Talvi tuli ja meni
”Pieni” kuvapläjäys sunnuntailta, kun oli vielä talvi. Viime yön vesisateiden aikana lähes kaikki lumi on sulanut ja ulkona tuoksuu ihan kevät. Näin koiranomistajana sitä aina rakastaa tuota mutavellikeliä, kun koira vaihtaa vaaleaa väriään mustaksi pari kertaa päivässä. Hänelle tuo pesulla käyminen ei myöskään ole mitään herkkua.
Sunnuntaina saatiin kuitenkin nauttia niin kauniista talvisäästä, että lähdettiin meren jäälle kävelemään ja saareen grillailemaan makkaraa. Pari tuntia vierähti ulkoillessa tosi nopeasti ja ihmisiä oli ihan hirmuisesti liikkeellä. Tänään kävin meren rannassa lenkillä ja paksu jääkerros oli muisto vain. Tavoite nyt olisi kuitenkin tänä talvena edes kerran päästä hiihtämään, joten jos sitä lunta nyt edes viikoksi saisi niin olisi aika kiva.
Nyt koitan hetken vielä panostaa koulujuttuihin ja sen jälkeen pitääkin alkaa jo tekemään ruokaa. Vapaapäivän kunniaksi olen ehtinyt käydä jo Porissa kääntymässä ja nyt iskikin kauhea iltapäivälamaannus. Josko tästä saisi itsensä vielä tsempattua tekemään jotain fiksua (eli ei iänikuisia remppaohjelmia enää telkkarista….).
Mukavaa loppuviikkoa!
❤jutta