Honeymoonin loppu (ja kiinalaista oopperaa)
Samalla, kun ensimmäinen kuukauteni loppui, myös minun ja Pekingin ”honeymoon” eli ruusunpunaisten silmälasien aika päättyi. Aavistelin ihastelun ja hehkutuksen olevan lopuillaan jo viime viikolla, kun olin hakemassa itselleni ruokaa shoppailureissun jälkeen.
—
Viime viikon torstaina, pitkän ja uuvuttavan päivän päätteeksi, hain marketistamme ruokaa. Ostin pikarin, johon vanha setä latoo reilun 3 euron edestä hedelmäpaloja ja maustamatonta jugurttia. Tämä on yksi suosikkiherkuistani, sillä tuoreet asiat ovat usein kiven alla täällä. Pikarin saatuani suuntasin vielä ruokakauppaan ostamaan vettä ja aamupalatarvikkeita.
Kaupan kassalle könysin siis ostoskassien, käsilaukun, hedelmäpikarin ja juuri hakemieni ruokien kanssa. Sähellyksen lopputulos oli tietysti koko hedelmäpikarin sisältö lattialla, kaikessa komeudessaan ja jugurttisuudessaan.
Siinä uupumuksessa ja paniikissa en muistanut edes, miten pyydetään anteeksi. En tiennyt, miten pyytää pikarimyyjältä uusi annos, enkä tiennyt, miten koko tilanteessa kuuluu täällä toimia. Väsyneenä ja neuvottomana kyyneleet eivät olleet kaukana.
Sisäinen monologini auttoi kuitenkin tässäkin tilanteessa. (Minusta on tullut aika haka näissä…)
”Klaudia. Tilanteita, joissa tunnet olosi totaalisen noloksi ja neuvottomaksi tulee vielä eteen monta. Laita siis jalkaa toisen eteen, mene suihkuun ja rauhoitu. Näitä sattuu.”
—
Viime viikot ovat olleet ikäviä myös siksi, että kaupungin ilma täyttyi savusumusta. Ensimmäinen kokemukseni kunnon saasteilmasta saattoi myötävaikuttaa honeymoonin päättymiseen, sillä tulin viime viikolla kipeäksi saasteista. Kurkkuuni jäi pysyvä pala, minua yskitti tavallista enemmän ja nenästä valui räkää kuin viimeistä päivää. Muiden flunssamaisten oireiden mukana tuli myös hiukan vetämätön ja kipeä olo.
Huoneeseen linnoittautuminen ei kuitenkaan ole täällä vaihtoehto jo viimeistään siinä vaiheessa, kun nälkä iskee. Niinpä kävin normaalisti salilla ja uskon, että liikunta auttoi selättämään voipunutta oloa. Lisäksi kävimme viikko sitten lauantaina Muurilla (missä ilma on paljon puhtaampaa), joten kokonaan ikävä viime viikko ei ollut.
—
Tämän viikon maanantaina kävimme lähes koko luokan voimin kiinalaisessa oopperassa! Kuvittelin, että se olisi hieno ja erityinen tilaisuus, mutta mitä vielä…
Näyttämö ja koko teatteri olivat nähneet parhaat päivänsä noin kymmenen vuotta sitten. Itse esityksestä en tietysti ymmärtänyt muuta, kuin ”kyllä” ja ”ei”. Ilmeisesti kyse oli rakkaustarinasta, jossa nunna ja virkamies (kaikissa vanhoissa kiinalaisissa tarinoissa sankari on aina virkamies) löysivät lopulta toisensa.
Näyttelijöitä oli yhteensä kuusi. Varsinkin naislaulajien falsetit ylsivät välillä sellaisiin korkeuksiin, että ajatuksiin tupsahti mielikuva tapettavasta kissasta… Kolmen tunnin esitys oli kuitenkin kiinnostava kokemus.
Tätä kokemusta en tosin halua kokea enää koskaan uudelleen, toisin kuin Kiinan muurin.
