Kun työ vie mehut

Olen ollut hyvin nuoresta saakka mukana työelämässä. Olin onnessani, kun sain tehdä (melkein mitä tahansa) työtä ja tienata omaa rahaa. Joskus parikymppisenä sain parhaimmillaan samaan aikaan tuloja neljästä eri paikasta ja elämä oli yhtä aikatauluttamista töiden ja opiskelujen välillä. Mutta nautin siitä, että oli tekemistä ja yleensä töissä mulla oli myös hyviä ystäviä. Periaatteni oli jo nuorempana, että tarjotusta työstä ei kieltäydytä.

Joulukuussa 2013 valmistuin koulusta ja heti 2014 vuoden alusta muutin Tampereelle ja aloitin lastentarhanopettajan työt. Oli todella omituista olla vaan töissä, siis yhdessä työpaikassa ja vain se kahdeksan tuntia päivässä. Iltaisin tutustuin mun uuteen kotikaupunkiini ja mietin, että mitäköhän kummaa nyt kuuluisi tehdä. Jossain vaiheessa otin lastentarhanopettajan työni ohelle myös satunnaisia vuoroja vaatekaupassa, mutta niitäkin tein todella harvakseltaan. Jaksoin ja halusin kehittää itseäni lastentarhanopettajan työssäni jatkuvasti ja metsästin vapaa-ajallani kirjastosta materiaalia töihin. Kyseisessä työpaikassa taitoihini luotettiin ja sain suuriakin vastuualueita – ja voi että, miten siitä nautinkaan. Tajusin ensimmäisen puolen vuoden jälkeen, että en ole yhtenäkään työaamuna kokenut fiilistä, etten jaksaisi tai ei huvittaisi lähteä töihin. Se oli niin antoisaa ja huomasin, kuinka kasvoin ammatillisesti osaavassa työyhteisössä. 

Muutaman vuoden jälkeen työpaikkani vaihtui, joskin työnantaja pysyi samana. Tällä alallahan saa vuosia tehdä määräaikaisia työsuhteita, ennen kun saa edes haaveilla vakituisesta työstä. Olin tässä uudessa työpaikassa puolisen vuotta kokonaisuudessaan ja tein hirveästi töitä yhden projektin eteen, enkä silti jotenkaan saanut aikaiseksi toivomaani tulosta. Tässä vaiheessa haaveeni pysyvästä työpaikasta alkoi karista ja myös kotikaupunkini Rauma alkoi vetää vahvasti puoleensa. Monien työhakemusten jälkeen onnistuin saamaan itselleni lastentarhanopettajan osa-aikaisen sijaisuuden Raumalta, joka tarkoitti siis kotiseuduille muuttamista ja jälleen uuteen työyhteisöön tutustumista. 

Osa-aikaisen työni ohella tein myös lyhyitä sijaisuuksia eri päiväkodeissa – aina uutta opeteltavaa talon tapojen, lasten sekä työntekijöiden osalta. Jatkuvasti hain itselleni kokoaikaista työtä, mikä myös stressasi omalla osallaan. Työelämässäni ei mikään ollut pysyvää ja aloin olla hyvin väsynyt. Tässä vaiheessa sairastelin myös hyvin paljon – satunnainen närästys ja vatsavaivat alkoivat olla jokapäiväinen vieras ja podin erilaisia kipuja ja kolotuksia. Lääkärissä hoidettiin oireita, mutta ei löydetty tai aina edes yritetty löytää syitä erilaisille vaivoilleni. Unohtelin asioita ja äkillinen niveltulehdus veti minut lähes liikuntakyvyttömäksi yli viikoksi ja olin pettynyt, kun en pystynyt hoitamaan edes osa-aikaista työtäni sairasteluista johtuen. Uusi kokoaikainen työsuhde tuli kuitenkin kuin tilauksesta ja aloitin (jälleen) uudessa työpaikassani aivan kesken kauden. Olin innoissani, mutta uusiin saappaisiin astuminen ei käynytkään niin helposti kuin olin kuvitellut. Kyseisessä paikassa opettajaa jouduttiin vaihtamaan byrokraattisista syistä ja jouduin todella tukalaan tilanteeseen kun en missään vaiheessa tuntenut oloani tervetulleeksi. Tällaista nuorta opettajaa vietiin kuin pässiä narussa kun minun piti hoitaa käytännössä kaikki arkeen liittyvä toiminta. Pienryhmätoiminnassa omalla vastuullani oli parhaillaan kaksitoista 2-4 -vuotiasta. Aloin väsyä ja ahdistua työhöni. Kaikki vapaa-aikani tuntui menevän työstä toipumiseen ja aloin lauantai-iltaisin jo ahdistua lähestyvästä maanantaista. Arki päiväkodissa oli vain selviytymistä pienillä resursseilla ja ylibuukatussa lapsiryhmässä. Koin kuitenkin, että halusin näyttää ansaitsevani tämän työn, joten suunnittelin ja toteutin (välillä myös ihan yksin) hyvin paljon kaikenlaista toimintaa laidasta laitaan lasten kanssa. Tuntui, että koitin koko ajan kalastella jonkinlaista palautetta työstäni, mutta en sitä missään vaiheessa saanut, muuta kuin muiden ryhmien työntekijöiltä. Kaikkein pahinta kuitenkin ehkä oli, että olin täysin menettänyt oman itsevarmuuteni työn tekemiseen enkä jaksanut enää kehittää itseäni tai työtäni. Hoidin kaiken vain rutiinilla alta pois. 

