Matkalla psykalle

Hei vaan kaikille!

Viimeisiä yhteishaun päiviä viedään ja monella pääsykokeeseen valmistautuneella onkin täysi tohina lukemisen kanssa. Jos ei ole, vielä ehtii!

Ajattelin kertoa omasta pääsykoematkastani, sekä koota hyödyllisimpiä opiskeluvinkkejä mitkä auttoivat itseäni matkalla psykalle!

Minulla oli useampi välivuosi takana työelämän parissa ja aloin ahdistumaan, kun lukioaikaiset ystäväni alkoivat valmistumaan ammattikorkeakoulusta ja nopeimmat yliopistosta. Minulla oli tunne, että olin ikään kuin ”välitilassa”. Olin työssä, mutta ilman ammattia ja se tuntui väärältä. Minua hävetti, kun minulta kysyttiin ammattiani ja jouduin vastaamaan, että minulla sitä ei ole vielä. Työelämä toi esiin koulutuksen tärkeyden. Sen tärkeys, että sinulla on tietoperusta, johon voit turvata uusissa paikoissa ja olet myös koulutettu oikeuksistasi ja velvollisuuksistasi, tuli esiin monessa tilanteessa.

Tiesin, että halusin opiskelemaan psykologiaa, mutta ajattelin, että en ole tarpeeksi hyvä, ikään kuin opiskelemaan päässeet olisivat yli-ihmisiä. Välivuosien aikana sain todella paljon itseluottamusta työelämästä ja psykologiaan pääsy alkoi kummittelemaan ajatuksissani jälleen kerran. Minulla oli kaksi suuntaa, joko lähden liikunta-alalle tai sitten lähden opiskelemaan psykologiaa. Ajatus ulkomailla opiskelusta oli myös monta kertaa mielessäni ja olinkin yhteydessä kiropraktiikkaa ja psykologiaa opettaviin kouluihin Tanskaan ja Hollantiin.

Ratkaiseva päätös

Ilmoittauduin Skeemakeen valmennuskurssille ja vähensin työtuntejani viikonloppuihin. Pääsykoekurssilta sain kaivattua vertaistukea, mutta huomasin, että työelämä vei puhtia niin paljon, että olin muita jäljessä. Sinä vuonna olin myös paikallisessa kansanopistossa suorittamassa psykologian opintoja, joten olin kahdella valmennuskurssilla ja työelämässä samaan aikaan. Ei hyvä. Olin ahtanut kevääni täyteen ajatellen, että näin pääsen sisään varmasti, mutta prosessi kääntyi minua vastaan. Itse lukemiselle ei jäänyt aikaa ja hylkäävä tulos ei tullut yllätyksenä. Minulle tuli kuitenkin hirveä tarmon puuska ja päätin, että minähän en luovuta! Mieleeni olivat jääneet pääsykoekurssilla kuulemani sanat: ”Ajattelen tätä hakua prosessina. Projekti tulee päätökseen, kun pääsen sisään”.

Uusi yritys

Lepäsin kesän ja aloitin syksyllä lukemaan tilastotiedettä. Laskin ja luin monipuolisesti Helsingissä käytettävää tilastotieteen kirjaa, sillä olin kuullut, että yhteisvalinta tulee jossain vaiheessa käyttöön. Ahdistuin matematiikasta, mutta olin asennoitunut siihen niin, että tämä on yksi osanen, joka täytyy osata. Siispä minun piti löytää mielenkiintoinen tapa opiskella sitä ja sovelsin sitä psykologiaan, kaikin tavoin miten vain keksin. Samalla kiinnostuin laadukkaasta oppimisesta ja aloin hyödyntämään sitä omaan opiskeluuni. Etsin youtubesta eri oppimiskanavia ja luin oppimisen teoriaa, kuten Ebbinghausin unohtamiskäyrästä ja positiivista psykologiaa. Tiedän, hirmu tieteellinen tapa suhtautua koitokseen, mutta mietin, että miksi en hyödyntäisi tutkimustietoa? Luin myös paljon motivaatio psykologiaa, sillä tiesin, että keväästä tulisi pitkä ja loppu keväästä väsymys kasvaisi. Silloin useat luovuttavatkin.

