Minä tarvitsen…

Ihminen on hyvä keksimään selityksiä ja oikeutuksia ostelulleen. Niistä ylivoimaisin on tietysti minä tarvitsen. Ostolakkoani on kulunut kaksi viikkoa ja ”tarpeita” on tullut eteeni jo useita. Minä tarvitsen kosmetiikkajoulukalenterin (en todellakaan tarvitse). Tarvitsen ihanan takin, jota minulle mainostettiin Instassa ja joka oli yllättävän edullinen (en tarvitse). Tarvitsen villapaidan, johon saisi alekoodin (en tarvitse). Tarvitsen uusia merinolankoja, jos alan taas neulomaan (en tarvitse, lankoja löytyy monta pussillista omasta takaa).

Tähän aikaan vuodesta itsekuri katoaa auringon mukana jonnekin kaukaisuuteen. Onneksi olen tähän asti pystynyt estämään ostohimoni, mutta se ei taida olla mikään saavutus, kun aikaa on kulunut vasta kaksi viikkoa.

Oikeasti tarvitsisin kuulokkeet, sillä lapset hajottivat molemmat käyttämäni kuulokkeet ja käytän niitä päivittäin. Onneksi minulla on pian synttärit, joten minulla oli antaa miehelleni kerrankin oikeasti tarpeellinen lahjatoive. Kasvovesikin on loppumaisillaan ja mietin, pyydänkö sitä joululahjaksi vai pärjäisinkö kokonaan ilman. Taidan selvitä ilmankin.

Kun tarkastelen ”tarpeitani” eli haluamiani asioita, ne kaikki saavat alkunsa sosiaalisesta mediasta. Kohdennettu mainonta ja kuratoidut IG-kuvavirrat tuovat tietysti silmiini juuri niitä minun tyylisiäni juttuja. En kuitenkaan tarvitse kaikkea, mikä on minun tyylistäni, vaikka mielikuvissani olenkin enemmän minä siinä ihanassa takissa ja alekoodilla ostetussa neuleessa. Oikeasti olen ihan yhtä lailla minä myös niissä vanhoissa takeissani ja itsetehdyissä neuleissani.