Normipäivä

Päivä alkoi lupaavasti. Tyttö ei suostunut syömään lainkaan puuroa, vaan sen sijaan ilolla heitteli sormiruokapuolukkakupin pöydän alle – syömättä yhtään puolukkaa.
Kyykkiessäni pöydän alla nyppimässä puolukoita lattialta, Tyttö konttaa viereeni ja vedet kihoavat silmiini. Vaipassa muhii sellainen megaturdi, että Liberon pitsireunat pullistelevat. Siirrymme pääntsinvaihdolle vessaan ja tällä kertaa se ON PAHA. Yökkäilen vessassa samalla kun Tyttö saa kahmaistua suuhunsa kourallisen vessapaperia. Kiikutan putsatun neidin olohuoneeseen, että saan käsiteltyä haisevan tuotoksen roskiin, yökkäillen edelleen kuuluvasti. Palaan olohuoneeseen ja pikaskannaan lattiapinnat. Huokaisen helpotuksesta, ei märkiä läikkiä parketilla. Istahdan matolle pukemaan Tytön vaippaa ja takapuoleni kastuu. Etsiskelemäni lammikko löytyi, se on lirahtanut lampaanvillamatolle.
”Onkohan mennyt läpi lattiaan? Pitäisikö katsoa?” Raivaan maton leluista ja käännän sen niin, ettei märkä kohta ole lattiaa vasten. Laitan kanankoivet uuniin ja vaihdan itselleni kuivat housut.

Onneksi kohta on esimmäisten unien aika.
Tyttö nukku reilun tunnin, jolloin ehdin syödä aamupalan ja aloittaa blogikirjoituksen, joka jää pahasti kesken.
 
Unien jälkeen mietin, että kiikkuminen voisi piristää molempia. Olen päättänyt myös viedä maton ulos kuivumaan. Vien maton olohuoneesta terassille, prosessissa matolta karisee olohuoneen lattialle hieman mattoa ohuempi muruerros. Antaa olla, imuroin sen myöhemmin. Haen Tytön olohuoneesta ja vien kiikkuun. Annan vauhtia ja juoksen hakemaan maton.  Kannan 20 -kiloisen lammasmaton pyykkitelineelle ja hujautan sen kuivumaan. Menen antamaan lisää vauhtia kiikkuun. Tyttö kikattaa kiikussa. Palaamme sisälle. Yritän imuroida murukerroksen, mutta rikkaimuri ei ole ollutkaan latauksessa.

Lounas  klo. 11.30

Sipellän yhden pienen kanankoiven Tytölle sormiruoaksi ja koitan saada soselusikan osumaan Tytön suuhun. Pää kääntyy päättäväisesti toisen suuntaan lusikan lähestyessä. Kana näyttää kuitenkin maistuvan ja tavoistani poiketen jätän Tytön yksin pöydän ääreen kun olisi se omakin lounas mikä pitäisi saada valmiiksi. Nousen sipeltämään keittiöön loputkin kanat, tarkoituksena saada niistä aikaan jonkun sortin kanalasagnea. Tyttö ei kiinnitä minuun mitään huomiota. Syö vaan kanojaan ilmeisen tyytyväisenä. Tytön herkutellessa ehdin laittaa kanapalat ja valkosipulia kattilaan ruskistumaan.En tiedä sitä vielä, mutta kohta seuraa päivän valonpilkahdus ja kohokohta.

Syötyään kanat, Tyttö kurkottaa kohti soselautasta ja vetää sen lähelleen. Hillitsen itseni menemästä väliin ja jään mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta. Tyttö ottaa lusikan, haroo sillä lautasta ja laittaa lusikan suuhunsa. Sama toistuu useita kertoja, kunnes lautanen on lähes tyhjä. Tekee mieli taputtaa ja pomppia, mutta en uskalla keskeyttää Tytön keskittynyttä puuhailua.
Olen ja hakemassa puhelinta, kertoakseni Nörtille tästä ihmeellisestä tapahtumasta, mutta…

***PAM!!***

Kivilautanen pamahtaa lattialle ja hajoaa atomeiksi.Tyttö nauraa ja paukuttaa pöytää, sitten kiljuu vaativasti ja osoittaa vesimukia. Minä kerään sirpaleita ja luuttuan lattiaa. Kattilassa paistuvat kanasuikaleet savuttavat ja kaikkea tätä säestää hieman absurdisti lastenlevyn Saku Sammakko, Puttepossun Nimipäivät ja Sairas Karhunpoika. ”Ja meillä kaikilla oli niiiin muukaavaa…” My ass.

Vien Tytön olohuoneeseen suosikkilelu-palikkalaatikon viereen ja palaan keittiöön. Lisään kanojen päälle pari purkkia tomaattimurskaa ja pippuria ja jätän keitoksen hautumaan miedolle lämmölle. Koitan hiirenhiljaa alkaa tyhjentämään astianpesukonetta. Alakorin tyhjennys onnistuu Tytön huomioita herättämättä. Konttaajakoheltaja tulee innokkaana auttamaan ja kone on suljettava.

Tyttö nuolee hetken uuninluukkua ja poimii matolta jotain suuhunsa. ”Eihän se ollut sirpale? En löytänytkään kaikkia?” Pulssi nousee ja kaivan Tytön suusta aamullisen puolukan. Tyttö jatkaa matkaa pöydän alle, minä jatkan koneen tyhjennystä. Kun yläkori on melkein tyhjä, Tyttö jää jumiin tuolin ja pöydän väliin. Päästän Tytön pinteestä, lohdutan ja luen kirjan. Kanat pulputtavat liedellä. Koetan vielä kerran tyhjentää ja täyttää koneen, mutta roskalaatikko ja pesukone vetävät Tyttöä puoleensa magneetin lailla, eikä hommasta tue mitään. Olkoon.

Lähdemme levittämään pyykit yläkertaan. Tyttö kiipeää rappuset itse. Maisemanvaihdos piristi Tyttöäkin. Hän viihtyy tutkimassa leluja huoneessaan kun levitän pyykin. Istahdan nojatuoliin katselemaan Tytön touhuja. Suljen silmäni hetkeksi ja hengähdän. Koko kehoni on aivan turta.

Keittiöstä kuuluu sihinää.
”NE KANAT, ne on muuten edelleen siellä hellalla!”

Kello on tässä vaiheessa vasta 12:30. Vain puolitoista tuntia ennen uniakaa ja enää 4 tuntia, kunnes Nörtti tulee kotiin…