Kuin siivillä

Hupsista, onpas vierähtänyt viime kerrasta kun avasin ”uusi blogipostaus” napin takaa tyhjän sivun eteeni. Hiljaisuudesta ei käy syyttäminen ajan puutetta tai lapsia, jotka (uskomatonta kyllä) koisaavat sekä päivä-, että yöunet yhtäaikaa. 

Kirjoitusinnon laantumisesta voi sen sijaan syyttää akuuttia, syyssään mukanaan tuomaa neulomishimoa ja Winchesterin veljeksiä. Kun talo hiljenee päivällä ja illalla, olen tarttunut puikkoihin ja klikannut Netflixistä Supernaturalin pyörimään. Ja siinäpä mukavasti hujahtaakin parin tunnin päiväuniaika ja ilta lasten mentyä nukkumaan.

Juuri nyt näissä kotiäidin hommissa ei ole kyllä valittamista. Hyväntuulinen, veljestä edelleen huumaantunut kaksivuotias, hyvin syövä ja nukkuva kaksikuinen vauva sekä jokseenkin riittävät yöunet saava äiti on ihan toimiva yhdistelmä. En ole oikein uskaltanut kirjoittaa, miten kivasti arki kahden lapsen kanssa kolmisin kotona on lähtenyt sujumaan, sillä tiedettähän, kun jotain hyvää uskaltaa alkaa julkisesti hehkuttamaan, tilanne on seuraavana päivänä jo aivan toinen.

Siitä miten tämmöinen todellisuuden rajoja hipova, harmoninen päivärytmi on muotoutunut, kirjoitan teille myöhemmin (jos sitä silloin enää on). Nyt kutsuu kutimet, kahvi ja vähän liian komeat demoninmetsästäjät.