KIRJOITIN ENNEN PUHEPERFORMANSSIA TEKSTIN SIITÄ MITÄ AIDOSTI AJATTELEN. TEKSTINI EI MAHDU OIKEINKIRJOITUSSÄÄNTÖJEN JA TARKKOJEN KÄSITEIDEN RAAMEIHIN, KUTEN EN MINÄKÄÄN, MUTTA PIDÄN SILTI TEKSTIN RÖPSÄHTELEVÄISYYDESTÄ JA VENYMISESTÄ ENEMMÄN KUIN TURHASTA YRITYKSESTÄ ASETTUA VIRALLISIIN KEHYKSIIN.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa kaupungin päättäjiä rohkaistaan tiedolla johtamiseen, ennakointiin ja rohkeaan kokeilemiseen. Tulkintani mukaan tämä tarkoittaisi päätöksen tekoa, joka pohjaa rohkeuteen irrota megatrendien masentavien tulevaisuuskuvien alla tapahtuvasta passiivisesta suurien investointien odotuksen pelastusopista. Tarvitaan näkökulman muutosta sisäisesti tuotettujen elinvoimavirtojen synnyttämisen suuntaan. Käännös vaatii kykyä ajatella ja arvioida itse tässä hetkessä tehtyjen päätöksien seuraamuksia tarveperustaisesti ja ratkaisukeskeisesti.

Poliittisen päätöksen teon tehtävä on synnyttää suunnitelmallisesti jaettua tilaa ja yhteistä elämää sosiaalisesti ja ekologisesti kestäviin suuntiin. Kriisiytynyt aika vaatii mahdollisimman ketterää ja monikanavaista, useiden vaihtoehtoisten kehitysten yhtäaikaista mahdollistamista. Tämä tavoite, pitokyky ja glokaali, suhteessa maapalloiseen todellisuuteen paikallisesti omaehtoisesti reagoiva toiminta, ei mahdollistu, mikäli ainoa tieto, jolla kaupunkia johdetaan on vakiintuneiden käsitysten, viranhaltijoiden ja konsulttiyhtiöiden ehdottamat keskittämiseen, ulkoistamiseen ja jatkuviin leikkauksiin tähtäävä tautologia. Investointien pakkaaminen pieneen tilaan, kaikkien munien sijoittelu parin keskeisen toimijan koriin, voi vaikuttaa perustellulta kohdentamiselta, hajauttamisen liiallisten kustannusten säästöltä, mutta joko tai asetelman sijaan olisi löydettävä myötähyödyllisiä, toisiaan täydentäviä ja kompleksisempia ymmärryksiä siitä, mistä kaikista eri puroista, noroista ja lähteistä sisäistä elinvoimaa synnytetään. Tulee tunnistaa monia solmukohtia, risteyksiä ja siltoja, pullonkaulojen luomisen sijaan.

Liian usein sokea usko valmiiksi pureskeltua tietoa kohtaan johtaa siihen, että tilastollisia ja vaikuttavia tietopankkeja hyödynnetään niin sanotun itseään toteuttavan profetian mallin mukaisesti. Havaitsemme meille epäsuotuisia megatrendejä ja asemoimme toimintamme niiden ehdoilla siten että vaikutamme realistisesti todennäköisyyksien lainalaisuuksiin suhtautuessamme, lähinnä ennusteen haitallisten vaikutusten varmistumiseen. Eikö olisi järkevämpää, että pyrkisimme luomaan aktiivisesti sellaisia myönteisiä virtoja, joilla kannaltamme epäedullisten toteutumien haittavaikutuksia voidaan ehkäistä joustavasti ja paikallisesti.  Tämä tarkoittaa niin kunnan oman työllistämiskyvyn, paikallisen järjestö- ja yhdistyskentän kuin yrityspotentiaalinkin omaehtoisen toiminnan edellytysten varmistamista. Laajassa mielessä elävän paikallisen kulttuurin synnyttämistä. Sitä, että sisäisen kilpailun ja kamppailun valumista ainoastaan suurten toimijoiden eduksi ehkäistään ja synnytetään aktiivisesti aitoja toimintaedellytyksiä moninaiselle toimijakentälle.

Meidän tulee kyetä jatkossa hyödyntämään sitä kriittistä ja arviointikykyistä osaamista, jota seutu voi omin voimin synnyttää ja jota se voi itsekriittiseen avoimuuteen sitoutuen houkutella myös kansainvälisesti luokseen. Kestämmekö kritiikin, sitä tulee miettiä tarkkaan. Näkökulmien monipuolistaminen ja keskittyneiden valtaklikkien purkaminen vaatii sellaista tehokkaampaa ja dialogisempaa valmistelutyötä jossa, kuten arviointikertomuskin korosti, luodaan sellaisia vaihtoehtoisia malleja, joista demokraattisen valintaprosessin mukaisesti voidaan päätöksenteolla linjata hyödyllisiä kehityssuuntia koko elinvoima-alueelle. Jaettujen tavoitteiden toteuttamisen tavoista tulee voida neuvotella.

