Muistiinpanoja matkan varrelta

Elämässä on sellaisia pieniä asioita, ihania turvallisia tapoja ja juttuja, joiden olemassaoloon ei oikein kiinnitä huomiota. Sellaisia ovat esimerkiksi hiljaiset aamuluennot, kotikadun varrella kasvava hieno puu tai edessä hidastelevan ihmisen ohittaminen vasemmalta puolelta. Sitten joku päivä joku kaartaakin ohittamaan oikealta ja maailmani mullistuu tanssiessani ohitustanssia tuntemattoman portugalilaisen ohittamisyrittäjän kanssa. Näitä pieniä asioita alkaakin huomaamaan enemmän ja mietiskelemään omaa suhtautumistaan, kun ei ole sokaistunut niiden jokapäiväisyyteen.

Näistä oivalluksista ja epämukavuuden hetkistä inspiroituneena päätinkin listata hämmästyksenaiheeni ja jakaa ne teidän iloksenne:

Kaupassa

haisee muuten usein tosi pahalta. Paikallinen kauppaketju Pingo Doce myy myymälöissään pakkaamatonta kuivattua turskaa, joka määrittelee koko kaupan hajumaailman. Vaikka tyypillinen myyjä on tummaihoinen nainen, näyttävät kaikki myyjät tasa-arvoisesti, sukupuoleen ja ihonväriin katsomatta yhtä tympääntyneiltä. Tämä on ymmärrettävää, sillä en minäkään haluaisi haistella sitä turskaa ihan joka päivä.

Kaupasta on muutenkin hankala löytää mitään tuttua ja turvallista. Tortillalätytkin oli sijoitettu hillopurkkien keskelle.

Kouluni

Portugalissa arvostettu yli 100 vuotta vanha bisneskoulu. Opettajat haluavat opetella jokaisen nimen ja naaman ulkoa, jonka takia ryhmätyöryhmiä muodostaessa opettajalle täytyy printata omalla naamakuvalla varustettu opiskelijatietolappunen. Opettajat kutsuvat opiskelijoita kollegoikseen ja opiskelijat vastavuoroisesti mölyävät tunneilla. Kursseilla on myös 10 minuutin myöhästymistoleranssi, joka yleensä tarkoittaa sitä, että tunti alkaa 10 yli, 15 yli tai ehkä 20 yli, varsinkin, jos opettajan ääni ei kanna opiskelijalauman yli.

Nimeni

Sanni on täällä maailman vaikein sana. Sen kuuleminen ääneen herättää epäuskon värittämän toistoyrityksen, jossa nimi lausutaan yleensä intialaisella aksentilla Sandhina. Olen pistänyt merkille ilmeen, joka suurimmalle osalle tulee yrittäessäni opettaa nimeni lausumista. Se on sekoitus kulmien kurtistamista, suun mutristamista ja sisäisesti lausuttua voi-vittua ja olenkin alkanut tottua siihen. Nykyään ensimmäisen pieleen menneen yrityksen jälkeen sanon, että nimen voi hyvin lausua aurinkoisesti Sunny:nä tai poistamalla ulkomaalaisten inhoaman kaksoiskonsonantin.

Kuitenkaan kohtaloni ei ole ollenkaan yhtä surullinen, kuin kursseillani olevan kiinalaisen Qijion, jonka nimeksi muodostui useiden epäonnistuneiden lausumisyritysten ja luovuttamisen jälkeen Steve.

Tippi

Kukaan ei edelleenkään tunnu tietävän kuinka paljon tippiä täytyy tai ei täydy jättää. Selvitän asiaa edelleen.

Poskipusut

ovat täällä joku juttu. Sen sain huomata ensimmäisenä päivänä täällä, kun portugalilainen vaihtojärjestön kautta hankittu buddyni painoi ronskisti huulensa antaumuksella poskilleni. Suomalaiseen ja henkilökohtaiseen tapaani jäädyin aivan täysin. Jäätymiseni ei jäänyt vastapuolelta kuitenkaan huomaamatta ja sille naureskeltiinkin myöhemmällä illallisella.

Luulin aikaisemmin poskipussailun olevan vain ranskalainen tapa, jossa posken ohitse kuuluvasti suuteloidaan ilmaa. Täällä huulet kohtaavat kunnolla posken ja pusuttelu tapahtuu omaan makuuni vähän liiankin kosteasti. En ole edelleenkään oppinut kovin kummoiseksi tervehdyspussaajaksi, sillä luulen aina pusuyrityksen olevan halaukseen johtava lähestyminen ja pieleenhän se menee. Portugalilaiset valaisivat minua, että halaaminen on täällä intiimiä, eikä sitä tehdä kuin läheisille ystäville. Tuntemattomia voi kuitenkin varauksetta moiskauttaa niin että huuliin jääneestä meikkivoiteesta saa hyvän nudemeikin loppupäiväksi. Säästövinkkinä suosittelenkin ottamaan tutustumiskohteeksi raskaasti meikattuja naishenkilöitä.

Siivooja

Minulla käy siivooja. En tiennyt sitä muuttaessani asuntooni, mutta joka toisen viikon torstai joku muu kuin minä luuttuaa lattiani. Tänään siivoja kävi ensimmäisen kerran ja päätinkin aamulla siivota vähän jo etukäteen, ettei siivooja huomaisi miten kotonani porsastelen. Saavuttuani kotiin huomasin altaiden kiiltelevän puhtauttaan ja huolella pienemmäksi järjestelemäni tiski-Kilimanjaro oli vaihtanut paikkaansa astiankuivaustelineeseen (jep, täällä on sellaiset). Jälkeenpäin kuulin, että vaihto-opiskelijoiden vuokra-asunnoissa siivouspalvelu on suhteellisen yleistä sillä erotuksella, ettei siivooja yleensä tiskaa.

Liikennevalot

ovat täällä vain suositus, miten tien voisi mahdollisesti ylittää. Niitä ei jaksa hullukaan odottaa. Ei edes rollaattorimummelit.

Tällaisia asioita on tässä tullut siis pistettyä merkille. Näin lörpöttelyni päätteeksi haluan kuitenkin kliseisesti todeta, että lopulta nuo pienet asiat ovat niitä suuria asioita. Ne kiertyvät toistensa ympärille ja pakkaantuvat tiiviiksi rullaksi, jota me tapaamme kutsua kulttuuriksi. Näitä pieniä asioita minä sitten opiskelen täällä hämmästelemällä ja kummastelemalla. Lakkaavatkohan ne koskaan ihmetyttämästä pientä kulkijaa.

Beijinhos, terveisiä kotiin!

Kävinpä muuten Sintrassakin! Sintran upea ja värikäs Palácio Nacional da Pena teki suuren vaikutuksen.
Näkäalat Sintrassa olivat uskomattomat.
Ostin itselleni myös ison teekupin, jotta teetä ei tarvitse juoda kolmessa osassa espressokupista.
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *