Muutto kaupunkiin
Tiedätkö sen tunteen kun mikään ei tunnu miltään etkä jaksa mitään. Vuosi 2013 oli vuosi joka ajoi minut alas.
Vajosin todella syvälle henkisesti ja hain apua ja olen todella iloinen että olen tässä nyt. Pitkän suhteen päättyminen
reilu vuosi sitten oli elämäni yksi parhaimmista asioista. Ihminen jonka kanssa olin oli väärä liian kauan.
Tänä vuonna kun asiat ehkä palasivat raiteilleen niin eksyin itse. En ollut enää se minä jonka kaikki tunsivat, en enää itsekään
tuntenut itseäni. Oli päiviä jolloin saatoin nukkua 10 tuntia putkeen, oli iltoja jolloin ruoka ei maistunut vaikka kuinka yritin.
Laihduin vuoden alussa huimasti ja nyt olen lihonut yli 10kg eli saanut kaiken takaisin ja enemmänkin. Olen päättänyt asettaa itselleni
tavoitteet ja vuodesta 2014 tulee mahtava! Elämäni isoin muutos on pian käsillä kun muutan ensimmäistä kertaa elämässäni kaupunkiin.
Ja saan myös lainaksi pyörän jolla voin polkea sään salliessa töihin ja alan käymään salilla ja lenkkeilen enemmän.
Ensi vuoden tavoitteeni:
1. Liikkua aktiivisesti yli 10h viikossa + työmatka pyöräily/kävely
2. Laihtua 15kg kesäkuun loppuun mennessä
3. Juosta puolimaraton
4. Saada elämänlangasta kiinni
5. Pitää ruokavalio kunnossa 365 päivää ja sen yli
6. Jaksaa paremmin töissä
7. Ruoka- ja nukkumaanmenoajat kohdilleen
8. Ei yösyömistä