Tulee aktiivisesti ehkäistä nk. company-city ilmiötä ja liiallisen markkinaehtoisen kehityksen seuraamuksia. Käytettävien määrällisten mittareiden vertailukelpoisuuden avoimen tarkastelun lisäksi tarvitaan enenevissä määrin laadullisia mittareita ja prosessien oikea-aikaisuuden varmistamista. Pelkkä performatiivinen kestävyys ja vertailukelvottomiin pylväsdiagrammeihin vetoaminen tiedolla johtamisessa ei riitä. Tulee voida arvioida mallien ja laskennallisten kehikoiden toimivuutta kokonaisvaltaisesti, moniosaajien muodostamien tiimien ja innovatiivisen neuvonpidon mahdollistamana. Tulee kuunnella kritiikkiä ja heikkoja signaaleja niiden vaatimalla älyllisellä herkkyydellä ja avoimella rohkeudella.

Kuinka esimerkiksi suhtaudumme tietoon siitä, että edelleen, kestävän kehityksen ehdottoman tarpeen tunnustamisenkin jälkeen kouluverkon ja työllisyyden tarpeita suhteutetaan kehityskuvaan, jota tuotetaan lähtökohtaisesti määrällisenä tietona raakamaan hankinnasta, uusien asuin- ja työpaikka-alueiden kaavoituksesta, tonttien myynnistä ja uudisrakentamisesta. Kuinka moni meistä osaa todella arvioida sisäisten vuokrien mekanismien seuraamuksia sille onko todella halvempaa pitkässä juoksussa purkaa vanhaa ja rakentaa uutta kuin pyrkiä panostamaan kunnossa pitoon. Kuka kantaa taloudellisen vastuun laiminlyötyjen kiinteistöjen purkukustannuksista, uusien kiinteistöjen lyhyistä käyttöi’istä ja muuntautumiskyvyttömästä suunnittelusta. Lyhyen aikavälin säästö, on harvoin säästeliäs pitkänaikavälin vaikutusten arvioinnin kokonaisuutta tarkasteltaessa. Ja trendikkäiden hätäratkaisuiden vaikutuksia pääsemme arvioimaan ainoastaan, mikäli säilytämme rinnalla myös riittävässä määrin useiden eri vaihtoehtoisten tulevaisuuksien suhteen historiaan ja kulttuuriperintöömme. Uuden ihannoinnin ja katkosten luominen on kokeiltu ja huonoksi todettu malli. On aika kokeilla jotain muuta.

Laskennallisessa ja ennustavassa mielessä tehokas, mutta usein täysin tarpeeton kehitys nimittäin pakottaa tulevaisuuden jatkamaan epäsuotuisalla polulla, dystooppisen liiallisen kuluttamisen skenaarioiden tiellä. Moni laskennallinen, järkevän oloinen malli, jättää näkymättömiin vallitsevan todellisuuden tarpeet. Sen todellisuuden, joka pohjaa sisäisiin muuttoliikkeisiin, jo rakennetun asuinkannan riittävyyteen, korjausrakentamisen tarpeisiin, vaihtoehtoisten hanke- ja rahoitusmallien hyödyntämiseen ja jo olemassa olevan suojeluarvoisen hyvän vaalimiseen alueellisina pitovoimatekijöinä. Liian keskittämisen imu ja samanaikainen periferioista laajempiin keskustoihin tapahtuva ulosvuoto tullee pian näyttäytymään lähinnä alueen elinvoiman ja erityisen identiteetin rapauttamisena, resurssien tuhlailuna, modernisaation pitkänlinjan tuhovoimaiseksi todetun megatrendin toteuttamisen kiihdyttämisenä. Siis kehityksenä, joka on kaikkea muuta kuin kestävää. Hetkellisten laskennallisten suureiden illuusio saattaa piankin synnyttää todellisuuden, jossa olemassa oleva tahto asua etäällä urbaanien ympäristöjen ja isojen laitosmaisten kasvuympäristöjen haitoista sammutetaan. Alueen konkreettinen arvo häviää. Myös sijoitusmielessä. Veikkaan, että kilpailussa elinvoimaisten kaupunkien vetovoimassa häviämme nykylinjalla kilpajuoksun kaikilta muilta osin, paitsi ehkä siinä kuinka tehokkaasti kykenemme imemään lähiseutujemme elinvoiman kuiviin.

Siksi kaupungin päätöksenteon ja luottamusta nauttivan toiminnan tulee jatkossa kiinnittää huomiota arviointikertomuksen ehdottamien hyvien mittareiden ja sisäisten toimintamallien kehittämisen tarpeeseen. Tällaisen tavoitteen toteutumisen ennakkoehtona pidän kykyä arvioida kriittisesti kaupungin toimintakulttuurin vaihtoehdottomuuden ja vallankäytön asetelmien nykytodellisuutta.