Hainan – eli sinne ja takaisin, osa 1

Kun tein tasan viikko sitten torstaina iltapäivällä lähtöä Hainanin saarelle, en tiennyt, mitä odottaa. Tiesin, että saarella sataa kesällä paljon ja että se on venäläisturistien suosiossa. Koska Kiinassa on aina kaikkialla paljon ihmisiä, odotin siis pahimmillaan jonkinlaista sateista ja nihkeää Gran Canariaa tupaten täynnä hikisiä kiinalaisia ja venäläisiä.

Lopputulos oli paljon enemmän, kun uskalsin edes toivoa. Netti toimi ensimmäisessä hotellissa uskomattoman huonosti ja epävakaista säätä on riittänyt, mutta se ei haittaa. Täällä on todella hyvä olla.

Mutta kerron ensin vähän matkastani tänne.

—

Neljän tunnin lento Pekingistä Haikoun lentokentälle oli tietysti myöhässä, mutta osasin odottaa sitä. Lopulta saavuimme kohteeseen kolme tuntia aikataulusta myöhässä, kello 1:30 aamuyöllä.

Kukaan ei osannut kertoa, missä yhdeksi yöksi lentokentän vierestä varaamani hotelli tarkalleen on (verkkosivuilla ei ollutkaan tarkkaa osoitetta). Kukaan ei myöskään vastannut hotellissa puhelimeen, joten jäin lentokentälle yöksi.

Ensimmäinen juna Sanyaan lähtisi joka tapauksessa aikaisin aamulla lentokentältä.

Viisi tuntia kuluivat mukavasti leffoja ja sarjoja tietokoneen ruudulta tuijottaen, eikä minua edes väsyttänyt.

Kuuden jälkeen aloin katsella ympärilleni, että mistäs niitä junalippuja saa ostettua. Aiemmin olen ostanut lippuni netistä, mutta tässä vaiheessa niitä ei enää saanut muualta kuin asemalta.

Odotin lippujonossa noin 40 kiinalaisen kanssa puoli seitsemältä aamulla, että lentokentän rautatieaseman lipunmyynti aukeaa. Ostin lippuni ja astuin junaan.

Kun juna sujahti ulos maan alta terminaalin kätköistä, silmäni levisivät ja leukani osui polviin.

Hainan on niin VIHREÄ ja KAUNIS! Palmuja, viljelyksiä, metsää ja jokia. Merta en vielä tässä vaiheessa nähnyt vilaukseltakaan.

(Alla kuvassa: Joessa kylpevät sarvipäät näyttivät jonkinlaisilta puhveleilta. Lehmiä ne eivät ainakaan olleet.)

Istuin lumoutuneena koko matkan, tapittaen ikkunan takana vilisevää vihreyttä. Pekingin paahteen ja urbaanin kovuuden jälkeen tuntui, kuin en olisi koskaan nähnyt mitään niin kaunista. Tajusin sillä hetkellä, miten hieno yhteys suomalaisilla on luontoon. Meille luonto on itsestään selvä osa elämää. Hainanin vihreys sai minut toisaalta kaipaamaan kotiin ja toisaalta se kutsui hyppäämään pää edeltä vihreään lehtimereen.

Matka pikajunalla Haikousta Sanyaan eli käytännössä saaren päästä päähän kestää noin 1,5 tuntia ja maksaa suunnilleen 14 euroa.

Juuri kun olin taputtelemassa itseäni selkään ja onnittelemassa siitä, miten reippaasti olen jaksanut valvoa 24 tuntia parin kahvikupillisen voimalla torkkumatta lainkaan, alkoi uupumus  painaa. Taksissa matkalla juna-asemalta hotellille jaksoin hädin tuskin enää pitää silmiäni auki.

