu sisälläni liekkinä ja jäänä, jää voittaa, vaikka liekki sen sekunneissa sulattaisikin. Varsinkin, kun nyt mun on erittäin turvallista puhua ja sanoa. Vaikka sanoisin mitä ja kenelle, mun ei tarvii pelätä ketään toista ihmistä. Paitsi itseäni, siellä on se oravanpyöräni lemppari kaarre.

Kun jotain sanoo, ei voi tietää miten kuulija asiaan reagoi. Voit kontrolloida sitä mitä omasta suustasi tulee, muttet sitä miten siihen vastataan. Et voi tietää mitä toinen ajattelee, et voi tietää missä mielentilassa toinen sanottavaasi vastaa ja mitä siitä seuraa. Edellinen lause saattaa olla juurisyy siihen, miksi mä oon terapian tarpeessa. Seurausten pelko on iso syy, miksi oon mieluummin hiljaa. Tai pelko ylipäätään. Pelkokin on ristiriitaista, pelottaa olla hiljaa, pelottaa olla olematta hiljaa.

Vaikka kaikki on hyvin, tämä oli hyvä sanoa. Terapian alkuun menee vielä kauan, kiitos ”terapiakarenssin”. Siihen saakka mä pohdin, kasvan ja toivottavasti kirjoitan. Ja pidän huolta, että kaikki on hyvin.

-Heidi