Ensikosketus Lissaboniin
Kun lentokoneen pyörät koskettivat maata ja pienestä ikkunasta tulvi matkustamoon valoa, tunsin sen monien kuukausien jälkeen. Se oli lämpö, sellainen sielua lämmittävä lämpö, jonka voi tuntea sulattavan kaamosmasennuksen jo ensikosketuksella. Laskeutuessani Portugalissa ei kuitenkaan ollutkaan kesä, vaan hiljalleen kevääseen taittuva talvi.
Vaihtomatkani alkoi tässä helmikuisessa aurinkoisessa säässä, jolloin saavuin Lissaboniin odotukset avoinna ja matkalaukku aivan liian täynnä. Olin odotanut suurta ja kokonaisvaltaista kulttuurishokkia jo heti koneesta noustesta, mutta olin kuitenkin omaksi ihmetykseksini innoissani auringosta. Lissabonin lentokenttä on yllättävän suuri ja jouduin ravamaan sen melkein päästä päähän hakiessa matkalaukkuani. Laukku oli selviytynyt matkasta hienosti ja lähdimmekin yhdessä etsimään metroasemaa.
Lissabonin liikenne on suhteellisen arvaamaton ja aikataulut eivät yleensä pidä paikkaansa, mutta metro kulkee usein silti ajallaan. Sen takia lentokentältä lähtiessä kannattaa usein matka ainakin aloittaa metrolla, jonka verkosto kattaa Lissabonin aika hyvin. Olin kuullut, että Lissabonin tiet ovat tehty pienestä kaakelista, mutta en arvannut, että jokaikinen katu on pientä muhkuraa ja mukulakiveä. Tämä oli matkalaukulle haaste, sillä se kaikessa painavuudessaan ei ollut aina aivan yhteistyökykyinen. Juutuimme hetkellisesti esimerkiksi metrotunnelin portaisiin, koska painava laukku ei suostunut nousemaan kanssani ylös kaikesta kiskomisesta huolimatta. Onneksi joku todella ystävällinen nainen tarttui ronskisti laukkuni kahvaan pyytämättä ja hilasimme laukun ylös yhteistuumin. Sitä Portugalilaiset ainakin ovat. Nimittäin hyvin ystävällisiä, laukkujakantavia ja avuliaita metrolipun ostossa. Alkutahmeudesta huolimatta perille päästiin silti loistavasti. Matkasta käteen jäi kuitenkin aivan kauhea hiki.
Vaihtoni alussa olin kolme päivää hotellissa, koska asuntoni vuokrasopimus alkoi vasta myöhemmin. Tästä olin erittäin iloinen, sillä matkalla lentokentältä hotellille poissaolollaan loistanut kulttuurishokki leihahti kaikkeen komeuteensa illalla. Kaikki ikävät, stressi ja matkaväsymys purkautuivat kerralla väsyneen matkalaisen rehellisenä itkuna. Jos olisin heti saanut asunnon, olisin varmaan ollut vielä enemmän shokissa kaikkine saippua-, ruoka- ja vessapaperiostoksineen tai ainakin kyyneleeni olisivat jäätyneet jääpuikoksi.
Portugalilaisissa asunnoissa on nimittäin talvella kylmä. En nyt tarkoita sellaista kylmää, mikä Suomessa tulee, kun joutuu energiaa säästävän sukulaisen luokse yöksi kylään. Vaan tosissaan siis lähes sama lämpötila kuin ulkonakin. Ensimmäisen asunnossani vietetyn yön jälkeen sain inhottavan kurkkukivun. Nyt olen oppinut pukemaan vähän enemmän päälleni ja mukavuuden haluisena oleilen sisällä kevyttoppatakissa. Enää en edes hymähtele paikallisille, jotka 17 asteen lämpötilassa käyttävät untuvatakkia. Olen nimittäin liittynyt heidän seuraansa.
Ensikosketus Portugaliin oli siis niitä kuuluisia pieniä asioita. Asioita, jotka toimivat erilailla kun Suomessa. Kuitenkin niihin sopeutuu aika helposti, jos pitää itsensä aluksi kiireisenä ja katselee maailmaa avoimin mielen. Nyt kun olen ollut Lissabonissa viikon, olen jo hiukan juurtunut tähän kaupunkiin. Enää ahtaat kadut ja metrotunnellit eivät aiheuta päänvaivaa ja alan pikkuhiljaa jo tottumaan ainaiseen ylämäen kiipeämiseenkin. Vinkkinä kaikille kulttuurishokista kärsiville haluankin sanoa, että kannattaa pysyä liikkeessä. Ensimmäisen viikon aikana kävin itse tutustumassa Lissabonin keskustaan, Cascaisiin, vanhaan kaupunkiin, Sao Bentoon ja Manner-Euroopan läntisimpään kohtaan Capo da Rocaan.
Terveisiä kotiin <3
Cabo da Roca eli Manner-Euroopan läntisin kohta.
Cascaisin rannikkoa.