Perustimme oman lukuryhmän kansanopiston ja skeemakeen ryhmästä puskaradion kautta. Tästä porukasta tulikin se tärkein voimavara varsinkin loppukeväästä. Sen tärkeyttä en voi tarpeeksi painottaa! Jätin työt tässä vaiheessa kokonaan pois, sillä tiesin, että itselleni se oli turhan rankka yhdistelmä. Tiedän kyllä monia, jotka tekivät töitä ja pääsivät silti, mutta minulle se ei sopinut työni rankkuuden vuoksi. Mietin sitä pitkään ja ahdistuinkin kovasti, sillä en ole ollut ikinä työtön ja minulle se oli hyvin turvaton ajatus. Kuitenkin kun rohkaistuin, minulle tuli niin hyvä olo, että tiesin tehneeni oikean päätöksen.

Kevään lopussa maaliskuun kohdalla minulla iski täysi seinä vastaan ja kiinnostus lopahti. Ärsytti, että olin valmistautunut tähän ”henkiseen seinään”, mutta en silti osannut varautua siihen.  Pidin viikon täysin vapaata lukemisesta ja sitten meidän ryhmään tuli uusi jäsen, joka ehdotti kirjan yhdessä käymistä läpi vielä tiiviimmin. Lukupiirimme kanssa  tapasimme vain noin joka toinen tai kolmas viikko. Se oli juuri mitä kaipasinkin, sillä lukeminen oli niin yksinäistä puuhaa. Testasimme ja motivoimme toisiamme ja purimme ärsytyksen tunteita koko kirjaan toisillemme. Se oli tärkeää, sillä kun kävimme yhdessä asiat tarkkaan, luin paremmin ja huolellisemmin ihan vain siksi, että tapaamisestamme olisi jotain hyötyä myös hänellekin. En voinut lipsua laadukkaasta lukemisesta.

Pääsykoepäivä tuli ja tuntui, että en tuntenut käsiäni. Kun sain kokeen eteeni, keskityin itseni rauhoittamiseen ja hengitin syvään hetken ja aloin tekemään koetta. Koe oli vaikeutunut edellisistä vuosista huomattavasti, mutta onneksi olimme varautunut niin pääsykoeryhmämme kanssa siihen. Tilastotieteen osaamisesta olin ollut turhan varma, enkä keskittynyt siihen tarpeeksi loppulukuajasta, mutta Skeemakeen opit olivat onneksi hallussa ja osasin lukea tilastollisia taulukoita hyvin.

En mennyt veikkaamaan, sillä koe oli tehty niin, että vastaamatta jättämisestä sait miinuspisteitä – 0,5 ja tietyistä kysymyksistä sait pisteitä ½ – 2 ja väärästä -1,5 pistettä (jos muistan oikein). Laskin pisteet lopuksi ja palautin kokeen. Kokeen jälkeen purskahdin itkuun, sillä en ollut esimerkiksi laittanut muistireitilleni yhtä lausetta, jota kysyttiin kokeessa. Katsoin kirjoista vastauksia – mikä oli suuri virhe – ja itkin, kun en ollut osannut huomioida tiettyjä asioita.

Kun tulokset tulivat olin ärsyyntynyt kaikille, jotka sanoivat, että kyllä sinä pääset, älä huoli. Se ei tuntunut yhtään hyvältä, koska tiesin, että osaamiseni ylitti suorituksen kokeessa. Olin juuri ulkomailla ja nettini ei toiminut ja lukukaverini oli saanut koulupaikan. Nukuin yön yli ja seuraavana iltana vihdoinkin löysimme kahvilan, jossa oli toimiva wifi ja sain auki opintopolun, vihdoinkin. Katsoin pessimistisenä tuloksia ja tulos lävähti naamalleni. Olin päässyt sisään.