Helmikuun tiivistys

Ostokset itselle:

– Aurinkolasit. Aurinkoinen helmikuu sai meidän koko perheen aurinkolasikaupoille. Ainoastaan vauvalle oli valmiina taaperolle pieneksi jääneet aurinkolasit, mutta meille muille piti ostaa uudet lasit. Toivon, että nämä kestäisivät vähintään viisi vuotta, kuten edellisetkin lasini.

Ostokset kotiin tai lapsille:

– Myös taaperolle ostettiin uudet aurinkolasit. Nämä mahtuvat varmasti ainakin kaksi kesää lapsen päähän. Edelliset aurinkolasit (Julbot) ostin käytettyinä lapsen syntyessä keväällä 2018 ja ne mahtuivat kaksi ensimmäistä kesää hänelle.

– Suihkusaippuaa. Käytämme miehen kanssa samaa suihkusaippuaa ja nyt se oli loppu. Mielenkiintoista seurata tässä samalla, kuinka usein eri hygieniatuotteita tarvitsee ostaa.

– Teippiä. Teippi on ollut loppu yli puoli vuotta ja aina silloin tällöin sitä tarvitsee, esim. taaperon repiessä kirjojen sivuja.

– Lusikoita 6 kpl. Viime kesänä taapero tunki osan pikkulusikoistamme parvekkeen rakoseen, josta niitä ei enää saanut pois. Siitä asti meillä on ollut lusikat koko ajan lopussa. Nyt kuppi meni nurin, kun lusikoita ei tuntunut koskaan olevan puhtaana, joten päätettiin vihdoin ostaa niitä lisää.

(En laske ostoksiini sellaisia asioita, jotka mies on ostanut kotiin tai lapsille ilman ilmaisemaani tarvetta. Esim. tässä kuussa hän oli ostanut uuden voiveitsen, jota en itse olisi ostanut, enkä kokenut sille varsinaista tarvetta. Mies saa myös ostaa itselleen mitä haluaa, eikä ole osallisena ostolakossa.)

Vastuulliset valinnat: Tässä kuussa on ollut vähän enemmän ostosmielitekoja kuin tammikuussa. Olen kuitenkin ollut paljon vauvan kanssa kotosalla, joten ostelut ovat jääneet tekemättä. Kun ei mene kauppaan, ei tule ostettuakaan mitään. Vuoden alussa poistuin kaikilta nettikauppojen postituslistoilta, joten verkkokauppojen sivuilla käyminen on myös vähentynyt huomattavasti.

Suosittelen: Muu-kasvislihapullia. Nam!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *