Jes!

Vihdoinkin kaikki tavarat kaapeissa ja lattiat tyhjillään muuttolaatikoista. En ole juurikaan jaksanut ulkoilla ihmeemmin ja salille en ole myöskään lähtenyt koska kuukausittainen laskuni on luultavasti maksamatta koska en ole saanut sitä. Päätin tänään että teen väjän pidemmän lenkin kuin 15min koiran kanssa ja sain venytettyä ihan kohtuu hyvän lenkin. Kotiin piti lähteä silloin kun kihlattuni alkoi hyvää vauhtia jäätymään pystyyn. Huomenna olisi tarkoitus lähteä jonnekkin kävellen/hölkäten toivomuksena nähdä ripaus merestä tai enemmänkin. Lauantaina olen luvannut lähteä jakamaan mainoksia joten liikuntaa siis luvassa. Ja kun niin ihana arkinen maanantai hiljaa hiipii yhä lähemmäksi ja lähemmäksi lähtee oma treenikauteni sitten kunnolla käyntiin kun aloitan pari ryhmäliikuntajuttua. Apua! Viime viikko oli ruokavalion osalta tosi huippu ja tällä viikolla ollaan vajottu takaisin pohjalle ja sokeria ja suolaa ja Coca Colaa on mennyt ruokatorvea pitkin aivan hirvittävä määrä. Jos jossain vaiheessa löydän jostain rahaa olisi hankittava joitakin seuraavista: kunnon salireppu/kassi, otsalamppu, tehosekoitin, kengät talvilenkkeilyyn mahd. nastalliset ja muita lenkkeilyvaatteita talvikeleille. Vuonna 2015 haluaisin mahtua kaikkiin L:n kokoisiin vaatteisiin ja käyttää ehkä jo kokoa 40. Olis kyllä huikeeta. #kivajosluit

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli