Näen syksyn saapuvan, olen sinun haluathan?

Syksy saapuu taas, joka päivä uudestaan

Se tulee, laskeutuu, imeytyy jokaiseen soluun ja syö lehdistä kaiken vihreän. Aamuauringot ovat kirkkaampia, kirpeämpiä, kaivatumpia. Kesän vaaleanpunainen kupla puhkeaa ja mieli alkaa hapuilemaan ympärilleen, ottaakseen arjesta ja elämästä järeämmin kiinni. Syksyn tuntee siitä, että voi taas nukkua toisen kanssa tiiviissä paketissa aamuun asti läkähtymättä. Siitä, että ihmiset liikkuvat jälleen kiireisen näköisenä kaupungilla, selkeä päämäärä silmissään.

On kuin kesä olisi kulkenut lipuen jossain värikkäässä usvassa. Että kaikki festarit, seikkailut, auringonlaskut, paniikkikohtaukset, viinilasilliset, naurut, itkut ja halaukset ovat olleet enemmänkin jotain pidentynyttä unta kuin todellisuutta. Päivät juoksivat ohi niin nopeasti, ettei ehtinyt edes huomata kaiken tapahtuvan. Nyt kaikki helppous, vaikeus, suru ja onnellisuus on kiertynyt yhdeksi suureksi keräksi ja on vaikea keksiä, mitä siitä kaikesta ajattelee. Ehkä en ajattelekkaan mitään. On aina vähän virhe niputtaa vuodenajat jotenkin tietynlaiseksi, ihanaksi tai ihan paskaksi. Pitäis vain elää päivä kerrallaan ja yrittää uskoa siihen, ettei se ole aina auringosta tai lumisateesta kiinni, miltä sisällä tänään tuntuu.

Vauhdilla vaihtuneista kuukausista käteen jäi kuitenkin ainakin yksi kovin tärkeä asia. Olen nimittäin oikeasti voinut hyvin. Ja sitten olen hyväksynyt nekin päivät, kun en olekkaan voinut hyvin. Luotan siihen, että huomenna kaikki on taas jo paremmin, enkä koputtele enää puuta. Olen toiveikas ja lupaan pysyä rohkeana elämän edessä. Annan asioiden liikkua ja tapahtua omalla painollaan. Vaikka pelko istahtaa edelleen usein painavana olkapäälleni, en enää aio kahlita sitä itseeni. Se menköön ja tulkoon milloin haluaa. Mä kyllä kestän sen.

Ja niin, nyt se syksy saapuu taas. Tuntuu pitkästä aikaa levänneeltä ja valmiilta. Odotan suuria asioita tapahtuvan, elämää muuttavia sellaisia. Ensikuussa aloitan terapian ja se jännittää. Ja pian loppuvan kesälomani jälkeen jatkan normaaliin tapaani töiden tekoa, mutta vähän pienemmissä määrin. Etsitään syksylle viiksekkään kanssa viimein yhteistä asuntoa ja sitten saadaan lyödä kaikki kirjat yhteiseen hyllyyn ja syödä päivälliset ruokapöydältä sohvapöydän sijaan. Se ajatus tekee onnelliseksi jo nyt. Lupaan myös vihdoin opetella maalaamaan ja soittamaan ukulelea uudestaan. Jatkan hullaantunutta kirjallisuuden kulutustani, pyrin useammin luontoon ja kävelen enemmän paikkoihin. Kaikki läsnäolevaksi tekevä kun houkuttaa just nyt eniten.

Ennenkaikkea aion kuitenkin jatkaa jo keväällä alkanutta itseeni uudelleen tutustumista ja kuoria kerroksia ympäriltäni lisää ja lisää, kunnes kaikki sisin, herkullinen ja pilaantunut on kaivettu esiin. Aion puhua kauniita asioita itselleni ja muille. Silittää haavoittunutta ja unelmoida mahdollisista ja ei-mahdollisista asioista niin lujaa, että sielu syttyy tuleen. Se tuntuu tällä hetkellä kaikkein tärkeimmältä projektilta.

Kiitos kesä. Olit mullistava, parantava, vahvistava ja tyyni.

Tervetuloa syksy. Ole mullistava, parantava, vahvistava ja tyyni.

Olen valmis.

 

Minä ja Ville Ahonen – Syksy

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli syvallista
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *