Eipä ole mennyt kovinkaan putkeen tämä vuosi ostolakkoni osalta. Olen ollut jopa hieman järkyttynyt, kuinka paljon olen tänä vuonna ostellut vaatteita ja muutakin. Vaikka suurin osa vaatteista on ollut eettisiltä merkeiltä, se ei oikeuta minua jatkuvaan ylikulutukseen. Ja olenhan toki ostanut myös pikamuotia ja tukenut monikansallisia hirviöyrityksiä ostovalinnoillani. Hävettää.

Keksin kyllä useita (teko)syitä, miksi osteluni on lähtenyt käsistä. Näistä ensisijaisena korona, joka sai turvallisuudentunteeni horjumaan ja sen myötä laukaisi tunnepohjaisen ostelun loppukeväästä. Synnytyksestä palautuva vartaloni on näyttänyt vieraalta vanhoissa vaatteissani. Ehkä kuvittelin olevani tyytyväisempi itseeni uusissa vaatteissa. No, eihän se tietenkään niin mene.

Eniten ärsyttää se, kuinka arvojeni vastaista elämää olen elänyt tänä vuonna. Olen kuluttanut, enkä juurikaan pysähtynyt miettimään syitä tai seurauksia. Tai olen toki miettinyt, mutta tunne on voittanut järjen kerta toisensa jälkeen. Tunne siitä, että tarvitsen ehdottomasti tätä ja tuota, on jyrännyt kaiken alleen.

Nyt laitan sille stopin. Puolen vuoden ostolakko astuu voimaan nyt. Säännöt ovat seuraavat:

• En osta itselleni mitään, poislukien hygieniatuotteet loppuneen tuotteen tilalle.

Minulla on yltäkylläisesti kaikkea. En oikeasti tarvitse yhtään mitään. On aika opetella elämään omien arvojeni mukaisesti.

Ps. En oikeasti ole tänä vuonna ostellut järkyttäviä vaatemääriä, vaan todennäköisesti hyvin keskiverrosti. Oma vaateostolakkoni on kuitenkin ylittynyt pariin kertaan ja siitä pettymys omaa kuluttamistani kohtaan.