Kaiken huippu oli, kun kolmen viikon kesäloman jälkeen olin edelleen aivan uupunut ja itkin nukkumaanmennessäni seuraavaa työpäivää. Elokuu alkaisi taas uudessa paikassa, uusien työkavereiden ympäröimänä. Olin kiitollinen, että minulle oltiin tarjottu kyseistä työtä, mutta samalla olin niin pettynyt, etten saanutkaan muuta työtä, niin kuin olin keväästä saakka haaveillut. Elokuussa alkoi myös ylemmän ammattikorkeakoulun opinnot, joista olin kyllä erittäin innoissani. Työt alkoivat ja kaikki sujui odotettua paremmin, mutta tulevan muuton (työmatka pidentyisi huomattavasti) ja alkaneiden opintojen vuoksi päätin olla jatkamatta työsuhdettani kahta kuukautta pidemmälle, vaikka siihen tarjoutuikin mahdollisuus. Olin niin väsynyt ja kaipasin palavasti jotakin muuta sisältöä elämääni. Tuntui pahalta kieltäytyä kokoaikaisesta oman alan työstä, mutta olin niin innoissani kun sain osa-aikaisen työn vaatekaupasta sekä alkaneista opinnoista, että otin ilon irti siitä täysillä. Helmikuusta eteenpäin minulle tarjottiin uutta työsopimusta eräästä toisesta päiväkodista ja kaikkien, jopa minun, yllätykseksi kieltäydyin loppujenlopuksi siitäkin. 

Vaikka luovuin omasta periaatteestani kieltäytymällä kahdesti tarjotusta työstä, niin täytyy sanoa, että putosi kyllä suuri taakka harteilta ja kivi sydämeltä. Ensimmäiset kaksi viikkoa päiväkotityön loppumisesta nukuin kevyesti 10 tunnin yöunia. Olin henkisesti ja fyysisesti niin väsynyt, että itkin ihan joka asiaa ja suutuin ihan nanosekunneissa esimerkiksi siitä, että jotain tavaraani oli siirretty. Aloin pikkuhiljaa tajuta, että elämää on myös iltaisin työvuoron jälkeen ja että maanantai ei olekaan kamala päivä. Tämänhetkisten vuorotöiden vuoksi en enää elä arkeani odotellen perjantaita ja tuskastellen nopeasti ohikiitävää viikonloppua. Joskus aikoinaan maanantait oli mun lempipäiviä, mutta viime vuodet karisti kyllä kyseisen tunteen aika vahvasti. Työskentely vaatekaupassa on ollut ihanaa vaihtelua sille jatkuvalle hälinälle ja kaaokselle, vaikka saahan tietysti siinäkin työssä hommia tehdä hiki hatussa. Viimeiset puoli vuotta olo on ollut niin uskomattoman kevyt ja olen antanut itselleni luvan todeta, että ei todellakaan ole pakko, jos ei tahdo. Satunnaisesti olen käynyt päiväkodeissa tuuraamassa, mikä on ollut oikeastaan jopa ihan mukavaa. Tällä hetkellä kuitenkin koen, että päiväkotityö ei ole minua varten, vaikka lasten kanssa työskentely onkin älyttömän antoisaa silloin kuin puitteet ovat toimivat.Tiedän, että alalla on hyvin paljon muitakin väsyneitä ja uupuneita, jotka joutuvat välillä sairauslomalle liiallisen työkuorman vuoksi. Nostan hattua kaikille teille taitaville ja jaksaville varhaiskasvattajille. Opintojeni edetessä olen alkanut paljon pohtimaan uusia lähetysmistapoja päiväkotityöhön ja keinoja arjen helpottamiseen. Kyseisessä työssä (no, oikeastaan missä tahansa työssä) henkilöstön jaksaminen on kuitenkin avainasemassa ja erilaiset väsymistilat johtavat motivaatiopulaan, työilmapiirin kiristymiseen sekä vajaalla henkilöstöllä selviämiseen. 

Tällä hetkellä elämä tuntuu niin paljon kevyemmältä ja lähinnä harmittelen, etten tehnyt kyseistä elämänmuutosta aiemmin. Tiedostan toki, että osa-aikainen työ ei ole loppuelämän ratkaisu ja jossain vaiheessa varmasti palaan taas oman alani hommiin, mutta tämän tauon aikana on ehtinyt hyvin saada etäisyyttä asioihin. Olen jaksanut aloittaa vanhan tanssiharrastukseni uudelleen ja pidän sosiaalisista suhteistanikin paremmin huolta. Selväähän se on, että jatkuva väsyminen pakostikin alkaa jossain vaiheessa vaikuttaa suhteisiin. Onneksi mulla on ympärillä ihania ihmisiä, jotka jaksaa katsoa mielialojeni seilaamista ja tempauksia työelämässä❤

Oli niin terapeuttista kirjoittaa tämä pitkä pätkä vihdoin ylös, kun näitä ajatuksia on pyöritellyt päässään jo muutaman vuoden. Kirjoitettavaa olisi löytynyt runsaasti enemmänkin kaikista syistä ja seurauksista, mutta nämä nyt kuitenkin päällimmäisinä fiiliksinä. 

Tsemppiä työviikkoon, nautitaanhan tästäkin maanantaista suurella sydämellä!

 

❤jutta