2012
Joulun ruoka- ja tunnelmakuva postauksien väistämätön seuraus blogosfäärissä näyttää olevan katsaukset kuluneeseen vuoteen. Ei kai se haitaksi olisi vaikka itselleen kirjoittaa muistiin, mitä tästä vuodesta päällimmäisenä jäi mieleen.
Tammikuusta en muista muuta kuin pakkasen tuoksun. Se oli kutakuinkin ainoa miellyttävä haju siinä raskauspahoinvoinnin sumussa, jossa vaelsin vuoden 31 ensimmäistä päivää. Uutena vuotena herkuksi tarkoitettu itse väännetty tuore ruisleipä haisi käsittämättömän pahalle. Pelkkä banaaninkeltaisen värin näkeminen nosti sapen kurkkuun, puhumattakaan niistä oikeista banaaneista. Kaupassa käyminen oli mahdotonta, seillä leijailevien hajujen vuoksi.
Helmikuussa pahoinvointi joko hieman helpotti, tai sitten aloin tottua jatkuvaan kuvotukseen sekä opin sulkemaan hajureseptorini aina tarvittaessa. Muistan syöneeni paljon nektariineja ja Danio- rahkaherkkuja, sekä aloittaneen erilaisten tuoremehujen suurkulutuksen selvitäkseni työpäivistä. Työpäivän jälkeen jaksoin juuri ja juuri juosta loppuillan sohvan ja vessan välillä.
Maaliskuussa teki ensimmäisen kerran mieli kahvia sitten itsenäisyyspäivän. Mieleni halasi nimenomaan maitokahvia, mikä oli varsin outoa, sillä olen aina ennen juonut kahvini niin mustana kuin mahdollista. Kevät auringon ensisäteiden rohkaisemana uskaltauduin ensimmäistä kertaa vaunukauppaan hipelöimään nelipyöräisiä. Lähes neljä kuukautta kestäneen pahoinvoinnin tuloksena aloin olla aika väsynyt. Ehdotin pomolleni, että teen mieluusti 6 tunnin päiviä ja 4-5 päiväistä viikkoa täysien tuntien sijaan.
Huhtikuussa remontoimme tytön tulevan huoneen nykyiseen kuntoonsa. Ostin ensimmäisen vaaleanpunaisen vaatteen rakenneultran jälkeen ja uskalsin ottaa bageliini tuorejuustoa. Vappuaattona söimme savulohta ja perunasalaattia sekä jälkiruoksi tuhottoman paljon pikamunkkeja. Sima aiheutti tässä vaiheessa jo närästystä.
Vappupäivänä oli aurinkoista, kylmää ja tuulista. Kävimme terassilla, jonka jälkeen tunsin ensimmäistä kertaa niin kipeitä supistuksia, että kiinalaisen ravintolaan sijaan lähdin kotiin lepäämään. Vielä se kiinalaisen hajukaan ei oikein houkutellut. Toukokuun viimeinen viikko oli lomaa ja se tuli jo todella tarpeeseen. Helsingissä vieraillessamme purskahdin itkuun ravintolassa, kun haluamaani annosta ei valmistettu vain yhdelle. Hormones.
Kesäkuussa ennen juhannusta oli rutistettava vielä kolme viikkoa töitä ennen kesä- ja äitiysloman alkua. Aloin oppia mitä turvotus on. Samoin kuin närästyksen kanssa, ennen raskautta en ymmärtänyt mistä ne ihmiset oikein valittaa kun turvottaa. Juhannuksena kokkasimme mökillä seafood-paellaa, joka oli parempaa kuin Barcelonassa konsanaan.
Heinäkuussa lähes jokaisena aurinkoisena päivänä askeleeni johtivat torikahvilaan kahvin ja croissanttien ääreen. Kiitos vaan Ameriikan Mirkulle seurasta ja passauksesta ;) Nautin lomasta, kirjoista, päiväunista ja syömisestä. Yökkälykin oli tässä vaiheessa vähentynyt vain muutamaan kertaan päivässä.
Aloin juomaan piimää. Tuota jumalaista hapanmaitolitkua kului synnytykseen asti vähintään puolilitraa päivässä. Parin kuukauden aikana tyhjensin pakastimemme marjavarannot -mustikat, puolukat, mansikat ja vadelmat-piimäpirtelöihin. Välillä piristin cocktailia myös pakastemangolla, jota saatoin napostella myös ihan paljaaltaan. Tuoreiden mansikoiden tultua torille taisin tehdä myös useamman Brita-tortun, jotka herkuttelin hyvällä ruokahalulla vauhdilla kasvavaan napaani. Neuvolan varoituksista huolimatta annoin periksi myös sushin himolleni.
