Surusta

Vanhimman veljeni kuolemasta tuli tällä viikolla kuluneeksi vuosi. Ennen ja jälkeen hänen kuolemansa elämässäni tapahtui paljon asioita, joita en osannut käsitellä. Kuoleman ja läheisten surun käsitteleminen oli vaikeinta. Minä menetin osan mielenterveydestäni.

Tajusin jo vaihtoon hakiessani olevani pakomatkalla. Sittemmin asiat kasaantuivat entisestään.

Veljeni oli minua 14 vuotta vanhempi ja monimutkainen ihminen.

—

Yksi vanhimmista veljeeni liittyvistä muistoistani on hetki keittiössä. Minä ja isäni seisomme lapsuudenkotini keittiössä ja isä pitelee kädessään lusikkaa, joka on varrestaan taipunut. Isän kommentti on kuiva kuin talkki: ”Jaahas, Houdini on tainnut käydä taas kylässä”.

Minusta juttu oli hervottoman hauska ja kerroin sitä eteenpäin kavereilleni.

Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin, että taipunut lusikka liittyi huumeiden käyttöön. Minä kävin ala-astetta, kun kodissamme oli taivutettujen lusikoiden aikakausi.

—

Kun olin yläasteella, veljelläni meni hyvin. En tiedä millä hän elätti itsensä, mutta hänellä oli rahaa ja teinin silmin hän eli aikuisen ihmisen kiinnostavalta vaikuttavaa elämää. Hänellä oli hetken aikaa upea amerikanrauta. Sen siniset penkit olivat nahkaa ja pelkääjänpuoleinen penkki jatkui vasemmalta puolelta pidemmälle kuin suomalaisissa autoissa, sillä tässä oli automaattivaihteet.

En tietenkään tajunnut vaihteista mitään silloin. Minusta pitkä penkki oli vain todella siisti juttu.

Veljeni vei amerikanraudallaan minut katsomaan elokuvan Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu. Olin saanut vanhemmiltani luvan mennä kouluiltana keskellä viikkoa myöhäiseen näytökseen. Istuimme takarivissä. Se oli minusta todella siistiä, sillä en ollut koskaan istunut viimeisellä penkkirivillä. Elokuva oli koskettava ja minä itkin, mutta en halunnut veljeni huomaavan. Se olisi pilannut coolien aikuisten iltamme.

—

Veljeni asui luonamme useaan otteeseen, kun olin lukiossa. Minä pelkäsin, säälin ja inhosin häntä ja hänen tapaansa elää. Aloin ymmärtää, mitä on olla aikuinen ja hänen tyylinsä ei sopinut siihen. Minä haaveilin tulevaisuuden opinnoista, työpaikoista ja seikkailuista. Veljeni tapaili 19-vuotiasta tyttöä ja kinusi isältäni rahaa.

Eräänä päivänä vanhempani lähtivät reissuun tai mökille. Minä jäin veljeni kanssa kotiin. Illalla nukkumaan käytyäni kuulin hänen puhelinkeskustelunsa viereisestä huoneesta. Hän suunnitteli yksityiskohtaisesti kaverinsa kanssa jonkin tyypin hakkaamista pesäpallomailalla. Tai laudalla. Väline oli vielä mietinnässä.

Ehkä hakattaisiin niin, ettei nouse enää. Oppisihan olemaan.

Ajattelin, että kyse oli varmaankin maksamattomasta velasta. Minä en juurikaan nukkunut sinä yönä.

—

Veljeni vietti viimeisen vuotensa tiiviisti vanhempieni seurassa. Kun hän muutti takaisin vanhempieni asuinpaikkakunnalle, en ollut lainkaan tyytyväinen tilanteeseen.

Kun hän kuoli, olin kiitollinen, että niin oli käynyt.

Kesällä he ajoivat usein yhdessä mökille. Talvella veljeni saunoi ja vietti iltaa vanhempieni kodissa vähintään kerran viikossa. He saivat viettää laatuaikaa veljeni viimeisinä hetkinä. Tietysti kukaan meistä ei tiennyt ajan käyvän vähiin.

—

Veljeni esiintyy edelleen säännöllisesti unissani. Toisinaan hänen läsnäolonsa ärsyttää minua ja toisinaan olen helpottunut.

En rakastanut häntä tavalla, joka perheissä on tapana. Hän oli silti minun veljeni ja hänen kuolemansa muutti minua.