Hotelliin päästyäni olin jälleen sanaton. Huoneeni oli hintaansa nähden (noin 16 euroa yöltä) tolkuttoman hyvä. Isossa huoneessa olisi nukkumatilaa ainakin neljälle ihmiselle, ilmastointi toimii ja kylpyhuone oli siisti (+ huone sisälsi valmiiksi saippuaa ja shampoota). Ikkunasta näin koko Yalong Bayn loma-alueen. Meri oli ikävä kyllä piilossa muutaman kilometrin päässä suurten hotellien takana.

—

Saavuttuani hotelliin perjantaina nukuin muutaman tunnin ja kävin sitten katselemassa vähän ympärilleni. Hotellini lähellä oli paljon villiä pensaikkoa ja metsää sekä viljelyksiä. Siellä laiduntaa myös kymmenittäin lehmiä. Lehmien ammunta on omituista kuultavaa, kun on omasta mielestään rantalomalla.

Lauantaina selätettyäni matkaväsymyksen, lähdin etsimään merta. Lainasin hotellilta ilmaiseksi polkupyörän ja sillä matka taittui oikein mukavasti.

Ilman kunnon verkkoyhteyttä tai karttoja meren löytäminen oli haaste. Alue on kuitenkin suhteellisen pieni ja tiesin sentään missä ilmansuunnassa rantaviiva on.

Päädyin yllätyksekseni ensin suureen ostoskeskukseen, jossa vietin hyvällä omallatunnolla lähes koko päivän. Vietän täällä yhteensä 10 yötä, joten aikaa riittää. Ennen kuutta iltapäivällä aurinko tuli esiin sadekuurojen jälkeen ja päätin jättää turvallisen länsimaistyylisen ostoskeskuksen taakseni.

(Alla kuvassa näkymä ostoskeskuksen aukiolta.)

Pyöräilin meren suuntaan, mutta sainkin tehdä matkaa melkein tunnin, ennen kuin hoksasin, mitä kautta pääsen rannalle. Koko rantaviiva oli juuri tästä kohtaa kilometrien matkalta valtavien hotelliketjujen, kuten Ritz Carltonin ja Hiltonin rakennusten peitossa, joten sopivan aukon löytäminen ei ollut lainkaan helppoa.

Vapaa ranta löytyi epämääräisen pikkutien päästä, kun olin ensin kääntynyt ympäri ainakin kolmella lukittuun porttiin päättyneellä pikkutiellä.

Siellä se meri oli. Ehdin viettää saarella melkein kaksi vuorokautta, ennen kuin näin meren ensimmäisen kerran.

—

Sunnuntai kului sisällä, sillä ulkona raivosi trooppinen myrsky. Se retuutti palmuja kuin räsynukkeja ja tielle kertyi valtavia sadevesilampia. Vesisade ja tuuli piiskasivat hotellia niin, että välillä pohdin, voiko rakennuksen katto irrota. ”Siistin” kylpyhuoneeni katosta nimittäin tippui vettä koko päivän.

Illaksi myrsky laantui ja pääsin syömään oikeaa ruokaa: kadulla grillattuja liha- ja kasvistikkuja, kuten jo tässä ruokapäivityksessä kuvailin.

Illan pimeydessä natustin ruokatikkujani, hörpin kaljaa ja hymyilin. Tämä reissu oli kaikkea sitä, mitä olin toivonut. Olin viettänyt koko päivän sisällä, mutta olin hyvin onnellinen ja tyytyväinen Hainaniin.

Ihmisiä näkyi päivän aikana hotellini lähistöllä vain kourallinen, sillä tämä hotelli oli syrjässä suurista turistialueista. Ihmismassojen puuttumisen jälkeen parasta syrjäisessä sijainnissa on se, että luonto on koko ajan läsnä. Illalla metsän otusten mölinä hotellin takana on melkein pelottavan äänekästä. Ihmisten aiheuttamia ääniä ei puolestaan kuulu juuri lainkaan.

—

Kaikki täällä on ollut täysin päinvastaista, kuin Pekingin miljoonakaupungissa. Täällä Kiina tuntuu hyvältä paikalta elää.