Elokuussa koripallonkokoinen maha alkoi hidastaa liikkumisia ja tekemisiä. Päiväkävely Ikean myymälän läpi mutkitellen (1,5km, mittasin Endomondolla) vastasi puolimaratonin juoksemista. Jäätelötuutti (tai kaksi) päivässä piti tämän odottajan järjissään. Kuvanlaatu otti aimoharppauksen eteenpäin, kun toteutin pitkäaikaisen haaveni ja ostin ikioman järkkärin. Taisi olla vuoden paras sijoitus.
Elokuun viimeiset viikot odotin synnytystä. Odotin, odotin ja odotin. Suurkulutin Lilyn blogeja ja aloitin myös oman palstani. Luin Facebookista tuttavien vauvauutisia. Tuntui, että minun vauvani ei tule ikinä ulos. Sain odottaa syyskuun 4. päivän iltaan asti, jolloin viimein alkoi tapahtua.
Syyskuun 5. päivä odotus palkittiin. Meille syntyi maailman suloisin tyttövauva. Kyllä, maailman suloisin. Syyskuusta muistan vauvantuoksun, tuoreen pullan ja kanariisilaatikon. Hitaita, ihania päiviä, pitkiä ja pelottavia itkuisia iltoja sekä vaihtelevasti sujuvia öitä ja paljon Panadolia. Vaaleanpunaista sumua enimmäkseen.
Imetyksen myötä kuvioihin astui pohjaton nälkä ja jano. Kaikki ruoka maistui uskomatomattoman hyvälle. Enää ei närästänyt tai kuvottanut, paitsi banaanit. Söin ja join nyt oikesti kahden edestä. Onneksi uutta tulokasta ihailemaan tulleet vieraat hoksasivat tuoda herkullisia rotinoita tullessaan. Erityisesti mieleen jäi Mummin pulla ja ystävän tuoma rotinapiirakka.
Lokakuussa jaksoin jo käydä lenkillä ja kaupungilla. Nauttia raikkaista syyspäivistä ulkona ja sateisista myrskypäivistä sisällä. 20.10. juhlittiin Tytön nimiäisiä meillä kotona, lähisuvun ja kummien kesken.
Marraskuu meni vauvan kanssa kotoilessa, upean säännöllisessä rytmissä. Pystyin suunnittelemaan tekemiseni ja menemiseni etukäteen, Tytön kellontarkkaan rytmiin luottaen. Oi, niitä aikoja.
Joulukuun koittaessa ihana rytmi katosi ensilumien myötä. Itsenäisyyspäivän aikaan remontoimme Mummin kanssa olohuoneeme uuteen kuosiin. Viikon työrupeama, jonka tulosta saan päivittäin ihailla :) Ensimmäinen joulu kolmihekisenä perheenä sujui rennosti syöden, kyläillen ja kotoillen. Ehkä ensi vuonna panostan enemmän kotonakin joulutunnelmaan, kun Tyttökin alkaa keskitalven juhlasta hieman ymmärtämään.
Tänä vuonna Tyttö ei vielä oikein arvostanut tonttutamineita kuvan ottoa varten.
Uusi vuosi vaihtuu kotona juhlien. Tytön kummi tulee meidän kanssamme juhlimaan, pelaamaan ja paistamaan quesadilloja.
Kirjoittaessani huomaan , kuinka suurin osa tämän vuoden muistoista raskauden lisäksi liittyy ruokaan ja syömiseen – hyvässä ja pahassa. Raskauden myötä menemisiäni ja tekemisiäni ovat hallinneet erityisen pahat sekä vastuttamattoman herkulliset hajut. Joihinkin paikkoihin (bussiin, vessaan, ravintolaan, vihannesosastolle tai kyläpaikkaan) on ollut pakko jättää menemättä, koska siellä saattoi haista liian pahalle. Vastaavasti olen joutunut ajamaan useamman kaupan kautta niiden juuri oikean tuoksuisten donitsien perässä.
Kulunut vuosi on tuonut mukanaan paljon uutta ja ollut hyvällä tavalla jännittävä. Esikoisen odotus ja syntymä on muuttanut elämän rytmiä. Olen nauttinut arjen hidastumisesta ja samalla oppinut tekemään asioita nopeasti. Kotoa lähteminen vie nykyisintuplasti enemmän aikaa kuin vuosi sitten, silti olen nykyisin useammin paikalla ajoissa kuin myöhässä. Nukun vähemmän kuin koskaan ennen, silti tuntuu, että saan aikaiseksi enemmän ja tunnen olevani energisempi kuin ennen. Olen oppinut delegoimaan ja hoitamaan asiat ajallaan, mutta myös opetellut jättämään tekemättä ja lepäämään.
Kaiken kaikkiaan vuosi oli hyvä ja piti sisällään paljon iloa, rakkautta ja onnellisia hetkiä. Ne ovat päällimmäisinä jääneet mieleen. Jos tuoleva vuosi on puoliksikaan yhtä yltäkylläinen, olemme hyvin onnekas perhe.
Rilliperhe kuittaa ja kiittää. Ensi vuoteen!