Ilmastoahdistus iski minuun, kuten moniin muihinkin, vuoden 2018 IPCC-raportin myötä. Halusin tehdä jotain omalle hiilijalanjäljelleni. Tiedän, että lasten hankkiminen on yksi suurimmista ”synneistä” ilmaston näkökulmasta, joten koen velvollisuudekseni pyrkiä kasvattamaan lapseni mahdollisimman ilmastotiedostaviksi yhteiskunnan jäseniksi.

Mitä meidän perheessä tehdään hyvin?

Tein aikoinaan Sitran elämäntapatestin, joka laskee eri elämän osa-alueilta hiilinjalanjäljen suuruuden. Muistaakseni oma hiilijalanjälkeni oli selkeästi keskivertoa pienempi tuolloin. (Jotkut asiat ovat toki muuttuneet sen jälkeen, palaan niihin kohta.) Varmasti yksi merkittävimmistä  tekijöistä meidän perheessämme on se, että olemme olleet mieheni kanssa kasvissyöjiä jo pidemmän aikaa. Aloitimme kasvissyönnin kokeiluna seitsemän vuotta sitten, enkä ole kaivannut lihaa kertaakaan sen jälkeen. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että syömme kalaa. Aiemmin söin itse kalaa sen verran harvoin (muutamia kertoja vuodessa), joten en ajatellut se olevan olennainen osa ruokavaliotani. Nykyään syömme kalaa kuitenkin 1-2 kertaa viikossa, joten en voi ehkä kutsua itseäni varsinaiseksi kasvissyöjäksi enää. Toisinaan olen elänyt jooa lähes vegaanisesti, mutta raskauksien ja imettämisten myötä olen päätynyt käyttämään maitotuotteita ja kananmunia turvatakseni tarpeellisten vitamiinien ja hivenaineiden saannin. Ennen käytin paljon erilaisia superfoodeja tähän tarkoitukseen, mutta niitä ei suositella raskauden ja imetyksen aikana.

Toinen meidän perheen onnistuminen on pienesti asuminen. Asumme neljän hengen perheenä 70 neliön kolmiossa. En itse kaipaa yhtään enempää tilaa, enkä näe välttämättömänä muuttaa isompaan asuntoon pitkään aikaan. Lapset voivat olla pitkäänkin samassa huoneessa, enkä näe vierashuoneen tai muun ylimääräisen huoneen pitämistä ”varmuuden vuoksi” järkevänä. Emme myöskään talvella pidä sisäilman lämpötilaa korkeana. Tänä talvena patteri oli päällä ainoastaan lapsen huoneessa.

Mitä voisimme tehdä toisin?

Olin asunut lähes 10 vuotta Helsingissä, kun viime kesänä muutimme Etelä-Pohjanmaalle. Yhtäkkiä meidän pitikin hankkia auto. Helsingissä autottomuus oli helppoa, sillä kaikkialle pääsi julkisilla. Toki se tarkoitti sitä, että esimerkiksi työmatkat olivat julkisilla kulkiessa pitkiä ja joitakin kertoja esimerkiksi lakko tai luminen sää aiheutti ongelmia. Olin kuitenkin tottunut autottomaan elämään, enkä kokenut sitä hankalana tai vaivalloisena.

Tällä hetkellä meillä tosiaan on auto, koska julkisen liikenteen käyttö ei varsinaisesti ole vaihtoehto nykyisessä asuinkunnassamme. Onneksi ajokilometrejä ei kerry ihan älyttömästi ja tankkaamme vain kerran kuussa. Ilman autoa ei täällä kuitenkaan oikein pärjäisi, mutta toki lyhyempiä matkoja voisi entistä useammin kulkea jalkaisinkin.

Lyhyemmät lämpimät suihkut. Tämä on minulle todellinen haaste, jossa minun tulisi tehdä parannus. Todettakoon silti, että näin pienten lasten äitinä en kyllä kovinkaan usein ehdi erityisen pitkään viihtymään suihkussa.

Viime aikojen muutoksia:

Matkustamisen vähentäminen. Viime vuosi oli ensimmäinen vuosi koko aikuisiälläni, kun en matkustanut minnekään. Rakastan matkustelua ja olemme käyneet mieheni kanssa yli 20 maassa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nykyään tunnen huonoa omaatuntoa lentomatkailusta ja ajatukseni sitä kohtaan on muuttunut todella paljon. Tavoitteeni on matkustaa lentokoneella ensisijaisesti vain Euroopan sisäisiä lentoja ja niitäkin huomattavasti harvemmin kuin aiemmin. Haaveenani olisi joskus käydä Japanissa ja Australiassa ja voisinkin kuvitella näiden olevan ainoat pitkänmatkan kohteeni koko loppuelämäni aikana.

Äänestäminen ilmasto edellä.

Ja tietysti täällä mainitsemani ostolakko (jonka sujumisesta en kyllä voi ylpeillä), sekä kierrättämisen tehostaminen.

Toki listoihin olisi voinut laittaa monia muitakin pieniä juttuja, mutta ehkä kirjoitan niistä joskus toiste.