Vapaapäivä
Laskiaistiistai ja vapaapäivä. Joskus on ihanaa elää ilman aikatauluja ja pakotteita tehdä jotain tiettyä. Kun kiireettömästi ehtii tehdä asioita, ei kodin siivoaminenkaan tunnu niin kamalalta. Tässä välissä on hyvä pitää pieni luova tauko, kun on tapittanut erään kurssin tehtävänantoa hyvän tovin ja koittanut jäsennellä omia ajatuksiaan opinnäytetyöstä Word -tiedostoon. Luovan tauon eväinä toimii laskiaispulla Nutellan kera sekä kupillinen kahvia. Sairastin viime viikolla jonkin sortin vatsataudin, tosin hyvin lievänä, eikä kahvi tai mikään makea ole liiemmin maistunut sen jälkeen. Ei varmaankaan ole vaarallista olla syömättä mitään makeaa, mutta olen suuresti ihmetellyt sitä, että ennemmin tekee mieli suolaista kuin makeaa. Yleensä näin ei todellakaan ole, enkä muista kovin usein kieltäytyneeni suklaasta tai iltapäivän santsikupista. Pulla kyllä tuntui maistuvan, joten ehkä tässä ollaan tervehtymässä hyvää vauhtia!
Aamupäivällä kävimme tekemässä ihkaoikean ostotarjouksen eräästä rivitaloasunnosta. Hui, miten jännää. Jos kaikki menee hyvin, niin viimeistään maaliskuun lopulla meillä on uusi koti ja vielä sellaiselta alueelta kun toivoimmekin. Tämä talo, jossa nyt siis asumme, meni kaupaksi alkuvuodesta ja uudet asukkaat muuttavat tähän huhtikuun alussa. Olemme pienellä painella miettineet tulevaa asumisratkaisua ja tällä viikolla tippui kyllä kivi sydämeltä, kun tajusi, että asioilla on oikeasti tapana järjestyä. No, kaikki ei ole vielä varmaa tietenkään ja eilen sanoinkin, että en uskalla iloita ennen kuin nimet ovat kauppakirjassa.
Nyt me taidetaan Reinon kanssa napata itseämme niskasta kiinni ja lähteä ulkoilemaan, kun vielä on valoisaa. Kello on puoli viisi, eikä ole edes pimeää. niin mahtavaa! Mukavaa laskiaistiistaita!
❤jutta